Porkkanalaatikko ja loput jouluhommat ♥

Nukuin kuin tonttu ja aamulla olo oli paljon parempi kuin eilen, kun väsy painoi harteita kuin lyijylasti. Olin eilen riehumassa kaupungissa, mummolassa, siskon lasten kanssa. Molemmat olivat vähän nuhassa ja kiukkuisia, mutta hengissä selvisin.. En vain tiedä miten jouluinen fiilis siellä aattona on, kun porukka on ollut siellä viikon jo valmistelemassa joulutunnelmaa... öhöm.
        Minä söin tänään aamiaista Metten jouluherkkujen kera, kun vilkuilin edelliset jaksot Areenan sivuilta samalla kun söin aamiaista ja uunissa paloivat tulet. Kai minä sitten inspiroiduin niistä herkuista sen verran, että ryhdyin tekemään VIHDOIN VIIMEIN sitä porkkanalaatikkoa, joka on jäänyt ja jäänyt.. Hain porkkanoita ämpärillisen ja kuorin ison kuorikasan ja mietin samalla, miten tämmöinen hurjan ruokamäärän tekeminen voi kulkea geeneissä! Yritän nimittäin melko usein noudattaa ohjeita ja silti tuntuu, että teen kuin minulla olisi ainakin kymmenen henkeä syömässä!
         Porkkanoitakin kiehui kaksi kattilallista ja edelleen mietin, että onkohan niitä tarpeeksi...?!
         Isälle soitin viime hetken kinkkuvihjeitä ja nostin kinkun lämpiämään että saan sen sitten uuniin, kun ensin saan porkkanalaatikon paistumaan.

 Olen vanhanaikainen tietyissä asioissa (pikkusisko sanoisi, että kaikissa asioissa, mutta sitä minä en allekirjoita!). Minulla on blenderi, mutta viime vuoden kokeilun jälkeen olen palannut tekemään porkkanasoseeni moulimella ja käsivoimin.
       Ensin ajattelin, etten yhtään liioitellut porkkanoiden määrän suhteen, kun sosetta tuli niin vähän aluksi, mutta kun sain kaikki porkkanat muussattua, piti sosetta pussittaa ja laittaa pakkaseen, sillä emme kertakaikkiaan jaksaisi syödä monen monta astiallista porkkanalaatikkoa, vaikka se olisi kuinka hyvää!

Olin ylpeä tuotoksesta ja huhuilin kotipiikaani siivoamaan jäljet, mutta piikaa ei edelleenkään näkynyt missään, mutta onneksi Miehenmuru tuli auttamaan kun oli saanut ensin puut kannettua tupaan ja postin haettua. Oli nimittäin piha kuin luistinkenttä tänä aamuna! Musta joulu alkaa olla tosiasia, ellei huomisaamu tuo minulle joulun ihmettä!
       Ensin ajattelin, että lumen sataminen on vaikeaa, mutta näköjään se lumen pitäminen maassa on yhtä vaikeaa, vai mitä Luonto Äiti Emonen??
       Kinkku oli tänä vuonna ihan "oikea kinkku" eikä mikään rulla kuten viime vuonna. Kun olin saanut porkkanalaatikon uunista laitoin asteita vähemmäksi ja hiissasin kinkun vähän lähemmäs uunin suuta. Työnsin kinkun uuniin ja vasta sitten huomasin, että meidän mittari näytti jo valmiiksi 100-asteista kinkkua!! Ja olin hypistellyt jouluostoksillani uutta mittaria ja jättänyt kauppaan! Voi porsas!
       No, nyt tsiigaillaan mittaria vähän kuin pöllö aurinkoa. Se elää omaa elämäänsä ja kohta kuuden tunnin jälkeen meidän kinkussa on 30-astetta... Heh, kuulostaa NIIN meikäläisen kinkunpaistolta. Miehenpuoli vähän hymyili suupieleensä näitä minun mittareitani ja kinkkujani ♥ Mokomakin!

Aamupäivästä kun porkkanat kiehuivat, koristelin kuusen. Laittelin ehkä kymmenkunta palloa ja se oli siinä. Kaunis joulupuuni ♥ Jotenkin tämänvuotinen joulu on erityisen rakas ja olen yrittänyt suojella näitä joulunodotuksen päiviä turhilta riidoilta ja nahinoilta ja mielenpahoituksilta. En ihan ole onnistunut, mutta ainakin olen näinä viikkoina saanut rutkasti harjoitusta anteeksipyytämiseen. Ei paha koulu sekään, vaikka mieluummin haluaisin osata käyttäytyä jo valmiiksi niin hyvin, etten pahottaisi toisen mieltä turhaan.

Iltasella komensin Miehenmurun lepäämään, kun oli tehnyt vielä työpäivän tänään. Minä tartuin imuriin ja hurautin torpan joulukuntoon. Silitin pöydälle punaisen liinan ja tein meidän joulupöytään asetelman. Nautin ihan mahdottomasti tästä hetkestä, kun joulu ei ole ihan vielä täällä, mutta jo kynnyksellä kuitenkin ♥
       Nyt vaan pitäisi saada lahjakääröt vietyä hissun kissun kuusen alle, huomista odottamaan. Vaikka käydään tosin ensin äidin ja isän joulupöydässä ja avataan toistemme lahjat vasta sitten kun tullaan kotiin, mutta kuitenkin ♥
       Iltasella kävin juoksemassa ja jotenkin tuntui, että tämäniltainen lenkki meni vähän liian nopeasti, kun en ehtinyt ajatella asioita ihan loppuun asti. Olimme vähän vaihtaneet mielipiteitä otsalamppu-asiassa Miehenmurun kanssa ja minä olin taas ottanut sen tutun puolustuskannan. Juoksin viisi kilsaa ja ajattelin asiaa ja tulin postilaatikon kautta sisälle. Saunan lauteilla pyysin anteeksi äksyilyäni ja yritin selittää asiaa omalta kantilta... Niin paljon opeteltavaa meikäläisellä vielä on tämän parisuhteen kanssa!

Kohta saadaan ottaa kinkku uunista ja maistaa vähän, miten onnistuimme sen paistossa. Nauroinkin Miehelle, kun otettiin minun juoksulenkkini jälkeen vähän iltapalaa, että se oli semmoinen alkupala ja kymmenen maissa syödään sitten kinkkua kunnon iltapalaksi ♥
       Miestä on vain naurattanut nämä minun hössäämiseni ♥
       Vaikka kyllä se tiesi millainen joulusielu minä olen.
        Ja nyt ne lahjat kuusen alle...
       Tip-tap-tip tap... 🎄

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
290. juoksupäivä (105vko)
- 1834.9 km
- 5km mini kylälenkki (28min)
- vitosen viikko jatkuu ja jalat tuntuvat ihan ok:lta. Ehkä täydellinenkin juoksuloma olisi ollut ihan paikallaan, mutta ei olisi kai malttanut kuitenkaan pysyä poissa. Nämä vitosen päivät ovat ihan hyvää "jalkojen heiluttelua"
- juoksu oli helppoa ja mukavaa, mutta askeleista ei voi oikein puhua, kun oli niin liukasta
- hengitys ja ryhti olivat kunnossa, tosin ei ehtineet ryhtilihakset väsyä vielä vitosella
- ilma oli vähän kolean viileän kostea, +1 aste ja vähän semmoinen nuhju keli juosta
- pikkasen odotan jo kevätkelejä...