Liisa Uusitalo-Arola: Uuvuksissa

Liisa Uusitalo-Arola

UUVUKSISSA

Tuuma

Uupumus on väsymystä, joka ei helpota lepäämällä. Se saa sinut suhtautumaan kyynisesti niin asioihin kuin toisiin ihmisiin. Uupuneena et jaksa uskoa itseesi, omiin kykyihisi tai siihen, että jossakin olisi vielä valoa tulevasta. Uupuminen myös kertoo siitä, että on aika tehdä muutoksia ajattelumalleihin, toimintatapoihin ja elämään yleensä.

 Tämä kirja on työkalupakki, johon voit tarttua kun huomaat, että voimasi ovat vähenemässä. Se auttaa sinua nousemaan uupumuksesta ja luoda itsellesi omaan elämääsi sopivamman tavan elää. 

Kirjan avulla opit huomaamaan milloin on aika pysähtyä tai ainakin hidastaa ja tehdä tarpeelliset muutokset.

Pikkusiskoni kysyi minulta, kun näki minun ostaneen kirjan, että oletko sinä uuvuksissa. Vastasin, että en ole enkä tahdo koskaan ollakaan. Siksi ostin kirjan. Siksi luin sen huokaillen sekä siitä syystä, että niin moni varoitusmerkki on liipannut läheltä, mutta myös sen vuoksi, miten ihmisläheisesti joku osaa kirjoittaa asioista, jotka todella ovat vaikeat huomata omista toiminta- tai ajatusmalleista.

       MAHTAVA KIRJA.

       Ensimmäisiltä sivuilta lähtien kirja kaappasi mukaan ja voin hyvin kuvitella miten lohdulliselta kirjan lukeminen tuntuu, jos todella on kokenut tai juuri parhaillaan kokemassa uupumien synkkyyttä. Juuri se lohdullisuus ja usko siihen, että uupuminen ei ole lopullinen tila ihmisessä, antaa kirjalle sen hehkun, jota se hehkuu jo kirjakaupan hyllyllä.

        Minä kuulin kirjasta radiosta, missä Liisa Uusitalo-Arolaa haastateltiin kirjan julkaisun tiimoilta. Aihe kolahti minuun heti. En ole koskaan ollut uupunut, mutta olen ollun suunnattoman väsynyt vähän kaikkeen. Varsinkin työelämän tuomiin arvaamattomiin käännöksiin. Kirjan kanssa opin, että elämä on ihmisen oma, sitä voi tehdä paremmaksi vain jos uskaltaa vähän muuttaa ajatustapojaan siitä tutusta ja turvallisesta, mutta väsyttävästä mallista.

"Yksi alkavan uupumuksen ensimmäisistä merkeistä on tekemisen muuttuminen suorittamiseksi."

Kirjassa on kolme osaa: näin uupuminen kehittyy, toipuminen ja oman hyvinvointisi johtaja. Jokainen osa käsittelee esimerkein ja faktoin kyseistä osa-aluetta ja antaa niin keinoja kuin lohdun sanoja lukijalle siitä, mitä kohti ollaan menossa.

     Itse tein kirjan innoittamana VIA-testin, missä etsitään omia vahvuuksia, omia elementtejä, jotka ovat sitä parhainta minua. Muita arkeen sisätämiä keinoja sain esimerkiksi rentoutusharjoituksista, arvojen määrittelystä ja siitä miten työtä pitäisi jaotella.

" Vaikka sisu onkin vahvasti eteenpäin vievä supervoima, toimiakseen osana selviytymiskykyä se tarvitsee parikseen rajat."

Suosittelen kirjaa ihan kaikille.

       Erityisesti niille, joiden ajatuksiin on uinut pohdinta siitä, onko tämä sellaista työelämää ja elämää, jota tahdon elää? Viekö tämä enemmän kuin antaa?

       MAHTAVA KIRJA.

Nurmi lyhyt - jälleen

Oli vähän sateen tihkua aamusta, mutta kun olin ajatellut mennä metsätöihin aamusta niin menin myös. Ei semmoista hentoista sumusadetta metsässä huomannut - ei ennen kuin pusakka alkoi vähän kostua ulkopuoleltakin.
        Tänään oli taas toivoton olo, kun tuntui etten edennyt yhtään. Puita putkahteli koko ajan lisää ja en saanut oikein valmiiksi juurikaan siinä suhteessa valmista puuta...Ei taas oikein minun metsäpäiväni!
         Kun sitten näytti loppupäivän suhteen siltä, että keli vähän poutaantuisi, ajattelin ajaa pihamaan nurmen. Saa sen sitten ajatuksista pois ja kun se on päässyt oikeasti vähän röyhähtämään näiden sateiden aikana.

Oli niin ihana kävellä iltasella kameran kanssa taas pihalla, kun piha näytti siltä miltä pitää ♥ Reunukset trimmattu, nurmi ajettu. Oikea puutarhurin unelma ♥
       Tänään on taas ollut sellainen ajatusten päivä, kun on ensin saanut olla oman pään kanssa metsätöissä ja sitten monta tuntia ruohonleikkurin päällä.
       Ajattelin tulevaa kesää, töitä niin kotona kuin seurakunnalla, kirjan kirjoittamista, yrityksen perustamiseen liittyviä juttuja, juoksua... Elämää noin yleensä! Ja hyvää teki. Minusta kaikilla pitäisi olla jokin sellainen "työ" mikä veisi monen monta tuntia ja olisi tarpeeksi monotonista ettei sitä tarvitsisi miettiä vaan saisi käyttää koko ajan omille ajatuksille.

