Kiitos vanhalle vuodelle ja tervetulohalaus uudelle vuodelle ♥

Jälleen tapahtumarikas vuosi lähenee loppuaan.
       Ja jälleen kerran piha on lumeton ja pimeä, taisi olla sama homma viimekin uutena vuotena, joten jokin asia ainakin pysyy samana. Muuten olenkin sitten aika erilainen ihminen kuin viime vuonna. Hyvällä tavalla.
       Ehkä suurin ja ihanin muutos on ollut se, että olen saanut oman rakkaan osaksi lapsuudenperhettäni, meidän klaania, kun viime vuonna meidän suhde oli vielä melko varovaisesti etenevä salaisuus melkein kaikille. On ollut ihanaa, kun on saanut rakastaa tänä vuonna avoimesti, täydestä sydämestään ja näyttää se onni ja ilo kaikille ♥ Se on kyllä parantanut meidän suhdetta äärettömän paljon ja tehnyt niin Miehelle kuin minullekin todella hyvää ihan yksilöinäkin.
       Sitten minusta tuli toistamiseen täti aivan kesän korvalla ja siskontyttö on kyllä ollut mahtava tapaus! Välillä ihmettelen, että onko se edes meille sukua kun on niin veitikkamainen - meidän porukka kun on taipuvainen vähän sellaiseen melankolisuuteen... Toivottavasti tytöstä kasvaa vahva naisenalku, ennakoivia merkkejä vahvasta naiseudesta onkin jo ilmassa!
        Surullisin asia oli ehdottomasti mummon kuolema ja se, että mummon mukana kuoli minulta viimeinen isovanhempi. Enää ei ole elämää jakamassa vanhempaa sukupolvea kuin oma äiti ja se tuntuu pahalta. Mummo oli minulle henkilö, joka oli ollut olemassa syntymästäni lähtien. Mummo, pappa ja mummolassa käynti. Nyt se luku elämästäni on loppu ja se on suuri menetys.

Toinen semmoinen tapaus joka muutti elämääni tai ainakin asennetta elämääni oli työpaikan menetys... tai voiko menettää sellaista mitä ei edes saanut?! Ehkä pitäisi sanoa, että pettymys työnhaussa. Olin toivonut kovasti, että tänä vuonna olisin saanut lopettaa vuoden vakituisen työsuhteen alkuun, mutta eipäs elämä vienytkään sinne asti vaan jätti minut edelleen roikkumaan vähän tyhjänpäälle sen asian suhteen. Pettymys oli valtaisa, mutta muutti kyllä ajatuksia eri suuntaan, herätteli ja ravisutti minua vähän ja toi rohkeutta katsoa toiseenkin suuntaan.
       Ei siis niin huonoa, ettei jotain hyvääkin!
       Liikunta on ollut tänä(kin) vuonna erityisen tärkeää minulle ja kahden vuoden etappi juoksussa tuntui hyvältä ja rohkaisi siihen, että pystyn jos haluan, mutta se ei tule helpolla. Töitä on tehtävä sen eteen, jos haluaa saavuttaa jotain.
       Terveys on tietysti yksi tärkeimmistä asioista joita olen oppinut arvostamaan niiden hetkien takia, kun sitä ei ole ollut. Tänä vuonna olen säästynyt suurilta takapakeilta, mutta kuten edellisessä postauksessa avauduin, on siinä asiassa pikkuisen parantamisen varaa. Vastustuskykyä lisää, niin ei pienet taudit iskisi niin helposti. Jotain tehtävää ensi vuodellekin (sanoo nimimerkki 'Tänään vieläkin lämmön puolella...').
        Ehkä se SUURIN ryhtiliikettä vaativa asia ovat ystävät, joiden kanssa yhteydenpito on ollut luvattoman surkeaa. Siihen pitäisi tulla muutos ja olen melkein varma, että kun hoidan tämän asian kuntoon niin se hoitaa sen toisenkin asian kuntoon, joka kaipaa pientä petrausta. Nimittäin omaksi iloksi tehtävät asiat. Aion ensi vuonna keskittyä tekemään omaksi iloksi asioita ja töitä. Nautiskella vähän vaihteeksi mukavista asioista enkä retuuttaa pelkästään mustalla maalilla maalattuja velvollisuuksia ja pakkotyötä mukanani.
        Odotan kevättä ja uuden vuoden alkua hurjasti ja todella positiivisella mielellä, vaikka nyt onkin vähän taudinsiementä vielä päällä ♥ Tämä vuosi oli hyvä, iloineen ja suruineen, mutta ensi vuosi on edessä vielä täysin, joka tarkoittaa sitä, että minulla on 365 päivää seikkailuja jälleen edessä päin! Tällä kertaa olen vahvempi, rohkeampi ja onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Minulla on rakas ihminen, jonka kanssa jakaa niin ilot kuin surutkin ensi vuonna, perhe jonka läsnäoloa arvostan taas enemmän ja oma into, ilo ja rohkeus tehdä uusiakin päätöksiä ♥
         Kiitos tästä vuodesta ja tervetuloa uusi vuosi 2017 ♥

P.S. tämä kuva päättömistä kivilinnuista kuvasi jotenkin niiiiin hyvin olotilaa näiden pikkusairasteluiden kanssa... 

Hiiltymistä pienellä lämmöllä...

Lievää lämpöilyä edelleen.
       Kuume pomppii 37.2-37.4 asteen välissä ja tekee olon vähän huteraksi, vaikka ei nyt virallisesti kipeäksi. Niin ja minut äkäpussiksi. Ei taas ihan mennyt vuodenvaihde ihan niin kuin mietin, mutta jospa uusi vuosi olisi sitten pikkasen helpompi näiden tautien kanssa.
       Äkäpäissäni selailin tämän vuoden sairaus-tilastojani ja huomasin, että piikki oli tässä syksyssä. Viimeksi olin kipeänä pyhäinpäivänä ja sitä ennen syyskuun alussa ja sitä ennen tammikuussa.
       Tammikuussa olikin se kamalan pitkä ja kuumeinen nuha, joka kesti iäisyyden. Syyskuussa jonkinmoinen kuumetauti sekin ja pyhäinpäivänä agniinan kaltainen kurkkukipu ja nyt tämä!
       Ensin en löytänyt oikein syytä näihin tauteihin, mutta kun tarkemmin mietin niin taisi olla aikamoisten stressi-viikkojen jälkeisiä sekä syyskuun (kun työt vihdoin loppuivat) ja pyhäinpäivän (kun työhakemus hulabaloo päättyi) tautipäivät. Tämä jouluinen ... tästä en oikein tiedä tuliko tämä nyt pikkusiskolta vai joulustressistä (jota en myönnä että minulla olikaan) vai ylikunnosta vai mistä?!
       Sen kuitenkin tiedän, että alkaa ottamaan päähän jo!

 Olen pohdiskellut, nyt kun on ollut paljon aikaa miettiä, että olen yrittänyt saada itseni hyvään kuntoon. Elintavat kohdilleen, kropan lihakset tikkiin ja kilot kuriin ja elämään iloa ja valoa ja energiaa liikunnasta. Okei, tämä on suurimmaksi osaksi toteutunutkin, mutta olen myös sairastellut aika paljon raskaamman liikunnan aloittamisen jälkeen... Enkä löydä siihen yhtä ainoaa syytä.
      Eikö liikunnan juuri pitäisi vahvistaa vastuskykyä?
      Eikö liikunnan pitäisi auttaa voimaan paremmin ja olemaan enemmän terveenä?
      Liikunko väärällä tavalla?
      Liikunko liikaa kroppaa kuormittamalla?
      Olen päättänyt tarttua tähän aiheeseen nyt uuden vuoden kynnyksellä. Miettiä oikeasti sitä, hoidanko itsenäni oikealla tavalla liikkuessa ja palautuessa, syönkö oikeita asioita oikeaan aikaan ja pidänkö itsestäni huolta muutenkin kuin vain liikuttamalla ruhoani pitkin kyläteitä.
      Sillä minusta tässä on jotain mätää, että liikun ja huolehdin itsestäni ja huomaan kuitenkin tämän tästä, että istun sängyn kulmalla kuumemittarin, nessu-paketin ja lämpöisen mehun kanssa ja poden jotain ikuisuus nuhaa tai flunssaa tms. !
        Ei onnistu!
        Yhteinen tekijä näillä on se, että yleensä tauti on minulle ylähengitysteissä tai kurkussa. Eli se voisi kyllä oikeasti johtaa juoksussa saatuun altistukseen. En vain tiedä saanko enää mistään henkeä, jos suljen itseni kommando-pipon sisään, missä on vain silmät esillä? Toisaalta olen myös lukenut siitä, että keho on rasituksen jälkeen vastustuskyvyltään heikompi ennen kuin alkaa palautua, että siinä hetkessä pitäisi ottaa paremmin huomioon palautumisen tehokkuus.
       Pitänee ruveta tutkimaan vähän asiaa, että ensi vuonna saisi liikkua terveenä ja olla terveempi ihan kokonaisvaltaisesti! Rakastan kuitenkin tätä elämänmuotoa, jota olen nyt pian kymmenisen vuotta yrittänyt ja kahden vuoden aikana siinä jo jotenkin onnistunutkin ♥
        Kunhan nyt tämä nuhailu saadaan kukistettua... ja uusi vuosi aloitettua.

