Omaa aikaa

Vietän juuri nyt omaa aikaa.
       Kysyin Miehenmurulta tänään kun köllöteltiin ruuan päätteeksi sohvalla, että mitä se ajattelisi jos viettäisin laatuaikaa itseni kanssa päiväkirjan ja blogi postauksen muodossa. Mies totesi, että kirjoitathan sie joka ilta päiväkirjaa tai blogia. Sanoin, että joo-o, mutta silloin vähän huonolla omalla tunnolla. Miehenmurrikka virnisti ja sanoi, että siitä vaan.
       Eli nyt olen sitten luvan kanssa omalla ajalla ♥
       Eilinen itsenäisyyspäivä meni oikeastaan sosiaalisen elämän hoidossa. Käytiin ensin Miehenmussun kanssa toivottamassa hyvää itsenäisyyspäivää ja synttäriä Epun luona ja istuttiin yllytyksestä vähän aikaa niiden sohvilla, vaikka minulla vähän takaraivossa velloikin ajatus äidistä ja äidin ruuasta, joka meitä odotti. Itsekin tiedän, miten inhottavaa on tehdä ruoka johonkin tiettyyn kellon aikaan ja oikeasti olisin halunnut olla vähän aikaisemmassa mieluummin kuin tasan sovittuun aikaan. Niin se kuitenkin meni, että äidin patojen ääreen saavuttiin juuri eikä melkein sovittuna ajankohtana...
        Harmittelin sitäkin, että vaikka Epun kanssa aikoinaan oltiin kuin Tom ja Jerry niin johonkin se meidän yhteys tällä välillä on kadonnut. Olen yrittänyt piää yhteyksiä ja pitää ystävyydestä huolta, mutta kuten olen todennut aikaisemminkin näillä lehdillä, että ystävyys on kaksisuuntainen juttu. Sitä ei voi yksikseen tehdä paremmaksi. Harmitti vaan, sillä olen vähän sen tyyppinen tapaus, että pitäisin mieluummin hyvät ja vanhat ystävät kun koko ajan haalisin niitä lisää....

Ollaan Miehenmurun kanssa sen verran "tuore pari", ettei olla kuin muutaman kerran oltu äidin ja isän pöydän ääressä pariskuntana, vaikka toisissamme ollaan oltu kiinni jo monen monta vuotta ♥ Eilinen ruokailu oli äidin mukaan 'harjoituslounas joulua varten' eli katsoivat varmaan, että voiko meitä joulupöytään päästää!
       Hyvinhän meidän visiitti kuitenkin meni, vaikka jännitystä taisi olla vähän molemmin puolin. Äidin sydän on helppo voittaa puolelleen, kun syö paljon ruokaa ♥ Äiti on aina sanonut, että ruuanlaittajalle paras kiitos ovat tyhjät kipot ja kupit. Kyllähän meille kyljykset kelpasikin, kun aamupalasta oli aikaa ja reissun päällä oltiin oltu jo tovi.
        Iltakahvit virahtivat kuitenkin kaikenmoisten kertomusten takia niin pitkäksi, ettei ihan ehditty alusta asti Linnan juhlia seuraamaan, mutta nähtiin kyllä ne kohutut kaula-aukot ja illan kuningattaret. Nauroin Miehenmurulle, että jos meille tulisi kutsu linnaan, niin pitäisi varmaan maalauttaa puku päälle niin saisi kunnon kohun aikaiseksi!
       Uni tuli kyllä kuin olisi klapilla kolautettu!
       Sosiaalisuus on rankkaa hommaa!

Eilisiltana (tai yötähän se taisi olla) mittari näytti -18 (!!) kun käytiin nukkumaan, mutta tänä aamuna asteet olivat melkein nollassa. Pikku pakkanen olisi kiva, mutta täytyy sanoa, että virkistävää oli myös kova pakkanen, kun iltasella vielä katsottiin itsenäisen Suomen tähtitaivasta kiikareilla ja Miehenmuru yritti opettaa minulle tähtikuvioita. Minä näin tosin ihan omia kuvioitani taivaalla eikä niistä mikään tainnut olla niitä, mitä Mies luetteli ♥
        Tänään käytiin kauppareissun yhteydessä hankkimassa Miehelle kirjastokortti. Kirjastotäti kysyi, että onko vanhaa korttia olemassa niin Miehenmussu virnisteli, että "juu, joskus kolmetoistavuotiaana!". Kirjastotäti mutisi, että onhan siitä sitten... jo aikaa! Minua hymyilytti hyllyjen välissä ♥
        Lainattiin illaksi leffa ja testattiin samalla korttia. Nauraen kysyin Mieheltä myöhemmin, että miltäs nyt tuntuu, kun on oma kirjastokortti. Mies nappasi kiinni ja nauroi silmiin asti, että "AIKA RETEELTÄ!" ♥♥
        Iltasella kävin juoksemassa ja aloittamassa juoksuviikkoni. Pelkäsin vähän liukkaita teitä, mutta onneksi nämä nollakelit olivat tehneet tien pinnan vähän nahkeaksi eikä tie ihan niin liukas ollut kuin eilen kun kaupunkiin ajeltiin. Sai sitä kuitenkin askeleitaan varoa aina välillä.
         Juoksu kulki ihan hyvin, mutta viimeiset 2km tuntui että happi loppuu ja jalat hyytyvät. Ihmettelin vähän olotilaa kun kuitenkin puhuttiin ns. normilenkistä ja olin syönyt iltaruuankin ennen lenkkiä, että powereitakin piti olla. Kun kotiportille pääsin, selvisi se väsymyksenkin syy. Olin juossut oman ennätykseni!
         HURRAA!
         Nyt vaan pitäisi malttaa, ettei tempaise itseään taas sille huonommalle puolelle kun oikein rääkkää kroppaa ja muistaisi välillä huilatakin oikein sillä lailla kunnolla. Mukava olo juoksusta kuitenkin taas tuli ja oikein sydäntä lämmitti kun sai tulla taloon, missä paloi valot ja joku odotti sohvalla maaten: Miehenmussukka luki nimittäin kirjaa ja huikkasi moit kun tulin kotiin ♥
        Aika ihana ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
283. juoksupäivä (103 vko alkaa)
- 1790.2 km
- 7.4 km kylälenkki (39min!!!!!)
- juoksu alkoi suhteellisen hyvin, vähän jäistä tietä piti varoa ja jalan askel ei aina niin tyylipuhdas ollut
- näin kaksi mäyrääkin matkalla ♥
- hengitys sujui suhteellisen vaivatta viimeistä paria kilsaa lukuunottamatta kun meinasi keuhkopowerit loppua kesken, ja huivi blokkaa vähän hapenottokykyä myös
- jalat tuntuivat hyviltä ja kerrankin alkulämmittely oli onnistunut kun ei tarvinnut juosta ensin paria kilsaa että sai jalat lämpimäksi
- loppumatkasta hyydytti ja hengästytti ja jaloista loppui energiat, tosin juoksin myös oman ennätyksenkin, että jotain syytäkin oli hyytymiseen !!!!!!
- -1 astetta, pilvipoutainen iltalenkki, mahtava olo jälkeenpäin