Ensi viikoksi on luvattu vihdoin lämpöisempää ja odotan oikeasti niitä helteitä tulevaksi. On ihan ikävä viime vuoden kevättä ja kesää kun sai hikoilla +30 asteessa monen monta viikkoa! Mörkö-helteet, kuulemma. Huuuuiiii! ♥

 Sanotaan sateista mitä vaan, mutta kukkapenkit ovat tykänneet vedestä, joka on tullut taivaalta eikä kastelukannusta. Jopa minun valkoinen alppiruusuni on kukkinut komeasti jo yhden viikon! Se ei oiken viime vuonna innostunut vielä kukkimisesta, mutta tänä vuonna se on ollut HURRRRJAN komea ♥ Odotan vain, että se kasvaisi oikein isoksi tuohon grillimajan kupeelle.

Eilen kauppareissulla nauratti joutsenet ja hanhet, joista ei näkynyt nurmipellolta muuta kuin pitkä kaula ja pää. Selvästi on ollut siementen seassa muutama linnun siemenkin.
        Tänään nauratti naapurin kissa, joka köllötteli kivellä kuin saimaannorppa lepokivellä. En saanut jooga-asennosta kuvaa, mutta yhdessä vaiheessa kissa oli kuin heitettynä kiven päälle, toinen puoli roikkui toisella ja toinen toisella puolella. Muun ajan kissa tuijotti minua kuin vaaniva kissapeto...

Pihapupukin kävi piipahtamassa ja juoksentelemassa ruohonleikkuria pakoon. Ihmeen ihanasti se on viihtynyt meidän pihamaalla. Ruokaa riittää ja kai suojiakin tarpeeksi, ettei kastu eikä joudu kenenkään kitaan.
      Ja minulla riittää seuraa ♥

Kasvimaan kimpussa ♥

Tänään väänsin kasvimaata ja välillä sain vettä niskaan. Tipotellen tosin, en mitään monsuunisadetta. Haettiin Miehenmurrikan kanssa vettä sunnuntaina, vaikka en edes tiedä tarvitaanko me kastelua tänä kesänä, kun hyvinhän tuota vettä on tänä vuonna tullut.
     Voihan se olla, että kun käännytään kesäkuulle vesihanat ehtyvät ja alkavat helteet.... (yeah, right!)
Sitä odotellessa on hyvä olla kasteluvedet valmiina!
      Tämän vuotisen kasvimaan teema on: olet mitä syöt. Eli kasvimaalle laitoin vain sellaisia asioita, joita oikeasti tulee vuoden aikana syötyä ja käytettyä.
      Sieltä löytyy: avomaakurkkua (siemenistä ja taimin), hernettä, punajuurta, tilliä, persiljaa, sipulia, porkkanaa ja joitakin yrttejä (niitä ei vielä ole, mutta tulee olemaan...). Mukavia värikkäitä pikku lisiä on sitten samettikukat ja auringonkukat, joita ripottelen sinne ja tänne.
      Vielä kasvimaa näyttää hyvinkin paljaalta, mutta toivottavasti kohta on sitten näkyvissä jo vähän kasvua ja taimia. Sitten vaan pitäisi jaksaa hoitaa, kitkeä ja kastella ja harventaa. Tuntuu, että on taas rivit niin pitkiä että mitenhän niitä jaksaa harventaa... porkkanaakin! Hohhoijaa!

Laittelen myöhemmin tähän postaukseen sitten vielä kartan ihan virallisesta kasvimaasta, tähän hätään en sitä ehtinyt laittaa kun loppupäivä meni trimmauksen parissa. Tuntuu, että nurmi tukehduttaa minut, vaikka nyt olisi aikaa ajaa ihan eri tavalla kuin muina kesinä niin tuntuu, että työtä on enemmän kuin ehtii 24 tunnin aikana tehdä...
       Joskus mietin, että miten ihmeessä olen jaksanut/ehtinyt tehdä nämä hommat töiden jälkeen. Ehkä minä siksi olenkin joka syksy aina hitsinmoisessa flunssassa kun kroppa on koko kesän niin tiukilla... En tiedä. Nyt ainakin tuntuu, että olen vähän tiukilla näiden hommien kanssa. Varsinkin kun on tuo metsätyökin vielä kesken. Sen aion kyllä saada tämän viikon aikana sen verran hyvään jamaan ettei sitä tarvitsisi kamalasti enää kesäkuun puolella tehdä. Katsotaan nyt mihin jaksamiset riittää!

Kasvimaa kaaviona. Suurin piirtein meni rivit mönkään, mutta ainakin siellä on nyt kaikki ne mitä sinne laitoin.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 24.5.2019
592. juoksupäivä (216 vko)
- 3571.2 km
- 6.1 km kylälenkki oikopolulla (32 min)
- ei mitään vauhdin hurmaa ja silti aika oli suht hyvä
- jalat jaksoivat hyvin eivätkä väsähtäneet
- ryhti hyvä, askellus parempi ja lantion+pakaroiden työskentely todellakin paranee
- hengitys rauhallinen
- käsien liike vähän vajaa
- +10, kolean kylmä keli

maanantai 27.52019
593. juoksupäivä (217 vko)
-3575.7 km
- 4.5 km metsätiellä poukkoilua (30 min)
- vähän oli jalat jo puhki alussa eikä se juoksu ihan lentoon lähtenyt missään vaiheessa
- tämän uuden tekniikan myötä jalat eivät vain samalla tavalla väsy kuin ennen
- juoksin metsäpolkuja pitkin ja se olikin yllättävän raskasta
- vähän piti vielä kaatumista treenata, sillä juoksen vähän liian pystyss
- väsytti
- +12, sateentihkuinen, vähän kylmä keli