Kolme hurraa-huutoa taisteleville valkosoluille!

Tänään yritin olla avuksi valkosoluilleni, jotka muutaman selvän merkin johdosta tappelevat jotain tulehdusta vastaan ylähengitysteissäni. Makasin siis koko päivän vällyjen välissä ja nousin vain syömään ja juomaan hyvin. Nukuttikin jossain vaiheessa, joka kai kertoo myös siitä, ettei keholla riitä paukkuja nyt muuhun kuin toipumiseen ja tervehtymiseen.
        Kuumetta ei ole. Ei kai edes lämpöä.
        Nuhaa on, mutta vielä ei olla menty siihen asti, että en saisi henkeä kuin silmistä! Eli sen puoleen minun avustukseni kropan omille hyviksille oli kai tänään ihan hyvä juttu ♥ Sitkeät, ihanat valkosoluni!
         Olen huomannut kyllä sen, että hyvä kunto auttaa näissä(kin) asioissa, vaikka ei hyvä kunto sairastumista estä. Pikemminkin sairastuessa keho toimii paremmin, jos yleiskunto on valmiiksi hyvä. Se selviää koettelemuksesta nopeammin ja paremmin. Eli toivottavasti minun kuntoni on riittävä etten saa tästä monen viikon riesaa, vaan saan taudin taittumaan omin voimin nopeasti.

Olen katsonut tänään vanhoja nauhoituksia, kun kerrankin olen jumittunut tv:n ääreen. Tällä kertaa tautivuoteeni pelastajana toimi Sydänmailla sarja, josta olen napsinut muutamia jaksoja nauhalle ja nyt katselin niitä sitten ja annoin itselleni aikaa vain olla.
       Pikkusiskokin oli vielä pedin pohjalla ja kuulemani mukaan vietti joulun äidin ja isän luona pimeässä ja peiton alla neljä päivää. Ei käy kateeksi sitäkään!
        Haaveilin tänään taas keväästä ja nurmesta ja valosta. Ja se lupasi kunnon pakkasia ensi viikoksi. Ajatus keväästä taitaa sne puoleen olla vähän liian aikaista...

Sydänmailla-sarja. Amy ja Lisa.

Laitoin saunan päälle ja höyryhengittelen vähän oloa paremmaksi.
     Eiköhän tämä tästä.
     Viimeistään kevääksi...

Joulu meni, arki alkoi - ainakin hetkeksi.

Nonni, nyt pitää taas odotella vuosi joulua.
       Tämän takia minä aloitan joulufiilistelyn jo lokakuussa, kun jos aloittaisin tunnelmoimaan vasta aatonaattona, niin joulu olisi ohi yhdessä hujauksessa ennen kuin ehtisi sanoa hip-hei! Mutta kun aloittaa joulun odotuksen hyvissä ajoin, ehtii joulutunnelmasta nauttia pidempään ja paremmin. Tänä vuonna onnistuin siinä hommassa täydellisesti ♥ Joulua oli tänä vuonna juuri sopivasti.
        Aattona käytiin hautausmailla sytyttelemässä kynttilät niille, joiden rakkaus tuntuu rinnassa ja muistoissa ♥ ja sitten kävin lahja-ja kukkatervehdyksillä ystävieni ovilla. Oli mukava nähdä ja halata ystäviä ihan oikeasti eikä vain viskata viestillä aattoillan kiireessä.
         Muuten vietettiin aattoilta perheen kesken, äidin ja isän joulupöydän ääressä. Isosisko nyt olikin jo ollut 'valloitusretkellään' sunnuntaista, mutta pikkusiskokin oli saapunut joulutaloon lomiaan viettämään miehensä kanssa. Alkoi olla talo täynnä. Miehenmurrikkaa vähän jännitti ensimmäinen meidän perheen kanssa vietetty joulu, mutta ei meidän joukkoon soluttautuminen kai niin vaikeaa loppujen lopuksi ollut.
         Pikkusisko oli ollut kuumeessa edellisenä päivänä ja jokin taudin siemen siinä kai iti, kun oli vieläkin vähän vaivainen, joten joulupöydän kattaus oli delegoitu muille ettei basillien kyllästämä sisko tartuttaisi meitä kaikkia jouluksi johonkin super-influenssaan. Pikkusisko komenteli ja me siirtelimme lautasia ja lasia puoli milliä milloin mihinkin suuntaan, että saatiin 8 isoa lautasta ja kaksi pienempää lautasta pöydän ääreen.

Ahdoimme jouluruokaa navan ympärille ihan ähkyyn saakka, mutta äidin mukaan sehän oli joulussa tarkoituskin. Niin, jos jotkut höperöt luulivat, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, niin meidän äiti pisti tämän legendan sitten uusiksi!
      Autoin siskonpoikaa pakettien jakamisessa ja selvästi taisi isolla veljellä hiipiä mustasukkaisuus ja kateus joulunpunaisen puseron alle, kun pikkusisko sai ihan kohtuullisen paljon lahjoja. Poika ei kuitenkaan tajunnut sitä, että ne jättipaketit oli nimetty hänelle... Ja vaikka tänä vuonna olikin se lahjaboikotti niin yllättävästi minä kuitenkin paketteja sain (eikä kaikki olleet omia!). Sisko oli jopa saanut pakettiin lempikirjailijani signeeraaman kirjan omistuskirjoituksineen päivineen! Aikamoinen yllätys!
      Hetken aikaa katseltiin joulun iloa pakettien availun jälkeen ja juotiin vähän glögiä ennen kuin käännettiin Miehenmurun kanssa keula kohti kotia. Siellä odotti kuusen alla vielä meidän paketit toisillemme, että oikeastaan tämmöinen joulusielu oli aikamoisen onnellinen ♥
      Ja kun Miehenmörri oli koko joulun ajan sanonut, että minulle oli vaikea ostaa tai keksiä lahjaa, niin aikamoisen napakympin Mies oli kuitenkin paketteihinsa saanut ♥ Sain Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Miehen työt-kirjan, lämpöiset, kauniit lapaset ja lakuja. Voiko toinen tuntea enää toista paremmin? ♥
      Sain muutaman muunkin kirjan, mutta laittelen postausta niistä sitten myöhemmin. Miehen työt-kirjan luin kahdessa päivässä ja tykkäsin kovasti!
      Muut joulunpyhät vietettiinkin Miehenmurun kanssa ihan kaksistaan. Oltiin aika väsyksissä ja kai jonkinsortin joulustressiä kuitenkin oli, sillä eilen saatiin jo kinaakin aikaiseksi. Ehkä kumpikin tarvitsi taas vähän omaa tilaa, omia seiniä ja omaa arkea. Vaikka täytyy myöntää, että kyllähän se tunteiden tuulettelu teki hyvääkin - niin ihmisille kuin parisuhteellekin!

Tänään alkoi sitten arki ja aloitin sen uunin pesulla.
      Joku joulusiivous-ohje sanoo, että "siivoa kaapit, jos aiot viettää joulusi siellä". Sama pätee kai uuneihin, joten en siivonnut niitä jouluksi, sillä en aikonut viettää jouluani uunissa. Mutta tänään sitten siivosin uunin putipuhtaaksi, sillä jotenkin teki jo sieluun asti pahaa se karsta mikä uunin pinnoille oli palanut. Ihmiset kuulemma siirtävät uunin putsausta sen takia, että se on niin vaivanloista, mutta kuulkaa te, jotka niin teette. Enemmän työläämpää siitä tulee, mitä kauemmin sitä siirtää! Minä pyrin (HUOM! PYRIN) pesemään uunin parin kuukauden välein, ettei se olisi kamalan työlästä sitten kun sen tekee, mutta nyt kyllä syksyn aikana se oli jäänyt moneksi kuukaudeksi tekemättömien töiden-listalle... Annoin pesuaineen vaikuttaa melkein tunnin ja sitten pesin pinnat karhunkielellä ja pesurätillä. Tulokseen olen suhteellisen tyytyväinen, vaikka pinttyneitäkin läikkiä jäi...

Pesin samalla uunin ritilät ja liottelin vähän uuninpeltejä, mutta meinasi tulla torppaan vedenpaisumus kun yritin uunipeltejä huuhdella ja pestä. Pitänee jättää se tarkempi pesu kevääksi että saa viedä ne vaikka pihalle ja räiskiä veden kanssa menemään ilman sisätilavaurioita!
       Pesin pyykkiä ja lämmitin torppaa.
       Tein arjen töitä ja ne olivatkin taas ihan mukavia vaihteeksi. Kunhan vielä ensi viikolla saan korjata joulun pois niin alkaa torppa taas näyttämään omalta ja keväiseltä (??)

