Sadetta taivaan täydeltä paisteiden keskellä ja kuusi kiloa lihaa ja uusia perunoita ♥

Nukuin kuin pieni lapsi ja heräsin vasta kun päivä alkoi kajastaa verhon raosta. Avonaisesta ikkunasta kuului tuulen suhina ja lintujen sirkutus, mutta ei onneksi sadetta. Nousin ylös, sillä halusin istua aamupalalla rauhassa ja lukea juoksukirjaa ilman yleistä hälinää, jonka vieraiden läsnäolo väkisinkin aiheutti. En ehtinyt nauttia yksinäisestä aamupalasta kuin pienen tovin, kun äiti nousi keittämään teetä ja pulisemaan joutavia. Pian oli sitten muutkin ylhäällä ja hyvä aamuinen hetki oman itseni kanssa kuivui kasaan...
       Pikkusisko miehineen oikaisi aamupalan jälkeen mustikkametsään ja pääsivät/joutuivat aivan kamalaan rankkasateeseen tunnin metsässä olon jälkeen. Vettä tuli ihan hirveästi! Enemmän mitä taivaankannelle mahtui!
       Ehdittiin onneksi isän kanssa käydä möyhentämässä ensimmäistä kertaa meidän omaa perunamaata ja mitä löysimmekään kun kopasimme ensimmäistä riviä ja ensimmäistä perunapesää:

"Pikkuruiset" uudet perunat omasta maasta ♥

Kissan pään kokoisia "pieniä" mukuloita!
      Aivan liian isoksi pääsivät uudesta siemenestä tulleet perunat. Valtavia möhkäleitä! Onneksi oman siemenen perunat olivat kasvaneet maltillisemmin ja olivat jo parempia keittoperunoita. Mutta eipä tartte ainakaan perunoita enää ostaa! Saadaan ensimmäistä satoa jo omasta maasta - ja alkuviikosta äiti uhkasi, että aloittavat kurkun säilömisen! Ehkei minun aherrus keväällä taimenkasvatuksen parissa mennyt ihan hukkaan, kun kurkuista tuli satoa jo hyvissä ajoin. Tosin kaikki kiitos ahkerille kasvimaanhoitajillekin kastelusta ja kitkemisestä ♥

Kun ruoka oli pikkusiskon ja hänen miehensä vastuulla en uskaltanut jättää tämän päiväistä juoksua sen varaan vaan lähdin juoksemaan jo iltapäivästä. Vähän odottelin, että kaatosade loppui, mutta sitten pinkaisin metsätielenkin. Vähän tuo vasen jalan jalkapöytä vihoitteli, mutta iltasella löysin etureidestä niin kipeän kohdan, että se varmaan säteilee jalkaterään ja jalkapöytään asti. Pitää hoitaa se kuntoon ettei mene pahemmaksi.. Lenkki muuten sujui kohtalaisen hyvin, vaikka alkumatkasta pitikin vähän kävellä sekä jalan että kylkipistoksen takia. Sitten helpotti ja sain juosta melko rauhassa loppumatkan.
      Lihakset ovat vähän olleet jumissa sen cooper-testin jäljiltä, en ole saanut niitä auki oikein millään ja tuntuu, että ovat edelleen ylirasittuneita... Pitää olla vaan sitkeä - taas kerran!
      Iltapäivästä, lenkin jälkeen, huilailin ja luin juoksukirjaa. Pikkusisko rupesi laittamaan ruokaa. Isä oli ostanut viikonlopun ruokahuoltoa varten 6kg porsaan ribsejä (!!) ja siinä oli vähän yli kilo siis jokaiselle syöjälle, noin neljä ribsiä per naama...
      ENsin ribsit voideltiin maustetahnalla jo eilisiltana ja tänään keittivät coca-cola+omenamehuliemessä parisen tuntia ja sitten pyöräyttivät vain grillissä väriä pintaan.

Kuusi kiloa ribsejä valmiina...

Minä otin hyvässä uskossa ensimmäisen ribsin ja rupesin nakertamaan. En ehtinyt syödä kuin puoleen väliin kun rupesi huulissa polttamaan ihan hirveästi. Koski oikeasti kovin! Kysyin, että mitä ihmettä lihoissa oli, pikkusiskon mukaan päälle viskottiin chili-cocktailia, kolmen eriväristä chiliä... Luulin niitä paprikoiksi enkä rapsutellut niitä pinnalta pois! Vatsani kun ei tunnetusti ole mikään kamalan mausteisen ruuan ystävä. Kärsin angelica-jolie-huulista varmaan 10-15 minuuttia ennen kuin polte ja puna rupesi helpottamaan, muita minun tuskani ei liikuttanut paljoakaan!
      Söin kaksi ja puoli ribsiä eli tavoitteesta jäi puolitoista, mutta uudet perunatkin olivat niin hyviä enkä halunnut syödä itseäni ähkyyn. Olin kuitenkin lenkin jälkeen jo yhden aterian syönyt. Hyvää lihaa se kuitenkin oli, vaikka ei niin kamalasti lihaa ollutkaan kylkiluiden ympärillä. Coca-cola maistui yllättävänä makeutena lihassa, ei hassumpaa!