Maailmanmestareiden viikonloppu

Viikonloppu hurahti jälleen nopeasti ohi, vaikka ei oikeastaan tehty mitään muuta kuin ladattu akkuja. Miehenmurrikka varsinkin oli jälleen viikon jälkeen niin väsyksissä, että ei suuria työurakoita edes mietitty. Omat hommat tietysti painoi niskassa koko ajan, mutta jätin nekin syrjään. Mitään suurta ja mullistavaa ei voi kahdessa päivässä tapahtua jos jo muutenkin olen ladattu täyteen töitä. Ei ne ainakaan karkaa.
      Käytiin rannalla katsomassa harmaata taivasta ja pidettiin sadetta. Satoi koko viikonlopun tasaisen epätasaisesti. Pieninä poutahetkinä käytiin aina välillä haukkaamassa happea. Kaivettiin jopa tikkataulu esille.
      Meillä oli aikoinaan tikkaturnaus aina jokaisen viikon lopussa, kun olin nuorempi. Harjoittelin joskus monta tuntiakin iltasella tikan heittoa ja olinkin sinä kesänä ihan hyvä vastus meidän isälle, jolla on tikanheitto selkäytimessä. Heittivät aikoinaan naapurin pojan kanssa tikkaa niin, ettei sille pärjää edelleenkään kukaan!

Niin, ja jännitettiin tietysti Leijonien hurjaa viikonloppua! ♥
       Voi vitsit mikä temppu pojilta!
       Minulla oli jalat hapoilla jo pelkästään jännityksestä kun eilisiltana jännättiin finaalia. Viimeiset minuutit olivat tuskaisia! Ja niin vain voitto irtosi ja olemme jälleen maailmanmestareita lajissa, joka näemmä yhdistää koko kansan!
        Aikoinaan keräsin lehtileikkeitä ihan semmoiseksi suureksi opukseksi MM-kisoista. Monen monta vuotta keräsin jokaisen kuvan ja jutun, mitä jääkiekosta kirjoitettiin ja keräsin niistä sellaisia MM-kansioita. Sitten väsähdin yhtenä vuonna...olikohan se 1995 (!!) ja juuri sinä vuonna Suomi sitten voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Arvatkaapa vaan ottiko päähän!?
        Tänä vuonna en keräillyt lehtijuttuja, mutta pitkästä aikaa jännäsin tämän Leijona porukan otteita koko turnauksen ajan samalla tavalla kuin silloin joskus. Luottaen ja uskoen, että yhteinen tekeminen ja yhteen hiileen puhaltaminen vie pitkälle! Ja veihän se!
        Olen harkinnut Mörkö-mukin ostamista, että muistaisin mitä yhteistyö saa aikaan! ♥

Kävin tänään työhaastattelussa ja se meni hyvin. Sain töitä kolmeksi kuukaudeksi, joka on tietysti vähemmän kuin olisin halunnut, mutta enemmän kuin tänä keväänä koskaan uskoin saavani. Eli olen tyytyväinen.
       Juteltiin tänään iltasella erään ystäväni kanssa joka on löytänyt kutsumuksensa oikeutieteellisen opinnoista ja on niin innoissaan "uudesta elämästään" että oli ilo kuunnella sen kertomusta siitä, että vaikka töiden ohella urakka on ollut valtava ja ahkera on täytynyt olla, niin unelma on muuttunut tavoitteeksi.
        Tajusin, että minulla on vähän samanlaisia ajatuksia ollut jo oikeastaan toista vuotta. Olen saanut paljon puutarhurin ammatista, rakastan sitä, mutta huomaan, että paikka jossa sitä saan toteuttaa ei vastaa ajatuksia enää samalla tavalla. Seurakunta on haastava työpaikka yhteisön puoleen. Sen olen oppinut.
         Ajatuksissa kimmeltää unelma ja tavoite siitä, että joskus olisin oman itseni herra ja saisin päättää työstäni yksin. Nyt olen monen vaiheen kautta saanut taas töitä, mutta se on vaatinut melkein kolmen kuukauden löysän hirren, jossa roikkua. Olen ammattitaitoinen ja harva osaa omalta alaltaan niin paljon kuin minä omaltani ja silti - silti joudun odottamaan, että olenko tarpeeksi osaava työhön, johon oikeasti olen ylikoulutettu.
          Ajatus siitä, että yrittäjyys voi olla ponnahduslauta siihen elämään jota olen hakenut. Oman paikkansa löytäminen tässä maailmassa ei ole helppoa, joskus se vie vähän kiertopolkujen kautta, mutta jossakin vaiheessa sitä huomaa kuitenkin olevansa kotona. Kaiken suhteen ♥

Perunamaa, metsätöitä, pihapupu ja ärsytyskynnyksen ylitys

Perunamaa tehtiin maanantai-iltana kun sattui koneen saamaan lainaan ja oli vielä istuttajiakin paikalla. Tiistaina sitten vähän tein paikkauskylvöjä ja kasvimaan puolta, mutta sinne en vielä mitään istuttanut

Helteille tuli katko tänään.
     Eilen vielä käsivarret saivat väriä, kun ajoin +25 asteen lämmössä ruohoa, mutta iltainen sade ja pieni ukkosen kumu teki kelistä jo sitten viileämpää. Tänään oli vain +10 kun lähdin metsähommiin.
     Laskin, että olen pinonnut nyt noin 60 runkoa ja taidan olla puolessa välissä... Pitäisi keskittyä vain yhteen puuhun kerrallaan, mutta kun silmä hakee pakostikin sitä seuraavaa "apajaa" ja sitten näkee kolme apajaa lisää!
     Eilen oli hikinen ja lämmin tehdä metsätöitä, mutta ei ollut tämmöinen toivoton olo. Tänään ei ollut itikoita eikä tullut edes kamala hiki, mutta olo oli toivottomampi kuin eilen. Tuntuu, ettei puut lopu koskaan vaikka miten pätkisi!
     Eilen tulin metsästä ja ajoin nurmen samoilla höyryillä ja kävin vielä iltasella lenkillä. Sanoisinko, että alkoi olla emäntä aika sippi kello 9 kun otettiin Miehenmurrikan kanssa iltapalaa ja köllähdettiin katsomaan Avaraa Luontoa (meidän rentoutuskeino ♥ ja muuten toimiva sellainen!).