Kevät ei ihan heti tule mieleen näistä kuvista, mutta kyllä minä jo tänään vähän kevättä ajattelin. Viime iltayöstä kun käytiin Miehenmurun kanssa nukkumaan ja Mies nukahti ensimmäisenä enkä minä saanut heti unta, rupesin miettimään kasvimaata.
       Ensi kesänä teen meidän kasvimaasta kauniin kasvimaan. Helppohoitoisen ja hyvän. Katselin tänään jo kuvia Suomesta ja maailmalta erilaisistä ratkaisuista ja en malttaisi odottaa, että pääsisi kylvöpuuhiin. Rikkaruohojen hillitseminen on kyllä se suurin missio, minkä itselleni laitan ensi kesäksi. Se polkujen rehevöityminen on jotenkin estettävä ja tehtävä alueesta siisti ja rehevä noin hyötykasvien osalta. Ja lajikkeita juuri niin paljon kuin vain on hyödyllistä pitää. Sitäkin pitää miettiä ennen kuin kasvattaa jotain retiisiä (kuten viime kesänä) jota ei sitten kuitenkaan osaa millään tavalla hyödyntää tai pikemminkin ei osaa hyödyntää!
        Ensi kesänä aion siirtää kaikki powerini omalle tontille. Kukkapenkkeihin, kasvimaahan, tomaatteihin. En enää ole selkä verillä työmaalla enkä puhalla viimeisiä energiavarastojani niiden tonteille, kun ei se mitään kuitenkaan anna! Ensi kesä on pyhitetty omalle hyvälle ololle ja asioille ja töille, jotka tekevät hyvää! ♥

 Taisin saada pikkusiskolta tartunnan.
      Tänään on nimittäin ollut vähän nuhaa ja semmoinen olo kurkussa, että voisi olla mahdollista, että olisi flunssaa taas tuloillaan. Aion kyllä kaikin mahdollisin keinoin hillitä sen tulemista ja lääkitä itseäni sekä rohdoin että levolla, sillä en todellakaan halua aloittaa vuotta samalla tavalla kuin viime talvena. Kolmen viikon älyttömällä flunssalla ja kuumeella!
        Ei kiitos!
        Kun kuumetta ei tänään ollut ja olokin oli vain pieni nuhan alku, kävin pyörähtämässä kinkun-sulatus lenkillä. Juoksentelin vastatuuleen mennen tullen ja jälleen kerran ihmettelin miten se on mahdollista. Koko joulun ajan plussakelit tekivät tehtävänsä ja piha oli vielä tänä aamuna täysin paljas, mutta alkuillan lumituisku teki maahan vähän vaaleutta. Juoksulenkilläkin satoi lumi suoraan silmiin tuiskun kera ja teki näkemisen vähän haastavaksi.
        Juostessa suunnittelin kevään treeniohjelmaa.
        Juoksua ja pilatesta.
        Ensi kesänä on kroppa sitten hyvässä kuosissa ja koko leidi iloinen ja reipas ja onnellinen. Iloinen, reipas ja onnellinen olen oikeastaan jo nyt ♥ eli enää tarvitsee saada se kroppa kuosiin! Talvihan on vähän vaikeaa treenausaikaa, kun motivaatiota ja energiaa pitää hakea vähän sisäisistä lähteistä, kun auringonvalo ja ylipäänsä valon ja lämmön tuoma energia on vähän vähissä. Olen kuitenkin huomannut, että minulla talvi on kuitenkin melko aktiivista aikaa varsinkin pilateksen kanssa, kun kesällä sitten ei taas ehdi niin hyvin lihaskuntoa tekemään kun kaikki hereillä olo aika menee pihamaata myllätessä! Siksi hyvä lihaskuntopohja pitäisi rakentaa talvella niin olisi kesällä sitten helpompi pitää sitä päällä!
        Jalat tietysti on ensisijainen lihaskunto-ohjelmani alue, että saan juoksussa hyödyn irti. Mutta samalla tavalla myös keskivartalolihakset saavat keväällä kyytiä. Aion saada korsetin kuntoon niin että sitä ei juoksussa enää tarvitse miettiä. Kolmas on kädet, ihan semmoista normihommailuun tarvittavaa voimaa pitää saada enemmän. Niin.... jäikö siihen nyt sitten jotain muitakin osa-alueita, kun tarkemmin miettii...
         Eli toisin sanoen. Koko kroppa kuntoon kesäksi ♥
         Mutta ensin otetaan vähän rauhallisemmin nämä viimeiset päivät tätä vuotta yritetään antaa keholle aikaa ja rauhaa taltuttaa nämä mahdolliset basillit, joita pikkusisko antoi joululahjaksi...
         Mutta sitten...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
291. juoksupäivä (106vko)
- 1839.9 km
- 5km mini kylälenkki (28 min)
- juoksu kulki suhteellisen hyvin, vähän ehkä jaloissa painoi loppumatkasta
- hengitys piti ottaa huivin takaa, kun kurkku oli sen oloinen että nuhanalkua tuloss
- ryhti kesti loppumetrejä lukuunottamatta. Jouluherkut painoivat keskivartalossa enemmän...
- askellus sujui paremmin kun jään pintaan oli tullut vähän nahkeaa lunta.
- mukava juoksu ja teki hyvää, mutta katsotaan nyt mitä elimistö tykkää
- -1, lumituiskuinen ja tuulinen ilta

Myrskyluoto villasukat

Sain Miehenmurun villasukat tehtyä eilen (19.12) eikä mennyt edes tarkalle joulupakettia miettien.. öhöm. Ja annoin sukille nimen sen mukaan, että olen katsonut Myrskyluodon Maijaa uudelleen ja uudelleen kun olen näitä sukkia neulonut. Nimi ei oikein voinut olla muu kuin Myrskyluoto sukat. En sitten tiedä onko sukissa sitä samaa karun elämän kauneutta, kun elokuva-sarjassa, mutta suunnattomasti nautin neulomisesta ja Myrskyluodon katsomisesta♥
       Minusta sukat onnistuivat hyvin ja niistä tuli sopivassa suhteessa kauniit, mutta kuitenkin miehekkäät. Miehenmörri oli sanonut, kun ehdotin, että tekisin sille sukat, että kunhan ei pinkkejä ja kunhan ei varret ulotu nivusiin. Ne toiveet toteutin, mutta muuten kyllä nämä lahjukset ovat minun mielitekojeni aikaansaannosta. Mies on sovittanut toisen sukan tekelettä kerran, mutta silloinkin silmät kiinni ♥
       Ohjeen löysin Novitan lehdestä kevät 2012. Ja minusta malli on ihana, yksinkertainen tehdä, mutta näyttävän näköinen ja väriyhdistelmin sukista saa todella erilaisia ja komeita! Tämä on toinen kerta kun teen tällä mallilla sukkia ja edelleen pidän tästä todella paljon.

Kantapäässä tein tällä kertaa ristiinneulotun kantapään, ensimmäistä kertaa sen normaalin vahvennetun kantapään sijaan ja mukavan näköinen tästäkin tuli. Näkee sitten käytössä miten kestävä versio tämä kantapää on, että höylääntyykö puhki heti ensimmäisenä päivänä!
      Tulipa vaan taas huomattua miten onnettoman hidas olen neulomaan. Meidän mummo neuloi minulle polvisukat varmaan viikossa ja minä neuloin näitä pohkeen peittäviä luomuksia melkein 2 kuukautta... No, joka silmukka on täynnä ylitsepursuavaa rakkautta, että luulisi ainakin sen puoleen olevan lämpöiset ♥

P.S. Sattuneesta syystä julkaisen tämän postauksen vasta joulun jälkeen, että saan Miehen murrikan kommentitkin samaan postaukseen!

P.P.S. (lisätty 27.12.2016) 
Sukat saivan omistajansa ja kai olivat ihan mieluisat, kun Mies niitä joulupyhät kintuissaan piti. Tekijä puolestaan oli iloinen siitä, että yhden sovituksen perusteella sukat istuivat suhteellisen hyvin Miehen jalkoihin ja näyttivätkin vielä ihan mukavilta ♥
         Nyt kun sain neulonta-innostuksen syttymään niin ajattelin tehdä vielä ennen kevätaurinkoa Juniorille sukat myös. Jospa ne valmistuisivat nopeammin kuin juhannukseksi...

Sukat oikean omistajansa jaloissa ♥

Lämpöistä Joulua ♥

Käsi niin pehmee ja pullea, 

Rystyset vielä kuopalla. 

Sormet kuin baby-porkkanat.

