Joulukuun ensimmäinen ja piparit

Hypistelen edelleen joulukorttipinoa kädessäni enkä raaski laittaa sitä Postin lähettämään punaiseen postituskuoreen. En vielä. En ihan vielä ♥
       Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
       Minä löysin tänään edestäni lumityöt, jotka olin jättänyt eilen hoitamatta, kun en kertakaikkiaan jaksanut enää iltasella pöräyttää traktoria käyntiin. Laitoin uuniin tulet, söin aamupalan ja lähdin ajelemaan lumisateen tuotoksia vähän siistimmäksi.
        Tämä viisas emäntä oli laittanut eilisiltana traktoriin lämmityksen päälle ja ajatteli, että pääsee hyräyttämään koneen lämpöisenä käyntiin. Testasin vielä ajastimenkin, että varmasti toimii enkä aamuisella lehdenhakumatkallani enää viitsinyt käydä varmistamassa.
        Olisi pitänyt käydä vaan.
         Kun pomppasin traktorin ratin taakse ja käänsin avaimesta, niin kone päästi kylmän hönkäyksen eikä edes ollut meinaamassa lähteä yhtään mihinkään. Emäntä sadatteli niillä sanoilla mitä tämmöinen läpeensä kiltti emäntä osaa (mm. pahus, hiivatti, katin viikset...). Hehkuttelin konetta vähän ja tsemppasin vanhaa masiinaa sen verran, että hyrähtihän se käyntiin. Kehaisin meidän Massikkaa maailman parhaimmaksi traktoriksi ja tarkoitin joka sanaa ♥

En uskaltanut vielä työntää taaksepäin yhtään vaan tilsin edelleen lunta kovaksi alustaksi maahan. Alla on täysin sula maa, joka menee ruttuun heti kun työntämistä edes harkitsee. Saisihan tuo pinta jo kovettua. En minä voi loputtomiin lunta tintata maahan tai kohta on lumikerros ovien tasalla!
       Kun aikaa oli, vähän hipostelin ja hienostelin lumitöiden kanssa. Yleensä lumitöihin ei ole sen enempää aikaa kuin, että saa vain väylät auki, mutta tänään vähän nautiskelin pihamaalla pyörittelystä ♥ Tuli siistiä ja kivan näköistä ja maisemat olivat kuin postikortista! Harmaasävyjä täynnä!

Olin suunnitellut piparien paistoa tälle päivälle ja olin iloinen, kun sain lumityöt hoidettua heti aamusta. Pipareille jäisi mainiosti aikaa. Paitsi, että olin niin innoissani lähtenyt lumitalkoisiin, että piparitaikina oli jäänyt nostamatta sulamaan... Jonkun tontun pitäisi vähän tökkiä tätä haaveilevaa emäntää! Nostin taikinat sulamaan ja ajattelin, että teenpä sitten ruuan ennen pipareita, kun jäistä taikinaa on paha kaulia littanaksi...

Ready to rock!
        Olen kertonut tämän varmaan joka joulu, mutta pipari-traditiooni kuuluu Taru Sormusten Herrasta-trilogian joku osa. Tällä kertaa se oli Kaksi Tornia. En tiedä miten se alunperin tuli mukaan minun piparinpaistoihini, mutta kaipa sen takia, että ne ovat niiiiiiiiiin pitkiä leffoja. En edes minä voi tehdä pipareita niin kauan!
         Tällä kertaa piparimuottina oli pieni hirvi. Vasa. Ajattelin, että kun metsämiehet vähensivät tänä vuonna hirvikantaa runsaalla kädellä, minä vähän lisään sitä. Lehdissäkin oli, että vasoja oli tänä syksynä hurjan vähän. Ei ole enää! ♥

Ilta pimeni nopeasti ja huivipäinen emäntä söi taikinaa ja teki muotin muotoisia pipareita vuorotellen. Tykkään raaoista taikinoista: piparitaikinasta, lettutaikinasta... Joku geenivirhe varmaan... Mutta hyvää oli tämänkin vuoden piparitaikina ja hyvin sai ällötys olon kun piparit oli saatu pellille ja rippeitä vähän pöydänkulmalta napostelin.
      Nam!
      Piparien paisto on sähäkkää puuhaa eikä sovi tällaiselle emännälle, joka eksyy ja erehtyy haahuilemaan ties minne! Nytkin olin menossa joka suuntaan kun silmiin osui jauhoinen kaulin tai huonosti asetellut jo-paistetut-piparit ja unohdin melkein että minulla on pieniä pipareita uuni täynnä! Eivät palaneet, tällä kertaa, kun pakotin itseni istumaan jooga-asennossa uunin edessä ja tuijottamaan pulleaksi muuttuvia vasa-muruja ♥
       Tuvan täytti ihana piparin tuoksu ♥
       Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi sain torppaan joulun tuoksun ♥