Meidän pihamaalla on asustellut tämmöinen pieni otus koko kevään ja eilenkin näin moneen kertaan sen milloin missäkin voikukkia syömässä. Se on niin siro ja ihana, että herää ihan pupu-kuume ♥ Minulla oli aikoinaan lemmikkinä luppakorvakani, josta tykkäsin ihan hurjasti. Kaikki kopit ja häkit ovat edelleen tallessa, joten hankintana pupu ei olisi kovinkaan suuri rahallisesti. Enemmänkin minua mietityttää, että onko minusta taas siihen, että se sairastuu ja joudun jälleen luopumaan eläinystävästä... Koiran kuolema on edelleen mustana möykkynä rinnassa, vaikka siitä on kohta jo 5 vuotta!
       Ennen kuin nyt hankin pupun (siis jos hankin), on mukava seurata tämän pupun vaiheita. Yhtenä iltana se oli jopa niin rohkea, että se asteli meidän perässä ulkorapulle. Olisi pitänyt kai avata ovi ja napata se lemmikiksi....

Uimassa olen käynyt joka ilta ja huomaan, että se tasoittaa mieltä, pulssia ja ajatuksia paremmin kuin mikään. Kylmäähän se vesi vielä on, mutta sitä paremmin se vie ajatukset pois niistä asioista, joita olen pyöritellyt lähiviikot päässäni.
      Toinen on juoksulenkit, jotka ovat sujuneet kaikesta stressistä huolimatta aika hyvin. Tosin nyt kun olen kuluttanut energiaa metsätöissä en ole hurjan pitkää lenkkiä tehnyt juosten. Ihan tarpeeksi kuluu powerit moottorisahan kanssa, mutta juoksu kuitenkin on eräänlaista terapiaa päivän päätteeksi. Vaikka tosin kyllä minä metsässäkin mietin ja pohdin asioita, kun sahailen neljä viisi tuntia puita yksin. En omista edes radiokuulokkeita, joten olen täysin omien ajatusteni kanssa. Olen kirjoittanut jo puolet kirjasta samalla kun sahailen. Pitäisi vaan olla joku vihko johon ideoita laittelen ylös kun ne jalostuvat mielessä paremmiksi...
        Tänään sain sähköpostia seurakunnalta, että ottaisivatkin vielä kesätöihin ihmisiä. Rehellisesti sanottuna suututti ihan älyttömästi, mutta kyllä minä sen työpaikan aion saada! Ärsyttävää, että tämmöisistä asioista ei tiedoteta enempää ja aikaisemmin, ja ihmiset ehtivät heittää toivonsa (ja melkein elämänsäkin) kun mitään ei kuulu. Nyt sitten ilmotellaan, että on ollut vähän kiireinen kevät. Justiinsa juu!
       No. JOS saan sen työpaikan kaikesta tästä älyttömyydestä huolimatta, olen vain iloinen. Saan rahaa ja hyvää pohjaa omaa yritystä silmällä pitäen ettei tarvitse heti ryhtyä penniä venyttämään! Suututtavaa on ainoastaan se, miten tämä(kin) asia siellä hoidetaan!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
maanantai 20.5.2019
590. juoksupäivä (216 vko alkaa)
- 3561.1 km
- 5 km suopohjien tie lenkki (31 min)
- jalat jaksoivat hyvin vaikka vähän ovat olleetkin jumissa
- hengityskin vinkui kun siitepölyä oli ilmassa niin paljon, muuten alkaa kunto olemaan suht hyvä
- lanti0 + keskivartalon pito koko ajan parempi, kunhan muistan hyvän ryhdin
- askellus hyvää ja nyt se jo pysyy vaikka aina ei jaksa ja ehdi sitä vahtiakaan.
- +16, poutainen, pilvi-aurinkoinen keli, kiva juosta

keskiviikko 22.5.2019
591. juoksupäivä (216 vko)
- 3565.1 km
- 4 km metsätielenkki (26 min)
- metsätöiden jälkeen piti päästä vaan vähän juoksemaan ajatukset ulos
- jalat olivat ihmeen hyvässä kunnossa, vaikka monta tuntia ehti tekemään töitä moottorisahan kera
- hyvin jaksoi juosta ja oli vähän pakkokin, kun itikat veivät muuten kuusi nolla!
- hengitys hyvä ja lihaskunto hyvä, ei ongelmaa
- nälkä oli koko illan, eli energiaakin kului!
- +20, iltainen ukkonen oli tehnyt ilman kostean lämpimäksi, mutta hapekkaaksi

Jalka pois kaasulta - jarrutellen.

Tänään hätyyteltiin jo hellerajaa ja minäkin sain vetää lyhyttä lahjetta jalkaan ♥
       Tänään oli täydellinen huilipäivä, jarrutuspäivä, enkä tehnyt muuta kuin otin kiinni vähän kirjeiden kirjoittamista. On roikkunut kirjeenkirjoittaminen tämän kevään alla pahasti jo monta viikkoa, joten nyt tänään nappasin sen agendaksi.
        Toki koulin tänään minut taimet suurempiin ruukkuihin.
        Luulin, ettei niistä mitään tulisi, kun kevät alkoi niin kylmänä eikä piippoja näkynyt mullan pinnan yläpuolella millään, mutta niin vain ilmestyi pieniä taimenalkuja kuitenkin sen verran, että jos selviävät loppuun asti, saan kyllä kasvimaalle kivan alun sekä kurkuista että samettikukista.

Ihastelin tänään tämän hetkistä luontoa ja sen väriä. Koivut ovat vielä hetken vaalean vihreitä ja nurmikin vielä tovin heleää ja vaaleaa ennen kuin saa kesän pidetessä syvemmän vihreän harteilleen. Nautin kesäkelistä ja imin itseeni jälleen voimaa ja vahvuutta uudelle viikolle.