Silkkihiukset kuin untuvat. 

Poski on punainen omena 

mieli tekisi haukata.

Suu on makea mansikka 

pikkuvarvas kuin puolukka.

Lapsi tuoksuu joululta 

korvan takaa kaulasta. 

Pihlajanpunainen kynttilä

palaa keitttiön pöydällä.

Ilo on tullut asumaan 

meidän kotiin kai kokonaan. 

Lämpöisen ihanaa, punaisen pehmeää

ja rauhallisen kaunista Joulua.

~ A.  

sanat: Sinikka Svärd (Lapsi tuoksuu joululta)

Porkkanalaatikko ja loput jouluhommat ♥

Nukuin kuin tonttu ja aamulla olo oli paljon parempi kuin eilen, kun väsy painoi harteita kuin lyijylasti. Olin eilen riehumassa kaupungissa, mummolassa, siskon lasten kanssa. Molemmat olivat vähän nuhassa ja kiukkuisia, mutta hengissä selvisin.. En vain tiedä miten jouluinen fiilis siellä aattona on, kun porukka on ollut siellä viikon jo valmistelemassa joulutunnelmaa... öhöm.
        Minä söin tänään aamiaista Metten jouluherkkujen kera, kun vilkuilin edelliset jaksot Areenan sivuilta samalla kun söin aamiaista ja uunissa paloivat tulet. Kai minä sitten inspiroiduin niistä herkuista sen verran, että ryhdyin tekemään VIHDOIN VIIMEIN sitä porkkanalaatikkoa, joka on jäänyt ja jäänyt.. Hain porkkanoita ämpärillisen ja kuorin ison kuorikasan ja mietin samalla, miten tämmöinen hurjan ruokamäärän tekeminen voi kulkea geeneissä! Yritän nimittäin melko usein noudattaa ohjeita ja silti tuntuu, että teen kuin minulla olisi ainakin kymmenen henkeä syömässä!
         Porkkanoitakin kiehui kaksi kattilallista ja edelleen mietin, että onkohan niitä tarpeeksi...?!
         Isälle soitin viime hetken kinkkuvihjeitä ja nostin kinkun lämpiämään että saan sen sitten uuniin, kun ensin saan porkkanalaatikon paistumaan.

 Olen vanhanaikainen tietyissä asioissa (pikkusisko sanoisi, että kaikissa asioissa, mutta sitä minä en allekirjoita!). Minulla on blenderi, mutta viime vuoden kokeilun jälkeen olen palannut tekemään porkkanasoseeni moulimella ja käsivoimin.
       Ensin ajattelin, etten yhtään liioitellut porkkanoiden määrän suhteen, kun sosetta tuli niin vähän aluksi, mutta kun sain kaikki porkkanat muussattua, piti sosetta pussittaa ja laittaa pakkaseen, sillä emme kertakaikkiaan jaksaisi syödä monen monta astiallista porkkanalaatikkoa, vaikka se olisi kuinka hyvää!

Olin ylpeä tuotoksesta ja huhuilin kotipiikaani siivoamaan jäljet, mutta piikaa ei edelleenkään näkynyt missään, mutta onneksi Miehenmuru tuli auttamaan kun oli saanut ensin puut kannettua tupaan ja postin haettua. Oli nimittäin piha kuin luistinkenttä tänä aamuna! Musta joulu alkaa olla tosiasia, ellei huomisaamu tuo minulle joulun ihmettä!
       Ensin ajattelin, että lumen sataminen on vaikeaa, mutta näköjään se lumen pitäminen maassa on yhtä vaikeaa, vai mitä Luonto Äiti Emonen??
       Kinkku oli tänä vuonna ihan "oikea kinkku" eikä mikään rulla kuten viime vuonna. Kun olin saanut porkkanalaatikon uunista laitoin asteita vähemmäksi ja hiissasin kinkun vähän lähemmäs uunin suuta. Työnsin kinkun uuniin ja vasta sitten huomasin, että meidän mittari näytti jo valmiiksi 100-asteista kinkkua!! Ja olin hypistellyt jouluostoksillani uutta mittaria ja jättänyt kauppaan! Voi porsas!
       No, nyt tsiigaillaan mittaria vähän kuin pöllö aurinkoa. Se elää omaa elämäänsä ja kohta kuuden tunnin jälkeen meidän kinkussa on 30-astetta... Heh, kuulostaa NIIN meikäläisen kinkunpaistolta. Miehenpuoli vähän hymyili suupieleensä näitä minun mittareitani ja kinkkujani ♥ Mokomakin!

Aamupäivästä kun porkkanat kiehuivat, koristelin kuusen. Laittelin ehkä kymmenkunta palloa ja se oli siinä. Kaunis joulupuuni ♥ Jotenkin tämänvuotinen joulu on erityisen rakas ja olen yrittänyt suojella näitä joulunodotuksen päiviä turhilta riidoilta ja nahinoilta ja mielenpahoituksilta. En ihan ole onnistunut, mutta ainakin olen näinä viikkoina saanut rutkasti harjoitusta anteeksipyytämiseen. Ei paha koulu sekään, vaikka mieluummin haluaisin osata käyttäytyä jo valmiiksi niin hyvin, etten pahottaisi toisen mieltä turhaan.

Iltasella komensin Miehenmurun lepäämään, kun oli tehnyt vielä työpäivän tänään. Minä tartuin imuriin ja hurautin torpan joulukuntoon. Silitin pöydälle punaisen liinan ja tein meidän joulupöytään asetelman. Nautin ihan mahdottomasti tästä hetkestä, kun joulu ei ole ihan vielä täällä, mutta jo kynnyksellä kuitenkin ♥
       Nyt vaan pitäisi saada lahjakääröt vietyä hissun kissun kuusen alle, huomista odottamaan. Vaikka käydään tosin ensin äidin ja isän joulupöydässä ja avataan toistemme lahjat vasta sitten kun tullaan kotiin, mutta kuitenkin ♥
       Iltasella kävin juoksemassa ja jotenkin tuntui, että tämäniltainen lenkki meni vähän liian nopeasti, kun en ehtinyt ajatella asioita ihan loppuun asti. Olimme vähän vaihtaneet mielipiteitä otsalamppu-asiassa Miehenmurun kanssa ja minä olin taas ottanut sen tutun puolustuskannan. Juoksin viisi kilsaa ja ajattelin asiaa ja tulin postilaatikon kautta sisälle. Saunan lauteilla pyysin anteeksi äksyilyäni ja yritin selittää asiaa omalta kantilta... Niin paljon opeteltavaa meikäläisellä vielä on tämän parisuhteen kanssa!

Kohta saadaan ottaa kinkku uunista ja maistaa vähän, miten onnistuimme sen paistossa. Nauroinkin Miehelle, kun otettiin minun juoksulenkkini jälkeen vähän iltapalaa, että se oli semmoinen alkupala ja kymmenen maissa syödään sitten kinkkua kunnon iltapalaksi ♥
       Miestä on vain naurattanut nämä minun hössäämiseni ♥
       Vaikka kyllä se tiesi millainen joulusielu minä olen.
        Ja nyt ne lahjat kuusen alle...
       Tip-tap-tip tap... 🎄

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
290. juoksupäivä (105vko)
- 1834.9 km
- 5km mini kylälenkki (28min)
- vitosen viikko jatkuu ja jalat tuntuvat ihan ok:lta. Ehkä täydellinenkin juoksuloma olisi ollut ihan paikallaan, mutta ei olisi kai malttanut kuitenkaan pysyä poissa. Nämä vitosen päivät ovat ihan hyvää "jalkojen heiluttelua"
- juoksu oli helppoa ja mukavaa, mutta askeleista ei voi oikein puhua, kun oli niin liukasta
- hengitys ja ryhti olivat kunnossa, tosin ei ehtineet ryhtilihakset väsyä vielä vitosella
- ilma oli vähän kolean viileän kostea, +1 aste ja vähän semmoinen nuhju keli juosta
- pikkasen odotan jo kevätkelejä...

Oi kuusipuu!