... ja puolen tunnin päästä olivat jo paremmissa suissa!

Ruuan jälkeen ajoin pikkusiskon puolisoineen saunaan ja lähdin itse uimaan. Tuntui hyvältä pulahtaa jälleen viileään veteen ja saada päivän pölyt huuhdottua järveen. Ilta oli tyyni ja tällä kertaa poutainen. Rannassa kuljeskeli sitten hetken päästä sen verran omituisen näköisiä miehiä, että lähdin kyllä nopeasti sitten poiskin, kun jotenkin niiden olemus oli vähän häiritsevä... Ehkä olen vähän epäluuloinen, mutta mieluummin liian varovainen, kuin jossain jontkassa ruumiina...

Saunan jälkeen olo oli rento ja hyvä, onnellinen ♥
       Miehenmurrikkaa oli ikävä ja kaipuu kainaloon.
       Soittelin iltapuhelun sinne päin ja tuntui hyvältä jo pelkästään kuulla Miehenmurun ääni. Sillä oli ollut tänään työpäivä ja olivat kuulemma välillä kastuneet ihan kunnollakin. Hautajaisissa on vähän ikävää nämä kaatosadepäivät, kun eivät ihmiset niin ajattele, että sadetta ei voida oikein estää eikä ennakoida. Pikkukengissä sitten hypitään kaatosateessa ilman sadesuojaa niin minkäänmoista!
        Hyvä fiilis ja iloinen olo loppui melko lyhyeen, kun Miehenmuru sanoi, että hänen exänsä oli soitellut ja kertoillut tarinoita, joita meistä puhutaan "kylillä". Ja siitä, että miten hän voi olla minunlaiseni naisen kanssa... Ja että onko Mies varma, että on minun kanssani onnellinen...
        En tiedä puhutaanko meistä oikeasti pitkin kyläbaareja, vai oliko jutut pelkästään naisen omia, mutta suututti aivan hirveästi! Minä kyllä itse tiedän millainen olen ja en todellakaan esitä roolia myöskään Miehenmurrikan kanssa! En ole täydellinen ihminen, mutta pidän itseäni kuitenkin hyvänä ihmisenä, joka ei tieten tahtoen tee toiselle pahaa tai loukkaa muita. Suututtaa ja loukkaa, että ihmiset, jotka ovat hädin tuskin nähneet minut ohimennen, kertovat mielipiteitään totuuksina minusta tai minun parisuhteestani!
         Minä EN OLE varastanut kenenkään miestä enkä aiheuttanut heidän eroaan, joten se mitä heidän suhteelleen aikoinaan kävi johtui aivan muusta. Ja se, että me olemme nyt Miehen kanssa yhdessä johtuu siitä, että me löysimme toisistamme rakkaan ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla ja jota on helppo rakastaa ja näyttää myös se rakkaus. Enkä minä missään köysissä Miestä pidä, pattereihin kahlittuina! Ihan omasta tahdostaan hän minun kanssani on! Hän näkee minussa jotain sellaista, että haluaa elämänsä päiviä minun kanssani jakaa ja minä taas rakastan Miestä niin, etten voisi arkeani kuvitella ilman häntä. Jos se on väärin tai jos minun rakkauteni tekee minusta huonon naisen hänelle, niin sille en mahda mitään. Tällainen olen ja näin minä elän ja rakastan!
          Onko tämmöiset puheet kateutta? Katkeruutta? Vai silkkaa ilkeyttä? En tiedä. Loukkaavaa se ainakin on ja tuntui pahalta ja suututti. Minulla on parisuhde, josta MINÄ ja PUOLISONI tiedetään se mitä pitää, ei siihen muiden mielipiteitä ole tähänkään mennessä tarvittu. EIKÄ TARVITA!!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
372. juoksupäivä (135 vko täynnä)
- 2316.4 km
- 7km metsätie (41 min)
- jalkapöytä vasemmassa jalassa äitteli alkuun heti ja kylkeäkin pisti alkumatkasta, onneksi kylkipistos helpotti ja juoksukin alkoi helpottaa loppumatkasta, mutta ei se kivuttomaksi mennyt
- hengitys oli vähän vaikeaa, ryhti ei oikein pysynyt kondiksessa ja askellus oli huonoa jalkakivun takia
- hikinen ja vähän nahkea lenkki, mutta ihan mukava muuten
- +25, ukkosen hauteinen hikinen keli, vähän ripsutteli vettä ja oli muutenkin hautova keli