Luen Liisa Uusitalo-Arolan kirjaa Uuvuksissa ja olen tehnyt kirjassa olevia tehtäviä ja testejä. Viimeksi tein VIA-testin missä keskitytään ihmisen vahvuuksiin. Testi kertoo oikeastaan sen mikä sinussa jo nyt on, mutta et vain osaa käyttää powereitasi oikein. Testin jälkeen luonteenpiirteet tai luonteen vahvuudet listataan 1-24 joista top 5 ovat ne tärkeimmät. Niistäkin tosin tyypillisesti 1-2 on opittua vahvuutta ja 2-3 virallista luonteen vahvuutta, jotka kuvaavat sinua parhaiten.
        Testin löydät täältä.
        Se vaatii rekisteröinnin, mutta on ilmainen eikä sivu lähetä sinulle postia jos et halua. Itse halusin ja olenkin saanut muutaman mukavan harjoituksen, joita voin hyödyntää arkielämässä juurikin omien vahvuuksieni näkökulmasta.
       Suosittelen testin tekoa. Minulle ainakin muutama luonteenpiirre tuli ahaa-elämyksen kaltaisena yllätyksenä, mutta kun niitä vähän pohdiskelin, huomasin että ne todellakin istuvat minulle parhaiten. Silloin kun hyödynnän vahvuuksiani niin todella tunnen olevani enemmän minä itse ♥

Naapurin miehet olivat tänään peräkanaa pellolla kahdella traktorilla. Toinen äesti mullan hienoksi ja tasaiseksi, toinen keräsi kivet pois. Ja murjoivat meidän pajupuunkin siinä samalla ja jättivät oksatkin vielä siihen. Suututti. Isä sanoi, etten saa mennä siihen ihan heti niitä korjaamaan, on kuulemma mielenosoitusta jos menen! Sitähän se juuri olisi, että jos karsii puuta, pitäisi viedä karsitut oksat pois eikä jättää siihen lojumaan... Miehet! Naapurin miehet varsinkin!

Meidän pihalla asustelee tällä hetkellä pieni pupun poikanen. Tai ei se enää mikään ihan pieni ole, mutta kuitenkin hurjan kaunis, siro ja pieni ♥ Minulla oli aikoinaan pupu lemmikkinä ja siitä asti olen vähän ikävöiden miettinyt, että olisi silloin pitänyt olla parempi emäntä sille pupulle. Nyt olen moneen kertaan miettinyt, että olisi kiva jos olisi joku pupunen hoidettavana, vaikka aina se ajatus palaa siihen samaan asiaan. Menetykseen. En tiedä onko minusta enää läpikäymään sitä uudelleen, kun koiran kanssakin kestää ja kestää tämä surutyö.
        Tämä pieni rusakon poikanen oli kuitenkin tänään ihanasti kuvattavana enkä ole koskaan nähnyt villipupun heittäytyvän maahan makaamaan kuin ei olisi huolen häivää maailmassa eikä olisi ollenkaan saaliseläinten ruokalistalla! Mikä opetus meille stressaantuneille ihmisille: jos saaliseläin pystyy rentoutumaan noin tyystin, miksi siis ei me! ♥
         Katsokaa ja ottakaa opiksi!

Norpparisteilyllä

Talkootyö kannattaa monessakin mielessä.
       Talkoista saa ensinäkin hyvän mielen, porukasta löytyy samanhenkisiä ystäviä ja joskus nämä ystävät muistavat sinun nimesi, kun paikkoja jää vapaaksi esimerkiksi Norpparisteilyllä. Pääsin tänään kolmen tunnin risteilylle talkoo-isäntieni kanssa ja oli kyllä mahtava reissu!

Keli suosi kyllä paremmin kuin olisi voitu edes tilata. Aurinko paistoi koko päivän ja vaikka olin ensin ajatellut, että villapaita ja takki on liikaa, niin ei ne veneessä siltä tuntunut. Poskipäät saivat aurinkoa ja nyt naama helottaa kuin tomaatilla... Hmm, enpä tullut ajatelleeksi, että aurinko pääsee paistamaan poskipäille lippalakista huolimatta! En ole ihan vielä niin tottunut siihen, että nyt on kesä ja lämmin ♥

Laiva oli M/S Margareta ja siellä tarjottiin kyllä niin hyvää lohikeittoa, etten ole pitkiin aikoihin syöny. Voi olla että makuun vaikutti myös se, että sen söi laivalla, keskellä järven selkää. Yhtään kokkien taitoa väheksymättä.
       Istuin melkein koko kolmituntisen laivan kannella ja ihastelin sinistä järveä, kallioisia saaria ja luotoja ja koko ajan päässä pyöri Vanhoja poikia viiksettäitä-laulu. Oi, olisipa ollut kiva, jos joku olisi soittanut haitaria kannella...

Jännitys kasvoi, kun kippari sanoi, että ollaan norppa-alueella. Eilen oli risteilyväki saanut todistaa ainakin viiden norpan läsnäoloa ja vielä aamusta meillekin oli sanottu, että lepokivellä köllötteli iso, ruskeapäinen naarasnorppa joka muistutti uros leijonaa (??) Ei siis ihme, että meidän odotukset olivat suuret.
       Ja pettymys myös, kun ei näkynyt kuin muka-päälaki hengittämään tulleesta norpasta. Muiden takia en epäillyt, että oliko se norppa vai ei, mutta olisi ihan hyvin voinut olla matalikon kivikin.. Kuten kaikki ne hahmot, joita muut luulivat norpiksi ja osoittautuivat vain varjoiksi ja sopivan kokoisiksi kiviksi.
        Minä olen nähnyt norpan puolen metrin päästä, puhunut ja melkein koskettanutkin sellaista, joten minulle norpparetki ei ollut sellainen fanaattinen Pakko-nähdä-norppa-matka. Olisihan se kuitenkin ollut ihan mahtavaa nähdä aikuinen norppa elelemässä ja köllimässä aurinkoisella kivellä.
         Nämä reissut vaan ovat sellaisia, että eläimen näkee jos näkee. Niitä kun ei voi liimata paikoilleen samalla tavalla kuin muita nähtävyyksiä.