Kolme yötä jouluun ♥
       Minulla on (onneksi) sellainen kalenteri, jossa on luukku 25. päivälle ja se sotkee minut joka aamu laskemalla yhden yön enemmän kuin mitä todellisuudessa onkaan! Sekavuudesta huolimatta saan ainakin yhden suklaan enemmän ♥ Namskis!
        Harvinaisen harmaa ja sateenkolea päivä.
        Nurmi näkyy jo monesta kohtaa ja pihan valkoisista hangista tai pakkaslumen narskumisesta ei ole kuin häivähdys muistoissa. Ei voi olla totta, että kaiken kauniin joulukuisen lumen jälkeen jouluaatoksi maa on taas musta kuin nokipannun pohja!
        Noh.
        Hällätsunväliä! Ulkona mahtoi olla harmaata, mutta minun maailmani oli joulunpunainen ja kirjava. Tein aamusta, kun uunin sain lämmite, tonttujen puuhia ja paketoin lahjat. Yllätyksen säilyttääkseni en uskalla laittaa paketeista kuvia näille sivuille - ainakaan vielä - mutta ihan kauniita kääröjä sain aikaiseksi, tämmöinen kauniiden pakettien vasta-alkaja! Laittelen vaikka myöhemmin pakettien kuvia, kunhan eletään lähempänä jouluaattoa ja niiden aukaisuja ♥

Tänään oli operaatiossa sitten joulukuusen hankinta.
         Vanhempani ovat jo monen monta vuotta koonneet tekokuusen olohuoneeseen, mutta minusta aito kuusen tuoksu pitää tupaan tulla oikean kuusen muodossa. Tänä vuonna oltiin päätetty Miehenmurun kanssa käydä hakemassa kuusi kahdestaan, mutta kun Miehen töiden loputtua maailma on jo kaamoksen musta niin kävin valoisaan aikaan katsomassa kuusia vähän valmiiksi. Ei tarvitse sitten pimeydessä rämpiä kuin sen Yhden ja Ainoan Oikean luo!

Sitten kun minulla on kaksi tähteä kiinnittää latvaa, niin sitten nappaan tämän kaunokaisen (tosin tämä kuusi ei olisi kovinkaan "metsänhoidollinen" valinta, sillä komeus kasvaa melko hyvällä paikalla, tilaa ympärillään..). Sen sijaan nappasin kahden ison kuusen välissä kasvaneen vähemmän tuuheanoloisen kuusen silmätikukseni tänä jouluna ja Miehenmurun tullessa käytiin sahailemassa se talteen.

Tuossa keskellä... ♥

Viime yönä nukuin huonosti ja keli ja olotila muutenkin oli tänään vähän turhautunut, kaikesta kivasta huolimatta. Ruokaakaan en jaksanut ideoida vaan heitin uuniin roskaruokaa, kun Miehenmurrikka astui ovesta... Huomasin vain kuusenhakumatkalla, että ei ihan parhaalla mahdollisella fiiliksellä oltu matkassa - kumpakaan. Mies ei juurikaan sanonut mitään, kantoi kuusen metsästä pihalle ja pihalta sisälle. Ja minä komentelin sitten muuten vain.
          Ei olisi pitänyt jättää hommaa illaksi, kun sen tietää millaista iltatyö on - varsinkin kun toinen on tehnyt työpäivän jo työmaalla. Ja minä puolestani selvästi tarvitsen yöuneni, että olen se jo oikeasti olen. Heti kun uni häiriintyy, minäkin olen kuin kepeillä tökitty alligaattori!

Ripustelin kuuseen valot ja lisäilen muutaman palleron sitten vaikka huomenna. Rakastan joulukuusta mahdollisimman minimaalisin koristein. Oikeasti jos olen ihan rehellinen, niin valot riittäisivät minulle, mutta jos nyt jonkun palleron laittaisin.
       Napsautin Miehenmurulta tuvan pöydän äärestä lukuvalon sammuksiin, että sain otettua kuvan. Miestä vain hymyilytti minun jouluilu ♥ Samalla tavalla kuin käytiin postilaatikolla ja laatikosta löytyi jälleen kolme korttia, Miehenmurun kortti myös ♥
        Kullalle ♥
        Luki kortissa. Rakkahin kortti, ehdottomasti ♥

Nyt puuttuu vain lahjakasa joulukuusen alta ♥
       Kolme yötä jouluun ♥
       Itse laskin.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
tiistai 20.12.2016
289. juoksupäivä (105vko)
- 1829. 9km
- 5km mini kylälenkki (28min)
- juoksukulki hyvin ja jalatkin tuntuivat olevan taas paremmassa reilassa
- hengitys ja ryhti ok
- askellusta haittasi vähän tien sohjoisuus ja liukkaus vaikka miten yritti juosta rennolla ja tukevalla askeleella
- hyvältä tuntui, mutta olin itselleni luvannut etten ota jouluviikkona mitään paineita vaan juoksen kevyemmän kaavan mukaan
- 0-astetta, pimeä ja vähän kolea ilta

Joulusauna

Lauhaa ja plussaa, ei nyt ehkä ihan toivotunlainen jouluviikko, mutta siedän tämän jos lumet kestävät maassa. Olen ollut tämän alkuviikon emäntä, joka odottaa isäntää kotiin ruuan ja lämpöisen torpan kera. Miehenmuru on käynyt tämän viikkoa töissä täältä käsin ♥ ja minä puolestani olen yrittänyt hoitaa viimeisiä jouluviikon askareita ennen kuin pimeys nielaisee. Ainakin eilen tuntui, että hommat jäivät kyllä kesken pimeyden tultua!
        Operaationa oli eilispäivälle ulkosaunan pesu, mutta onneksi se oli jäänyt syksyllä niin hyvään kuntoon, ettei tarvinnut oikeastaan kuin siistiä ja kantaa vedet saunalle ja vähän lämmitellä iltaa varten jo valmiiksi ettei ihan kylmiin hormeihin tuikkaisi iltasaunaa varten tulia.

Kun puuhastelin saunan kimpussa, ajattelin, että miksen minä ole aikaisemmin jo laittanut saunaa kylpykuntoon! Miten mukavaa oli laitella tulia padan ja kiukaan alle, haistella ulkosaunan omaa tuoksua, kun lämpö alkoi nousta ja se oma tunnelmansa! ♥
       Aion kyllä tästä lähtien lämmitellä ulkosaunaa ainakin lauantaisin, jos en useamminkin viikolla. Mitä tuhlausta, että sellainen fiilis, joka ulkosaunassa käymisestä eilen illalla tuli, menisi hukkaan!
       Hangen vähyys ei haitannut hangessa pyörimistäkään, vaan kävin antamassa verenkierrolleni pientä terästystä ja tein kummallisen muotoiseksi jääneen lumienkelin hyvin vähäiseen lumeen ♥ Raajoja kuumotteli pitkän aikaa.
       Ihanaa ♥

Joulukortteja olen saanut kymmenkunta ♥
       Rakastan jouluviikon postinhakua kun laatikosta voi löytyä muutakin kuin ne tavalliset. Jotain omaa ja mukavaa ♥ Olen ripustellut joulukortit oman huoneeni verhoon ja toivottavasti verho riittää jouluun asti!
       Kuusta en ole vielä edes käynyt katsomassa, mutta eiköhän se tuosta kulmalta löydy niin kuin viimekin vuonna. Porkkanalaatikkokin jää varmaan torstaille, ettei sitä sitten enää tarvitse laittaa pakkaseen ja kinkun ostan tänään!
       Kaikesta huolimatta minun jouluhässäkkä jäi silti viimeiselle viikolle, mutta oikeastaan ihan mukava näin. Aaton odotus voisi tuntua liian pitkältä, jos ei olisi mitään tekemistä ♥

2 vuotta juoksua takana !!

Kaksi vuotta, 1824,9 kilometriä ja 104 viikkoa juoksua takana.
       Kun kaksi vuotta sitten juoksin läähättäen ensimmäiset kilometrini, olin toteuttamassa isoa unelmaani. Olen aina kaivaten katsonut kaupungilla tai metsäteillä vastaantulevia juoksijoita, joiden askel on kevyt ja lennokas ja jotka liikkuvat oman kehonsa voimalla loputtomia matkoja (siltä se ainakin tuntui..).
       Olin kaivannut ja ihaillut, mutta kaksi vuotta sitten olin tarpeeksi rohkea tekemään asialle jotain!
       Juoksin ensimmäiset kilometrit, jalat kipeytyivät, hengästytti enkä jaksanut juosta kuin tovin ja piti välillä kävellä. Juoksin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Alussa kaikki tuntui kovin vaikealta ja kroppa itsekin oli sitä mieltä, että minun pitäisi luovuttaa ja palata sohvan kulmaan. Mutta sitten parin kuukauden jälkeen, kun olin sitkeästi noussut ylös, palannut lenkkipolulle ja rämpinyt eteenpäin silloinkin kun vähiten siltä tuntui, jaksoin juosta enemmän, pidemmälle, paremmin!
       Muistan sen tunteen vieläkin ♥
       Itsensä voittaminen, onnistuminen, onni, riemu, ilo, väsymys ja monen monen vuoden unelma.
       Se oli aluillaan ja lähempänä minua kuin ikinä ennen!