 Taikina painoi mahassa enkä olisi viitsinyt millään lähteä iltalenkille, mutta sen verran on liikunnallista elämää takana tietääkseni, että JUURI SILLOIN sinne lenkille on mentävä! Laitoin kengät jalkaan ja heijastinliivin päälle ja lähdin kävelemään. Huomenna olisi juoksupäivä, joten mitään matkaa maailman ympäri en aikonut tehdä, mutta vähän lämmitellä lihaksia illan pilatekseen. Satoi lunta ja oli pimeää.
        Kylillä törmäsin yhteen ainoaan otsalamppuun ja sekin kuului vähän kauempana asuvalle naapurin emännälle, joka oli hakemassa postia. Se naurahti, että pimeetä hommaa nykyään tämä postin haku ja vastasin, että niinhän se tähän aikaa on... En ole mikään 'small talkin' kirkkain tähti - jos lienen tähti ollenkaan! Mutta siinä ajattelin, että miten mukavaa on varmaan olla neli-viisikymppinen nainen. Itsestään varma ja kaiken kanssa jo sujut. Ei enää perheen perustamis-paineita, ei seurustelupaineita tai naimisiinmeno-paineita. Aikuinen nainen - ja ansaitusti! Tässäkin emännässä oli semmoista leppoisaa, iän tuomaa mukavuutta ja varmuutta.
          Rakastan kolmenkympin ikääni yli kaiken. En ole ihan nuori tytönhupakko enää, mutta en vielä ihan vanhakaan. Minulta kuitenkin puuttuu sellainen mitä kutsutaan elämänviisaudeksi joka tuo tietynlaista "sisäistä rauhaa" naisena olemiseen. Tiedän, että jossain vaiheessa semmoinen löytyy minustakin, mutta oli jotenkin kamalan mukavaa huomata se pimeässä kohtaamassani emännässä vaikka ei vaihdettu kuin muutama sana. Se on osa olemusta! Osa koko naista! Pimeässäkin!
          Ihan huippua!

Iltatreenit vetäsin hämärässä. Otan kaamoksesta kaiken irti ja olen oikeastaan tänään käyttänyt ns. normivaloja ainoastaan vessassa ja tiskipöydällä. Muuten olen elänyt jouluvalojen kanssa.
        Sain nimittäin uudet jouluvalot ♥ (tiedän, tiedän, nyt menee viimeistään liian pitkälle, mutta enhän minä voinut kieltäytyä, kun äiti-kulta ne oli vartavasetin minulle ostanut, kun "oli saanut kaksi yhden hinnalla"...)
        Laitoin ne takan reunalle ja kuva ei anna oikeutta. Ne ovat ihanat! Ja tuovat sopivaa valoa takkahuoneeseen, vaikka siellä ikkunoiden välissä onkin jo kyntteliköt. En vain taida uskaltaa pitää valoja silloin takan päällä kun takkaa lämmitetään, kun nämä ihanuudet ovat paristoilla käyviä, joten riippuu vähän miten lämpimäksi takan päällinen tulee... en halua rapsutella sulaneita valoja takan koristemaalista!
         Mutta voi miten ihanat ♥
         Minulla kestää koko tammikuu, että saan nämä jouluvaloni taas kaapin kätköihin, kun olen ripotellut näitä ympäri torppaa ihan työkseni! Noh, on ainakin jotain hommaa alkuvuodeksi...

Iltasella nautiskelin hiljaisuudesta, hämäryydestä ja siitä kuuluisasta omasta ajasta.
      Miehenmurua kaipailin oikeastaan koko päivän tämän tästä, mutta kun touhua oli koko ajan ikävä pysyi aisoissa ja hallinnassa. Iltasella kun touhua on vähemmän ja alkaa rauhoittumaan niin silloin ajatuksillekin on enemmän tilaa.
        Sain Miehenmurrikan sukan tehtyä - yksi jalka ainakin on varmasti lämmin ensi vuoden alussa. Katsotaan nyt miten nopeasti saan toisen tehtyä. Vihaan nimittäin tehdä toista sukkaa (tai lapasta) kun siitä pitäisi tulla melko samannäköinen ja kun tykkään tehdä ensimmäisen sukan kanssa vähän semmoista "fiilisneulontaa" eli ei nyt ihan niin orjallisesti noudattaa mitään tiettyä ohjetta tai kaavaa... Nyt onkin sitten ongelma etsiä valmiista sukasta nämä "fiilistelyt" ja tehdä ne suurin piirtein samaan kohtaan.
         Mukavaa on taas neuloa. Varsinkin kun saa neuloa rakkaan ihmisen kinttuun jotain lämmintä ♥

Arki-illan luksusta: kaakaokuppi, kynttilä, jouluinen hämärä ja naisten lehti ♥
       Emäntä nauttii!
       Illemmalla kun otin vähän yöpalaa vielä, nappasin hyllystä treeni-lehtien pinon ja lueskelin vanhoja lehtiä kuin uusia. Onneksi nämä treenijutut tai terveellisyys tai liikunta ei kamalasti vanhene vaan jutut ovat ajankohtaisia melkein koko ajan. Nytkin osui semmoinen lehti, missä annettiin vinkkejä parempaan uneen ja juuri siitä oli Miehenmurun kanssa puhetta tänä iltana, kun luurin toinen puolisko ei oikein saa nukutuksi.
      Villasukat, magnesium ja lukeminen ♥
       Minun vinkkini hyvään ja rauhalliseen uneen.
      Rentouttavaa ensimmäistä joulukuun yötä, mussukat! ♥