Muuten olikin sitten kiva olla vesillä monta tuntia. Oikeaa aivotuuletusta, varsinkin kun joukossa ei ollut kuin muutama tuttu, niin sai olla senkin puoleen ihan rauhassa! Sai vaan nauttia ja imeä itseensä tätä maisemaa ja tilaa ja viileää järvituulta ♥
      Oli kuitenkin ihan kiva tulla kotiinkin ja hypätä ruohonleikkurin selkään ja ajaa taas pihanurmi siistiksi. Yhtä kaunis maisema oli sekin, kun ajon jälkeen työtäni katsoin. Hyvän mielen hommaa, jos mikä ♥
       Huomaan kaipaavani juuri tätä.
       Rauhoittumista ja aikaa itselle ja omille ajatuksille. Tarpeeksi sekaisin kun ajatukset ja mietteet menevät niin eivät ne aukea ilman, että antaa niille aikaa. Vähän kuin pitkät hiukset aikoinaan. Ei se raastaminen ja repiminen niitä takkuja aukaissut vaan piti ottaa pienempi osa hiuksista käsittelyyn ja kammata hissukseen takut auki ja sitten tarttua seuraavaan osioon...
      Sen verran väsynyt olen nyt muutamana päivänä ollut, etten tänäänkään mennyt juoksemaan, vaikka eilen jäi välistä pelkästään metsätyöpäivän takia. Ajattelin antaa kropalle nyt vähän lomaa, niin jospa se juoksujalkakin löytäisi taas vahvemman askeleen seuraavalla kerralla.
      Huomenna on luvattu mahtavaa keliä ja jos vain pystyn aion nauttia sunnuntaista tekemättä mitään. Tai sitten tehdään kasvimaa/perunamaata... Katsotaan nyt...

Vaikka tänään ei norppaa nähtykään, laitan tähän loppuun kuvan neljän vuoden takaa kun kohtasin elämän itähän mennessä ainoan norpan ihan rantalenkin rantakivikolla ♥
    Aivan mahtava kohtaaminen enkä unohda sitä ikinä!
    Ymmärrän siis ihmisiä, jotka haluavat tämän otuksen nähdä. Ja mikä tärkeintä, tämmöistä otusta pitää suojella, että olisi mitä nähdä!

Energinen metsuri ja onnellinen hetki ♥

Kaunis ja lämmin kesäkeli jatkui tänäänkin ♥
        Metsässä lämmön huomasi heti, kun nappasi sahan käteen. Hikisiä paitoja tuli tänään kaksi kulutettua ja loppupäivä menikin nestepainoa korjaten. Tänään ei kuitenkaan ollut tietoakaan itkemisestä tai vollottavasta metsurista. Energiatasot olivat ihan toista luokkaa kuin eilen ja rungotkin kulkivat niin hyvin kuin tonnin painoiset rungot minun käsissäni kulkivat.
         Katsoin aamulla tekniikkavideon puiden karsinnasta ihan ammattimetsurin opastuksella ja voila! Kyllä meni ihan toisella tavalla tänään tuo sahailu, kun oli tekniikka oikeanlainen. Tämäkin on näemmä tekniikkalaji! Mitä suuremmassa määrin kun roikotat viisi kiloista sahaa koko ajan mukana!

Yllättävän paksuja ne tyvet kuitenkin ovat, vaikka latva ei kovin paksu olisikaan. Niiden kanssa on ehkä se suurin homma, että ne saa kasoille. Muutenhan tuota sahailua voisi tehdäkin, mutta kasaaminen vie aikaa ja voimia ihan hurjasti! Isä sanoi illalla, kun kyseli metsätöiden kulusta että "semmosta se on!". Justiinsa... Semmostahan se on. Olen ajatellut, etten sano mitään minkä voisi ottaa valituksena, en ainakaan niiden kuullen. Valitan sitten vaikka yksikseni.

 Iltapäivästä kun olin heittänyt toisen metsäkeikkani, tulin kotiin syömään ja siivoamaan. En olisi mitenkään jaksanut enää imuriin tarttua, mutta jos en tänään olisi siivonnut, olisi pitänyt kuluttaa mahtava viikonloppu siihen puuhaan! Ei kiitoksia! Joten ruuan jälkeen otin imurin ja siivosin ja sitten kävin laittamassa saunan lämmite.
       Aivan mahtavaa oli taas kulkea keskellä vihreää paratiisia, missä linnut lauloivat ja taivaalla lipui muutama hassu valkea pilvi. Kaikki oli rauhallista, kesäisen hiljaista (lintujen laulua ei voi meluksi sanoa) ja lämmintä ♥