Nyt kahden vuoden juoksemisen jälkeen olen rakastunut lajiin täysin! Haastan itseäni raivoisasti, viimeisiin voimavaroihin asti ja joskus sitten vain nautiskelen juoksusta kuin hyvän ystävän seurasta. Juoksu on avannut ovia sellaisiin tunteisiin, jotka ovat pysyneet muuten patojen ja muurien takana ja juoksun kautta olen oppinut ymmärtämään ja rakastamaan omaa itseäni ja vahvaa kehoani entistä enemmän.
        Konkreettisia muutoksiakin kehossa on tapahtunut.
        Jalat ovat saaneet muotoja, varsinkin reisiin ja pohkeisiin, ja huomasin oikeastaan tämän kesällä kun entiset farkut eivät menneet enää niin sutjakkaasti pohkeiden yli kuin ennen. Sama juttu vähän reisienkin kanssa.
         Painoa on tullut pari kiloa lisää siitä kun aloitin ja olen onnellinen siitä. Aloittaessani olin kärsinyt suolisto-ongelmista ja paino oli tippunut niin alas, että kun eilen katsoin silloin ottamiani kuvia, keho näytti riutuvalta. Lihaksia tai terveen näköistä osaa ei kehosta oikein löytynyt. Nyt jalkojen lisäksi kroppaan on tullut kiinteyttä ja voimaa, vaikka edelleenkin keskivartalon "korsetti" ja käsilihakset ovat työn alla.

Henkisesti juoksu on tehnyt minusta naisen, joka on tavattoman tyytyväinen ja iloinen omasta itsestään. Itsevarma ja onnellinen. Eikä kaikki edes johdu siitä, että keho on muokkautunut uuteen uskoon vaan osa johtuu pelkästään siitä, että on saanut itsekuria ja tehnyt jotain itsensä takia. Olen nimittäin ollut tavattoman tunnollinen juoksija näiden kahden vuoden aikana ja pitänyt siitä piirteestä kovin. Säässä kuin säässä ja silloinkin kun on vähiten tuntunut hyvältä lähteä, olen lenkille lähtenyt. Ainoastaan sairasteluviikot ja puolivuosittaiset juoksulomat ovat pitäneet minut pois lenkkipoluilta!
         Olen ylpeä itsestäni ♥
          Juoksu on myös antanut minulle tilaa surra ja itkeä, kun tunteet eivät ole muuten päässeet valloilleen. Hämmästyttävän monet itkut olen itkenyt juoksulenkilläni.
        

Olen yksin juoksija.
       En pidä siitä, että toinen juoksisi vierellä tai että sen toisen kanssa pitäisi juostessa puhua. Tykkään ajatella omat asiani loppuun juostessa ja sitten muualla voin puhua ystävieni kanssa - en juoksupolulla. Juoksulenkki on minulle nyt ja tulee varmasti aina olemaan oma terapiaistuntoni, jonka aikana käyn läpi vaikeita asioita, ongelmia tai päässä pörrääviä ajatuksiani.
       Ja tiedättekö mitä?
       Varsin toimiva ja tehokas terapiamuoto.
        Ajatukset katoavat häiritsemästä, kunto kasvaa ja liikkuminen tuo itsestään hyvää mieltä, hymyä ja onnea ♥ Tätä terapiaa voi suositella ihan kaikille! Ihanat sivuvaikutukset!

Tulevat haasteet minulla juoksun suhteen on tulla entistä kestävämmäksi ja vahvemmaksi juoksijaksi, joka juoksee oikein ja terveellisesti. Lihashuollossa pitää parantaa ja liikkuvuutta, ketteryyttä ja notkeutta lisätä. Määrällisesti juoksen omasta mielestäni kohtuullisesti, mutta ehkä siinäkin voisi vähän kokeilla jotain uutta. Pituutta lenkeille on ainakin saatava seuraavan vuoden aikana vähän enemmän, vaikken nyt ihan mitään maratoonia aiokaan vielä juosta!
         Tämä on yksi asia, jota juoksussa rakastan. Loputtomasti vaihtoehtoja haastaa itseään ♥ Loputtomasti tapoja ja loputtomasti teitä JUOSTA!!
         Tossut alle ja juoksemaan!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
288. juoksupäivä (104 vko eli 2 vuotta täynnä)
- 1824.9 km
- 5km mini kylälenkki (32min)
- jalat olivat vähän jumissa eilisestä pilates-treenistä, mutta juoksu teki kuitenkin aika hyvää
- ei kuitenkaan ollut mikään lennokas tai vauhdikas juoksu, pikemminkin rauhallinen ja nautiskeleva
- ryhti kesti keskivartalosta, mutta jalkojen askellus oli omituinen varmaankin kipeiden lihasten takia
- hengitys onnistui, kun keli oli nollassa eikä tarvinnut hengitellä kankaiden läpi lämmittääkseen ilmaa
- mukava JUHLAJUOKSU ja OLEN TOSI YLPEÄ ITESTÄNI!!!!
-  MITTOJA TULEVAA VARTEN: pohkeet (levein kohta): 36cm, reidet (levein kohta): 57cm, vyötärö: 72cm, lantio: 93cm, rinnan ympärys: 91cm, hauis: 28cm, paino: 66kg, pituus: 175cm

Hymyilevä nainen

Eilen oli työaamu ja kello herätti vähän yli 5.oo.
     Olin lukenut kirjan loppuun, joten sain syyttää itseäni siitä, että väsytti. Oli pimeä joulukuinen aamu ja minä puuhastelin hipsutellen tuvassa. Vanhemman polven puolelta kuului unen äänettömyyttä. Keräsin kamppeet ja lähdin ajamaan keskelle hämärää pimeyttä.
      Oltiin Erjan kanssa oltu vähän omapäisiä ja tultu tuntia aikaisemmin kuin mitä pomo oli sanonut. Eipä pomo meidän niskuroinnista pahaa tykännyt, kun sai kaksi haukottelevaa apuria aamun tarkistuksiin. Erjan kanssa on aina hyvä tehdä töitä, ei tarvitse miettiä mitään ylimääräistä, kun voi luottaa toiseen 110 %:sti. Päivässä riitti hulinaa ja vilinää, mutta parempi se minusta on niin päin, kuin että pitäisi kamalasti seuraavia hautajaisia odotella ja aika menisi madellen.
       Seuraavanlainen dialogi käytiin erään vanhan rovastin kanssa siunauksen päätyttyä, kun autoin häneltä alban pois ja oman takin päälle:
      
       rovasti: Sinä se jaksat minulle hymyillä.
       minä: Hyvällä minä hymyilen. 
       rovasti: Mukavaahan se on, että minulla on elämässäni vielä naisia, jotka minulle hymyilevät.

Toisaalta tuli hyvä mieli, että sain vanhan rovastin kasvoille poikamaisen virnistyksen, mutta toisaalta sisuksissa ailahteli säälintapainen... Toivottavasti minä en ollut ainut nainen, jolta rovasti-parka sai hymyjä tänä jouluna..
      Hautajaiset joulun alla ovat vielä masentavampia kuin hautajaiset muuna aikana. Joulun ilo ja hautajaisten suru kolahtelevat vastakkain niin rajusti. En tiedä väsyttikö päivän huiske ja hulina vai itse asiassa tuo tunteiden kontrasti minut, mutta työpäivän jälkeen ryömin hetkeksi viltin alle nukkumaan ennen kuin perunat kiehuivat ja oli ruuan aika.

Iltasella jäin hämärän keskelle omineni, kun vanha polvi lähti kaupunkiin, kun isosisko perheineen tulevat tänään viettämään joululomaansa. Treenasin lihakset kipeiksi ja istuin saunassa nautiskelemassa hiljaisuudesta ja rauhasta ja lämmöstä.
         Iltasella neuloin Miehenmurrikan sukkaa ja oli ikävä ♥
         Väsy vei minut peiton alle aikaisemmin kuin normaalisti ja uni nappasi kiinni heti kun sammutin lukuvalon ja laitoin kirjan yöpöydälle.
         Viikko jouluun ♥

Rachel Joyce: Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu

Rachel Joyce

MISS QUEENIE HENNESSYN RAKKAUSLAULU

(WSOY 2015)

Queenie Hennessy kirjoittaa saattokodista kirjeen Harold Frylle, nuoruuden rakkaudelleen, jota hän rakasti silloin ja jota rakastaa edelleen. Hän haluaa saada asian päätökseen, mutta tulee vain aloittaneeksi tarinan alusta. Pian koko saattokodin väki odottaa Harold Fryta, joka lupasi kävellä Queenien luo, Queenien ei tarvitse kuin odottaa häntä.
       Odottaessaan Queenie kirjoittaa Haroldille tarinaa, joka tekee yhtä aikaa kipeää ja saa sydämen pullistumaan jälleen suuresta rakkaudesta, joka ei ole haalistunut vuosienkaan jälkeen.
        Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu on, kuten kirjailija itse asian ilmaisi, 'seuralainen' teokselle Harold Fryn odottamaton toivioretki. Tällä kertaa tarina nähdään Queenien näkökulmasta.

