Kolme hurraa-huutoa taisteleville valkosoluille!

Tänään yritin olla avuksi valkosoluilleni, jotka muutaman selvän merkin johdosta tappelevat jotain tulehdusta vastaan ylähengitysteissäni. Makasin siis koko päivän vällyjen välissä ja nousin vain syömään ja juomaan hyvin. Nukuttikin jossain vaiheessa, joka kai kertoo myös siitä, ettei keholla riitä paukkuja nyt muuhun kuin toipumiseen ja tervehtymiseen.
        Kuumetta ei ole. Ei kai edes lämpöä.
        Nuhaa on, mutta vielä ei olla menty siihen asti, että en saisi henkeä kuin silmistä! Eli sen puoleen minun avustukseni kropan omille hyviksille oli kai tänään ihan hyvä juttu ♥ Sitkeät, ihanat valkosoluni!
         Olen huomannut kyllä sen, että hyvä kunto auttaa näissä(kin) asioissa, vaikka ei hyvä kunto sairastumista estä. Pikemminkin sairastuessa keho toimii paremmin, jos yleiskunto on valmiiksi hyvä. Se selviää koettelemuksesta nopeammin ja paremmin. Eli toivottavasti minun kuntoni on riittävä etten saa tästä monen viikon riesaa, vaan saan taudin taittumaan omin voimin nopeasti.

Olen katsonut tänään vanhoja nauhoituksia, kun kerrankin olen jumittunut tv:n ääreen. Tällä kertaa tautivuoteeni pelastajana toimi Sydänmailla sarja, josta olen napsinut muutamia jaksoja nauhalle ja nyt katselin niitä sitten ja annoin itselleni aikaa vain olla.
       Pikkusiskokin oli vielä pedin pohjalla ja kuulemani mukaan vietti joulun äidin ja isän luona pimeässä ja peiton alla neljä päivää. Ei käy kateeksi sitäkään!
        Haaveilin tänään taas keväästä ja nurmesta ja valosta. Ja se lupasi kunnon pakkasia ensi viikoksi. Ajatus keväästä taitaa sne puoleen olla vähän liian aikaista...

Sydänmailla-sarja. Amy ja Lisa.

Laitoin saunan päälle ja höyryhengittelen vähän oloa paremmaksi.
     Eiköhän tämä tästä.
     Viimeistään kevääksi...