Nilkkulotta...

Juoksu meni illalla nilkuttamiseksi. Vasen jalkapöytä kipeytyi niin, etten saanut juostua kunnon askelta puolen välin jälkeen. Satoi, tuuli ja oli kolea keli. Mieli oli maassa, surullinen, äkäinen ja turhautunut, jalkaan koski eikä kunnolla oikein päässyt liikkumaan ripeästi kohti kotia kuin takaperin juoksulla (!!) Nyt olen illan pyöritellyt jalkapohjaa pallon päällä ja toivottavasti hieronta ja painelu tekisi kivusta vihdoin lopun. Olen paikallistanut vaivan plantaarifaskiitiksi, sillä kipeä piste löytyy tuosta kantapään jälkeisestä jalkapohjan "syvennyksestä" ja sen hieronta auttaa jalkapöydän kipuun... On ollut ennenkin samaa vaivaa, ei vain näin tavattoman sitkeänä tai kipeänä.
      Oli muutenkin kurja päivä.
      Satoi koko päivän ja vedettiin jälleen likkojen kanssa märkiä sadevaatteita kerta toisensa jälkeen niskaan. Säälitti ja harmitti ja jos olisi ollut valta ja kunnia omassa kädessä, olisin päästänyt likat kotiin ja vaikka itse tehnyt päivän hommat valmiiksi.
      Kyllä me naurettiinkin, ettei ihan itku silmässä tehty töitä - kelistä huolimatta. Väsymysnaurua, mutta naurua kuitenkin ♥ Onneksi kuitenkin huomenna on jo perjantai...

Kamalan iltalenkin harmaa ja luotaantyötävä maisema...

Tässä kohden voisin avautua jälleen työkollegoiden puheista ja tekemisistä ja tavasta kohdella meitä muita, mutta en aio pilata iltaani uhraamalla ajatuksiani enää ollenkaan sen firman touhuihin. Eniten kuitenkin harmittaa se, että vaikka minä voin astua tältä hulluuden polulta omille teilleni ja jättää sekapäisyyden mehustumaan omissa liemissään, niin Miehenmurrikka jää sinne raadeltavaksi... Vakituisesta työstä ei näinä aikoina lähdetä ihan noin vain. Minun pitää vain osata tukea ja olla olkapää, korva ja mikä milloinkin, kun asiat menevät päin seiniä. Toivottavasti osaan olla ♥
        Katsoin tänään hetken aikaa, ennen lenkille lähtöä, vanhaa VHS-videota Hylätyt talot, autiot pihat. Näkyi muuten ihan hyvin vielä! Ei ongelmaa. Tuli vaan muistoja mieleen, sillä minulla on hurjan vahva tilannemuisti milloin hajuista ja milloin mistäkin. Tänään tuli tuosta leffasta vahva muisto mieleen, jostain joulun pyhästä muutama vuosi sitten. Elokuva tuli televisiosta ja katsoin sen jouluisen hämärän keskellä tuvan puolella koiran kanssa.
         Elokuvahan on Laila Hietamiehen romaanin perustuva tarina sodasta, mutta ennen kaikkea sodan aikaisesta naisten yhteisöstä, rakkaudesta ja selviytymisestä. Muistan, että silloin jouluna ajattelin, että miten onnellinen olisin, jos voisin joskus rakastaa yhtä rajattomasti kuin sota-aikana rakastettiin. Ei mietitty juupas eipäs juttuja, vaan kun rakastettiin niin rakastettiin!
        Nyt, muutaman vuoden jälkeen, katsoin jälleen leffaa ja hymyilytti kun tajusin, että nythän minä rakastan. Rajattomasti, rintapielet pullistellen ♥ Elokuva ei tehnyt enää samalla tavalla haikeaksi, vaan onnelliseksi siitä, että elämässäni on hyvä mies, jota saan rakastaa ja joka rakastaa minua ♥♥
        Elämä vie, elämä tuo. Elämä antaa, elämä kantaa ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
380. juoksupäivä (138 vko)
- 2355.4 km
- n. 4km uimarantalenkin tynkä (28min)
- ei tullut mitään! Ei ollut edes juoksua kuin alle puolet matkasta, loppu reissu oli nilkuttamista tai takaperin juoksua, ei vain jalka antanut askelta ottaa
- vasen jalkapöytä koski niin kovin, että juoksuaskel ja kävelykin tietyssä vaiheessa täysin mahdotonta
- hieroin pallolla illalla ja se helpotti kipua jalan päällä, mutta kipualue on selvästi kantapohjan reunassa, jalkapohjassa
- turhautunut, suuttunut, surullinen - tunnekirjo valtava!
- mistä nämä ongelmat nyt johtuu???
- +13, kylmä tuuli, kolea sää, sadetta ja kamala lenkki.
- tosi "hyvä" fiilis jäi tästäkin lenkistä, oikein ärsytti!!!