***

Hmmm.
      Mitenhän tämän nyt sanoisi?
      Kirja yllätti minut oikeastaan kahdesti. Ensiksi siinä, miten nopeasti tarina vei mennessään, vaikka tempo olikin hidasta ja jotenkin lempeää. Ja toiseksi kirjan päätös teki vaikutuksen.
      Tarina itsessään on aika riipaiseva tarina täyttymättömästä, mutta ihmisiän läpi kulkevasta rakkaudesta joka ei anna periksi, vaikka välillä sitä toivoisikin. Samalla kertaa toivoa täynnä ja toivotonta. Ajattelin kun kirjaa luin, varsinkin saattokoti-kohdissa, että ihmisten pitäisi enemmän elää kuten saattokodissa eletään: otetaan jokaisesta päivästä mahdollisuuksien mukaan ilo ja toivo irti. Eletään niin kuin huominenkin olisi, mutta ei olla siitä täysin varmoja joten tehdään pikkuisen extraa jo tänään.
        En ole lukenut kirjan toista puolta, Harold Fryn odottamaton toivioretki, mutta eipä se tätä tarinaa haitannut. Queenien tarina oli itsenäinen ja vaikka varmasti tietyt asiat saisivat syvyyttä, kun olisi lukenut asian Haroldin näkökulmasta ensin, mutta tarina toimi minusta näinkin.
        Kirja sopi täydellisesti tällaiseen kiireettömään joulun odotukseen, hämäriin iltoihin ja hiljaisiin hetkiin kun ei ole enää mihinkään kiire. Ja suosittelisin kirjaa ehkä juuri sellaisille sieluille, jotka uskovat mahdottomaan rakkauteen ja sen kantavaan voimaan, anteeksiantoon ja ystävyyden rikkomattomuuteen.

" Tästä lähtien kukaan ei kuole. Kaikki odottavat Harold Fryn tuloa. "  

Lepopäivää.

 Tästä tuli lepopäivä.
        Aamusta jo oli semmoinen olo, että piti ottaa vähän iisisti. Hartiat ovat olleet jumissa koko päivän tai siis useamman päivän jo, mutta tänään sitten tein asialle jotain kun särki päätä... Toinen uudenvuodenlupaukseni voisi olla, että pidän lihashuollon paremmin treenikalenterissani enkä skippaa niitä päiviä ajanpuutteen tai väsymyksen takia. Ne kuitenkin löytyvät edestä päin tuplasti työläämpinä, jos lihaksista ei pidä huolta silloin kun pitäisi.
        Yökin meni vähän pipariksi.
         Nestevajausta kai kärsin alkuillasta kun jalkoja jomotteli juuri silloin kun piti unta saada ja sitten olikin unirytmi pielessä. Aamulla olin väsynyt ja kipeä.
         Lämmitin saunan ja aion mennä istumaan ja hautomaan ensin harteitani saunan löylyihin ja saamaan kroppaan vähän muutenkin lämpöhoitoa ja rentoutumista. Huomenna olisi kyettävä töihin ja olemaan skarppi ja energinen jälleen.
         Onneksi keho kertoo mitä milloinkin kaipaa ja tänään se oli lepoa ♥
          Talvista viikonloppua, muruset!

(kuva lainattu: cuteanimalpicturesandvideos.com/tag/bunny-pictures)

Muka-Touhukas torstai ja tip-tap tonttuilua

Tänään tämä emäntä oli olevinaan touhukkaampi mitä itseasiassa olikaan.
     Siivosin.
     Tuntuu toisinaan, että siivoan koko ajan, mutta kai minä sitten sotkenkin! Tällä kertaa vuorossa oli kuitenkin perinteinen viikkosiivous, kun ajattelin huomenna karata ulkosaunan kimppuun niin ei tarvitsisi torpan siivoomisesta enää kantaa huolta! Noudatin siis wanhan kansan neuvoa: sen minkä voit jättää huomiseksi, tee se tänään!
      Okei, aamusella kun lämmittelin uunia, tonttuilin vähän ja laitoin ns. helpommat paketit lahjakääröihin. Kauniisiin lahjapusseihin. Oli mukavaa näpertää rusetteja ja kortteja, mutta huomaan, että minun askarteluni tai paketointi ei ole semmoista eleganttia, upeaa, täynnä ihanan suunniteltuja yksityiskohtia tai wau-efektejä, joita näen lehtien sivuilla tai alan ammattilaisten tekeminä. Minun pakettini ovat jymähtäneet siihen kymmenvuotiaan tasolle. Kunhan lahja menee piiloon!
       Hmph.
       Harjaannusta vaadittaisiin tässä(kin) hommassa enemmän!

Rakastan lahjoja ♥
        Ja vaikka meidän perheessä on yleisenä vitsinä minä ja minun viisi pientä yllätystä-mantrani, niin rakastan kyllä niiden antamistakin - melkein yhtä paljon kuin lahjojen saamista! Vaikeinta on keksiä hyvä lahja saajalle, sillä en halua ostaa jotain ihan vaan ostamisen ilosta vaan haluaisin, että saajalle olisi lahjasta muutakin hyötyä kuin täytettä roskakoriin. Se puolestaan vaatii saajan jonkinsortin tuntemista: mistä hän pitää, mitä tykkää tehdä tai millainen ihminen hän on.
         Minä olen helppo lahjojen suhteen.
         Innostun jo pelkästä paperista ja rakastan rajattomasti sitä, mikä tahansa kääröstä paljastuu, sillä antajalla on ollut ajatus minusta sitä ostaessaan ♥ Samaa tunnetta yritän löytää omiinkin lahjoihini. Ajatus on tärkein, mutta mieluusti minä näkisin, että ajatuksesta syntyisi oivallus, jolla olisi käyttöäkin.
        Tähän voisi lainata Muumimamman lausahdusta, kun Mammalta kysyttiin, mitä hän haluaisi lahjaksi. Erikoisen hauska lahja ♥ Aika hyvin sanottu.

Aamusella kun hain lehteä, naapurin pellolla vaelteli neljä valkohäntäpeuraa. Nämä peijakkaat ovat sellaisia, että niitä näkee aina silloin kun kamera on kilometrien päässä. Nyt viskasin lehden nopeasti sisälle, sieppasin pöydältä kameran ja hiivin meidän pihakuusen takaa kuin David Attenborough konsanaan napsimaan kuvia otuksista.
       Eivät huomanneet minua, mutta eivät ne siinä pellolla kauan viihtyneet. Liittyy kai saaliseläimen fiiliksiin avoimella paikalla olemiseen. En minäkään olisi keskellä avaraa peltoa, jos minun lihani maistuisi hyvältä jonkun sellaisen mielestä, jolla on terävät hampaat.
      Sain kuitenkin muutaman kuvan, vaikka eläimet olivatkin aikamoisen matkan päässä, ja kiitin kyllä kamerani tekijää AIVAN MAHDOTTOMAN MAHTAVASTA zoomista! Ihan boogievoogie tasoa ja peittoaa heittämällä nämä sisarieni hifarilaitteet!

Tässä kuvassa näyttää ihan siltä, että söisivät jonkun poloisen ruhoa, mutta kai tuo jotain kuorimurskaa kuitenkin on...

 

Olen tänään ollut vähän turhamainen ja ihastellut uusia hiuksiani aina kun peilin ohi olen kävellyt ♥ Kampaaja sanoi, että minusta tuli kiltin näköinen, kun leikkasi minulle etuhiukset ja olen samaa mieltä. Kilttihän minä olenkin, mutta pikku lisä ei näin jouluna ole pahitteeksi. Oikeasti näytän samalta kuin jossain lapsuuskuvissa... Olen välillä ihan ääneen hymyillyt, että ottaakohan kukaan minua enää tosissaan kun näytän viisivuotiaalta!
        Tjaa, ehkä kysymys pitäisi kuulua, että onko kukaan ottanut minua tosissaan muulloinkaan...?!
        Hih! ♥
        Siivouksen jälkeen lähdin juoksemaan.
        Olin koko päivän henkisesti valmistautunut 10km lenkkiin, mutta sitten kun vedin lenkkivermeitä niskaan, sipisevä ääni sielussa sanoi, että entä jos vaan juoksisi 5km... Jos jotain olen oppinut 104 juoksuviikon aikana niin sen, että aina kun sisäinen ääni yrittää heijata päätökset nurin, niistä on pidettävä entistä tiukemmin kiinni! Näin tein ja juoksin 10km.
         Oikeastaan koko matkan tuntui hyvältä ja kun muistin suoristaa ryhdin ja aukaista keuhkot levälleen (kuulostaako tuo nyt oikealta...?) niin kroppa sai tehdä töitä vapaasti ja tehokkaasti! Se myös tuntui. Juoksu oli helppoa ja mukavaa!
         Ja kun postilaatikossa odotti 3 joulukorttia (HURRAAAAAA!!!) ja Kodin Kuvalehti, ei parempaa palkintoa lenkistä olisi voinut saada! Ihmeen paljon jaksoin vielä pomppia 10km juoksun jälkeen postilaatikolla ♥ Ihanaa postia!