Kävin uimassakin.
        Ranta oli suhteellisen puhdas, mutta kaislan korsia siihen oli vähän jäänyt, ne käyn vielä jossain vaiheessa hakemassa pois niin ranta pysyy siistinä. Tänä iltana rannan tuntumassa oli vähän siitepölyä, muttei kuitenkaan semmoisena mattona kuin joskus - ei ainakaan vielä.
        Vähän arastellen astuin veteen, mutta oikein hämmästyin kun vesi ollutkaan niin kylmää, että olisin kiljahdellen tullut pois. Uin, moneen kertaan pulahdin siniseen syliin ja uin - ihan oikeasti jo! ♥ Ihanaa! Tästä lähtien käy JOKA ILTA uimassa!
         Kun myöhemmin istuin saunassa, ajattelin että ensimmäistä kertaa tänä keväänä olo oli onnellinen. Tämä kevät ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut ja mieli on ollut aikamoisessa tornadossa koko ajan. Tänään, metsätöiden, hyvän ruuan, uintiretken ja saunan jälkeen, olo oli onnellinen ja tyyni. Mieli oli hyvä ja rauhallinen eikä mikään puristanut rinnasta, ei huolet eikä murheet ♥
          Tästä sen oikeasti huomaa. Ihminen tarvitsee omalle olemassa ololleen tarkoituksen/työn, hyvää ravintoa ja liikuntaa ja palautumista ♥ Siinä se. Onni ja ilo ♥

P.S. Tänään olisi ollut juoksupäivä, mutta näinä kahtena päivänä on ollut aerobista harrastusta ollut ihan kylliksi joten tänään en jaksanut enää lenkille lähteä. Kuuntelin kehoa ja keho sanoi, että armoa!

P.P.S. Näin tänään jo kaksi pääskystä kisailemassa, kohta on sitten enemmän... ♥

Kukkapenkki, kukkapenkki, kukkapenkki... kuka näitä meidän pihalle oikein on tehnyt!?!

Tein eilen vähän kukkapenkki-hommia, kun jäi edelliseltä päivältä vähän kesken. Kaavin pensas-kukkapenkistä katteen pois kun ei se auttanut yhtään. Kivikossa on niin vahva tuo rikkaruohomatto, ettei sille pärjää mikään!

Eilen sitten napsin katteet pois ja tein vähän paremman reunan kukkapenkin ja kivikon väliin... Ainakin omaan silmään siitä tuli hyvä, vaikka lisääkin jälleen työtä kuopsuttelun puoleen, mutta enemmän taisi työtä teettää huono kate!
      Niin ja nyt siihen mahtuisi pensaita muutama lisää... Jos nuo edellisetkään ovat hengissä..

Toinen kivikko, jonka perkasin, oli sitten saunan kivikko. Oikeastaan tämä kivikko oli alun perin äidin kivikko, mutta jotenkin sen hoito on vain lujahtanut minun hyppysiini. Mahtava kivikko, ei juurikaan rikkakasveja, horsmia tai muutakaan kamaa kuten edellisessä!
        Tänä kesänä ajattelin, että voisin tehdä yhden multa-alueen tuonne kivikon päälle ja saisin sinnekin vähän kukkia, mutta katsotaan nyt valjastanko jälleen itseni suurempii ponnistuksiin, kuin mitä olisi järkevää...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
keskiviikko 15.5.2019
589. juoksupäivä (215 vko)
- 3556.1 km
- 5.5 km metsäpolkuja (39 min)
- ihan hyvin meni aluksi ja tuntui, että tässähän ollaan taas juoksufiiliksessä, sitten loppumatkasta tuli totaalinen väsähdys. Ihan täysi väsy! Taitaa olla kierron loppupuolella jotain tekemistä...
- askellus alkaa olla suht hyvää jo, vaikka joskus huomaan, että väsyneenä yritän aina palata vanhaan
- ryhti ja lantion asento on parempi koko ajan
- pakaroita käytän nykyään jo koko ajan
- +13, aurinkoinen, ihana keli, tuntui todellakin irralliselta kun sai juosta pitkin metsiä ja käki kukkui ♥

Itkevä metsuri

Tästä kuvasta tulee mieleen ihan vanhan ajan suomalaiset elokuvat, vaikka ovatkin mustavalkoisia. Ehkä tämä koivu-fiilis on sama olipa se värillinen tai mustavalkoinen ♥
        Tähän kuvaan kun saisi liitettyä lintujen laulun ja käen kukunnan niin tunnelma olisi täydellinen. Aika täydellinen se oli jo äsken kun pihamaalla kävelin ja odottelin, että sauna lämpiää.
         Tänään kävin metsätöissä. Isän metsässä oli paljon kuusia viime talven jäljiltä vähän huonossa kunnossa. Osa poikki latvasta, toiset puolesta välistä. Lumen painosta katkenneita, poloiset. Isä ei kyennyt tänä keväänä enää metsään, joten homma on minun harteillani.
         Täytyy sanoa, että en olisi arvannut, että työ vetää minut ihan sippiin. Harrastan kuitenkin kestävyyslajia eli hapen ottokyky pitäisi olla edes kohtuullinen ja lihaskunto hyvä. Nyt kuitenkin ei tarvinnut kuin resuta muutaman puun kanssa niin hiki tippui, paita oli märkä ja puhti poissa. Ehkä osaltaan tähän energiavajeeseen liittyi myös kuukautiskierron loppuvaihe, joka yleensä tekee minulle kahta asiaa: väsyttää ja itkettää. Tänään tein sitten molempia metsässä...
         Jos joku olisi nähnyt minun puun katkomisen, jonka välissä aina välillä itkeä vollotin ihan täydelleen, niin olisi kyllä ihmetellyt moista tekemistä. Puut painoivat tonnin, kengät olivat painavat ja maastossa niin paljon oksia, että oli vaikea kävellä.. Eihän tässä tilassa oleva nainen tarvinnut muuta syytä itkulleen! Sitten itkin vähän aikaa ja jatkoin hommia.
         Nestettä piti sitten juoda tuplasti. Ensin hien takia ja sitten itkemisen.
         Tein aamusta kaksi ja puoli ja iltapäivästä kaksi tuntia. Puita sain kasoihin säälittävän määrän, taisin laskea 17 puuta... Tyvet olivat niin isoja, että niiden kanssa resuamisessa meni aikansa ja kun puhutaan kuusista, niin oksaa oli liiankin kanssa.
         Ei ihan taida kahteen päivään mennä, kuten isä arveli. 50 runkoa ja kaksi päivää. Pikemminkin 70 runkoa ja kaksi viikkoa!