Nautiskelin KK:n iltapalan seurana tuvan tunnelmallisessa hämärässä ja luin melkein joka sanan. Ehkä parhaiten jäi mieleen juttu siitä, miten paljon halaus merkitsee ja vaikuttaa ihmiseen. Anna Sillanpää oli kirjoittanut jutun 8 syytä halata (KK nro 24/2016) ja minulle tuli heti halipula ja ikävä omaa Miehenmurrikkaa ja hänen lämpöistä, pehmoisen retuuttavaa halausta ♥ MUR ♥
     
      1.) Mielialasi nousee.
      2.) Lapsesi kasvaa.
      3.) Säästyt flunssalta.
      4.) Muutut fiksummaksi.
      5.) Parisuhteesi pelastuu.
      6.) Rauhoitut ja rauhoitat.
      7.) Kipusi lievittyy.
      8.) Laumasi vahvistuu.

Halaus on aikamoinen troppi. Ja helppo antaa vaikka lahjaksi. Jutussa kuitenkin painotettiin sitä, että halauksen positiiviset vaikutukset pätevät ainoastaan, kun halaat sellaista ihmistä, josta pidät. Väkisin ei siis kannata ryhtyä ketään halaamaan.
      Joulu on ainakin hyvä syy halia ystäviä ja sukulaisia.
      Ja se tekee hyvää - molemmin puolin!
      Halimisiin ♥

P.S. Iltasella tuli taas uusi jakso Metten joulusta ja nyt Mette teki ihania pakettikortteja pipareista ja marsipaanitonttuja... voi vitsiläinen... Ja minulla on porkkanalaatikko vielä pelkkänä pilkkeenä silmäkulmassa! Voihan nenä!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
287. juoksupäivä (104 vko)
- 1819.9 km
- 10km toinen kylälenkki (60min)
- juoksu oli hyvää ja helppoa heti alusta ja loppuun asti
- ryhtiä piti muistuttaa pitää ylhäällä ja pystyssä, mutta se sitten auttoikin juoksun helppoudessa
- askeleen yritin pitää tasaisen lyhyenä, mutta kuitenkin niin ettei siitä tule töpöttelyä
- hengitys tasaantui 4km jälkeen rauhalliseksi ja oikeastaan pysyi siinä paria jyrkempää nousua lukuunottamatta
- jalat jaksoivat yllättävän hyvin, joten energiatankkaus oli osunut nappiin!
- keli oli ihana, -5, vähän hipsi lunta, tiet olivat kuitenkin aika jäiset ja siihen sutimiseen meni oikeastaan suurin osa potkuvoimasta..
- fiilis oli hyvä lenkin jälkeen! Mahtava!

Viehkeä, Kuninkaallinen ja Voimakas

Suklaakalenterini luukusta paljastui tänä aamuna makoisan suklaan lisäksi kolme sanaa: viehkeä, kuninkaallinen ja voimakas. Ajattelin ottaa ne tämän päivän teemaksi ♥
        Miehenmuru hankki minulle joulukalenterin, jossa kuvana komeilee Disneyn Frozen piirretyn kaksi vahvaa naista, Elsa ja Anna ♥ Eipä olisi Miehenmussukka taas parempaa kalenteria voinut antaa! Ja kun joka luukusta tulee vielä niin voimaannuttavia sanoja tai lausahduksia, että koko joulun odotus on yhtä makeutta ja mahtavaa oloa!

Tänään oli city-päivä jälleen.
         Pientä fiksausta vielä joululahjoihin ja sitten illemmalla kampaajan tuoliin hemmoteltavaksi. Tämä alkuviikko onkin ollut vähän semmoista itsensä hemmottelua, kun eilen värjäilin kulmat kuntoon, etten ole kuin aaveen naama vaaleine kulmakarvoineni ja tänään Anna-kulta teki niin ihanat hiukset jälleen kerran, että jalat eivät koskettaneet maata kun kampaamotuolista lähdin ♥ Ihana malli ja ihanat hiukset ♥
         Iltasella sitten menin Miehenmörrikän ja Juniorin luo piparitalkoisiin.
         Oltiin sovittu, että tehdään tänä iltana niidenkin kaapit pullolleen pipareita ja olin ostanut muotit ja Miehenmuru taikinat. Juniori toimi pääpiparintekijänä ja hyvin meidän työnjako sujuikin. Valmista tuli sitä mukaan, kun ehti paistaa ja kaikilla oli mahdottoman hauskaa! Jauhoja oli hihassa ja housuissa ja taikinaa lattialla ♥

Miehenmurun eli Paistovastaavan tuokiokuva vähän ennen koristeita.

Olin ostanut muotteina perinteisen piparkakun, pupu-muotin ja hattivatti-muotin. Hattivatti kuitenkin näytti paistettuna enemmän ristiltä kuin hattivatti haamulta, mutta naurettiin, että seurakunnan työntekijöille risti-pipari sopiikin vallan mainiosti! Onneksi Juniorin koristelut tekivät hattivateista taas enemmän haamun näköisiä ♥
      Nautin suunnattomasti yhdessä tekemisestä ja huomaan, että Juniorinkin kanssa suhteen luominen käy helpommin, kun on jotain puuhaa missä saadaan olla otsat yhdessä.
     Tuntui hyvältä.
     ♥ Oma pieni perheen alkuni ♥
     Ja vaikka Miehenmurrikan kanssa hellyydenhetket jäivät Juniorin vahtivan silmän alla vähäisemmiksi, niin tuntui hyvältä olla ihan vaan lähelläkin. Aika hassulta on nimittäin tuntunut nämä päivät, kun on ollut itsekseen. Viime viikko oli niin tiivistä yhdessäoloa, että siihen ehti jotenkin tottua... On ikävä ♥

Ehdottomasti oma suosikkini hattivattipipareista. Symppis ♥

Niin ja kampaaja-Annakin oli kamalan yllättynyt minun paketistani, kun ojensin sen leikkuun jälkeen. Sanoin, että hän on tehnyt minulle hyvää ♥ Ja totta joka sana. On nimittäin joka kerta tuntunut siltä, että kampaajan jäljiltä olen kuin uusi ihminen! Ja en tiedä tuntuuko hassulta toivoa tällaista, mutta olisi mukava jos olisimme Annan kanssa joskus jotain muutakin kuin asiakas ja kampaaja. Olisi mukava jos olisi Annan kaltainen ystävä ♥
        Kotimatkalla piti vielä käydä kaupassa ja tunsin vähän painostavaa hengitystä niskassani, kun kauppa sulki ovensa yhdeksältä ja minä harhailin käytävillä vielä puolen yhdeksän maissa... Unohdin puolet ostoksistakin, mutta onneksi sentään muistin huomisen ruuan. Ostin Fit-lehden uusimman numeron ja annoin itselleni vähän sitä 'arjen luksusta' ♥ Sitä kun selailin tuossa iltapalan kera äsken, niin tuli taas semmoinen boosti, että kunhan jouluähkystä selviää hengissä niin ollaan menossa taas kohti uutta kevättä, uusia vatsalihaksia ja terveempää kroppaa! Hurraaa!
         Vaikka olen ollut ahkerana koko vuoden liikunnan kanssa niin kevät on minulle ehdottomasti se aika, milloin kropassa on tuhat kilowattia ylimääräistä energiaa! Juoksu kulkee nykyään niin ihanalla teholla, että nautin siitä, että kroppa toimii (koputan puuta nyt ja kovaa, sillä yleensä tämmöinen on ensi aste sille, että suolisto sanoo murahtelevan vastalauseensa ja aloitetaan taas ruudusta yksi..)! Mietiskelin jo lihaskuntotreenejä vatsalle, jaloille ja käsille, ja aion kyllä toteuttaa ne kevään aikana, kunhan nyt ensin nautin tästä joulusta kunnolla!
        Ihanaa!
        Jotenkin on nyt vaan niin kamalan hyvä mieli kaikesta! ♥
        Tajuan vasta oikeastaan nyt miten stressaava kesä ja syksy minulla oli. Töissä varsinkin tuntui, että kuristettiin ja venytettiin samaan aikaan! Nyt kun on saanut ajatukset järjestykseen, saanut itselle jonkinmoisen sisäisen rauhan ja uuden suunnan jotakin uutta kohti, alkaa keho ja mielikin toipua siihen omaan ja tuttuun kuosiin ♥ Hymyilen enemmän, nauran enemmän, olen iloinen useammin.
        Noh, hymy, nauru ja ilo johtuu kyllä myös Miehenmurusta ja siitä, miten onnellisia toisistamme olemme ♥
        Niin, ja tietysti joulusta ja kaikesta mitä se tuo mukanaan 🎄


P.S. Piparitaikina naukuu mahassa... en tunnusta syöneeni.... kun vähän.