Sain sisareltani palautetta tulevan firmani toiminnasta, kun tein hänelle ruokapäiväkirja-analyysin. Sieltä sitten tulikin palautetta. 3 kappaletta A4 ja ei kamalasti mitään hyvää - toki sitten myöhemmin kun sisko kyseli, että suutuinko palautteesta ja sanoin, että en suuttunut, mutta olisihan se hauska tietää, oliko siinä MITÄÄN hyvää.
       Ryhdyin miettimään herkkyyttä ja yrittämistä.
       Sopivatko ne edes yhteen?
       Ja sitten kuin tilauksesta eräs yrittäjä, jonka blogia ja podcastia seuraan, teki podcastin herkkyydestä ja siitä, että ainakin hän on valjastanut herkkyyden voimavaraksi. Se, että pystyy aistimaan toisista ja itsestään erilaisia fiiliksiä, näkee vähän syvemmälle asioiden ytimeen ja kokee asiat vahvasti, on ollut minulle aina ylpeyden aihe. Aina se ei kuitenkaan ole ollut vahvuus ja sen puoleen vähän arveluttaakin, onko yrittäjänä minusta ottamaan vastaan raakaakin palautetta, jota tulen saamaan ihan omalla naamalla esiintymisestä lähtien?
      Ehkä pitänee antaa mahdollisuus herkkyydelle ja sen vahvuudelle.
      Ehkä saan supervoimia ♥

Olipas ihana käydä saunassa vähän hautomassa tätä kovia kokenutta kroppaa.
      Tällä hetkellä ei ole semmoista kohtaa minun kehossani, johon ei jotenkin jomottaisi. Ihan uudet lihakset olivat tänään käytössä, mutta olipa keho-parka saanut muutaman ihan näkyvänkin ruhjeen... Ainakin se, että tuntee jotain kertoo siitä, että on elossa, eikö? ♥
      Tänään on ollut mahtava ilta. Kerrankin lämpöistä.
       Tämmöisiä iltoja jokainen ilta tästä syyskuulle tai lokakuulle niin olisin onnellinen!
       Kyllä kesä on ihanaa! ♥

Perennat vs. rikkaheinät 6-0

Todistusaineistoa.
      Pääskynen.
      Kesä on täällä.
      Teoriassa.
      Tänäänkin oli aurinkoinen keli, mutta niin kylmä, että ehdin jo harkita toppavaatteisiin siirtymistä. Missä se lämpö luuraa? Venäjällä näyttää niin punaiselta ja meille tuppaa vaan saderintamaa ja kylmää massaa! Blaah!

 Tein tänään pientä kukkapenkkien perkausta ettei ihan pääse villiintymään väärät vihreät penkissä. Vuohenputki on minun ikuinen ystäväni näköjään näissä penkeissä. Pitäisi varmaan ryhtyä kasvattamaan sitä ihan työkseen, kun se kukoistaa kylmästä ilmasta huolimatta!
       Tulipa taas huomattua sekin, että puutarhatyö on parasta lääkettä mielen mustuuteen ja murheeseen. Ja perennat eivät välitä, vaikka puutarhuri välillä itkisikin kesken homman. Jos mieli on maassa, työnnä sormesikin sinne. Tosi kuin vesi!

Kivikkojen perennat ovat kasvaneet paremmin. Ovat varmasti lämpöisemmässä kivien kupeella kuin ihan vapaa kukkapenkki. Ainakin pikkusydän ja väriminttu ovat lähteneet kovan talven jälkeen hyvin kasvuun. Katsotaan nyt sitten miten tämä kesä etenee, että tyssääkö kasvu jossakin vaiheessa vai jatkuuko kesä vähän lämpöisempänä kuin tämä kevät...
       Kummallisen kylmä kevät on ollut senkin puoleen, että taimet ovat todella huonosti lähteneet itämään. Minulla juuri ja juuri samettikukat ovat mullasta erottuvia alkuja! Äidin kylvöt ovat puoliksi vielä itämättä!
       Tule jo lämpö!

On mukava tehdä siistiä! Kukkapenkit, nurmi, pensaat. Kaikki on jotenkin nyt enemmän yhtä pihaa. Välillä tuntui, että oli sellaisia kesiä ettei mikään oikein ollut koskaan yhtä aikaa valmiina. Ehti ajamaan nurmen tai ehti kitkemään kukkapenkin, mutta ei mitään niin että KAIKKI olisivat olleet yhtä aikaa hyvännäköisiä!
        Tänään alkoi piha jo olemaan vähän sinne päin!
        Paraatikukkapenkissä on edelleen vähän se ongelma, että rikkaheinät tunkevat edelleen kivien välistä hyvinkin vahvasti. Voikukat, horsmat ja juolavehnä ovat kyllä sitkeimpiä kasveja mitä tiedän. Pitäisi keksiä jokin luomu keino kuivattaa ne paikoilleen. Toimisiko etikka?

Pientä puhdetta jäi vielä huomisellekin.
      Pitää ottaa kuorikate pois näiden pensaiden ympäriltä. Ei oikein toiminut sillä tavalla kuin luulin. Enemmän hommaa penkissä, kun pitää nyppiä heiniä katteen välistä kuin että se olisi paljaalla mullalla. Kokeilin ja huomasin tehneeni virheen, joten tänään korjasin sen. Ainakin aloitin korjaamisen. Tässä näkyy hyvin myös nuo rikkaheinät kivien päällä. Voiko raivostuttavampaa olla!
       Mutta on nämä kukkapenkit kyllä aikamoisia hyvän mielen paikkoja ♥
       Jos jokaisella ihmisellä olisi ainakin yksi kukkapenkki, olisi maailma parempi paikka kaikille ♥