Juhannusta ...

Näin aamulla ihanaa unta lämpöisestä halauksesta ja parransänkisestä poskesta. Olin niin onnellinen.
              Ja sitten heräsin.
              Lakanat tuoksuivat puhtailta, verhojen raosta tuikki juhannusaattoaamun aurinko ja talo nukkui vielä hiljaisena ja tyynenä. Makasin peiton alla silmät kiinni ja yritin pitää kiinni unen tuomasta onnesta, yritin muistella miltä se karhean posken kosketus omaani vasten oli unessa tuntunut. Se mikä vielä hetki sitten oli tehnyt minut huimaavan onnelliseksi, teki hereillä olon sietämättömän surulliseksi.

 Ulkona paistoi kyllä aurinko, mutta lämmin siellä ei ollut. Vaatetus muistutti taas enemmän alkukevättä pitkine lahkeineen ja villapoolopaitoineen. Ajattelin tehdä itselleni sellaisen mukavan 'aamulämpimän' ja harjasin koiran juhlakuntoon. Meidän hauveli ei ole ikinä pitänyt harjaamisesta, en tiedä miksi. En usko, että se olisi siitä hommasta mitään traumojakaan pentuna saanut, mutta sellaista painia se harjan käyttö sen kanssa on, että välillä ihan ihmettelee, miten karvaturriainen jaksaa tapella vastaan, kun selvästi harjaus tuntuu hyvältä!
              Samaan aikaan taloon tuli juhannusvieraita ja ajattelin, kun pöllytin koiraa pihamaalla, että olisin niin mielelläni viettänyt juhannukseni erakkona, ilman sosiaalista pakkoa olla sosiaalinen. Torppa, jonka olin eilen uupuneena ja väsyneenä siivonnut ihanan siistiksi ja tuoksuvaksi, täyttyi kahdessa ja puolessa sekunissa kaikenmoisesta kamasta. Oli reppua, kassia, pussia, läppäreitä, johtoja, kenkiä, takkeja, lisää pusseja, kamalasti kasseja ja wc:n tasot täynnä pulloja ja purnukoita, syöttötuoleja, vaunuja, rattaita, nuttua, vaippaa,  tuttipulloja tiskipöydällä, hellan vieressä ja ruokapöydällä.
               Tässä vaiheessa yleensä sekoan.
                Normaalisti nostelisin reput naulakon alta vieraiden omiin nurkkiin, korjaisin oven eteen jätetyt kengät omille paikoilleen, raivaisin tiskipöydän ylimääräkamasta ja sanoisin jotain siivouksen kunnioituksesta.
                Nyt olin hiljaa. En nostanut, en korjannut enkä sanonut mitään. Annoin kaiken lojua ja roikkua siellä missä mikin pullo ja purnukka sattui olemaan. En sen takia, etteikö siivottomuus ja sekamelska olisi häirinnyt (sillä sitä teki!), vaan koska en välittänyt. Millään ei ollut mitään väliä.
                 Kaatakoot seinät, rutatkoon matot. Ei väliä.

Illalla lämmitin saunaa ja istua kökkäsin alalauteilla muka varmistamassa, että kiukaan ja vesipadan alle sytytetyt tulet todella syttyivät. Oikea syy oli se, että halusin olla yksin. Halusin omaa rauhaa ja tilaa omille ajatuksille, vaikka ajatukset nyt ovat pyörineet samaa ympyrää jo parisen viikkoa niin että jos päälaki irrotettaisiin niin aivomassassa olisi ajatusten tekemä ura yhdessä ja samassa kohtaa!
                Istuin juhannussaunan kuumuudessa ja itkin silmäni niin punaisiksi, että piti huljutella niitä kylmällä vedellä ennen kuin kehtasi taas mennä ihmisten ilmoille. Toisaalta olen iloinen, että itku tulee eikä jää pureksimaan sieluun reikiä, mutta en minä aina jaksaisi saunahetkeä itkuun kuluttaa. Mikähän saunan tunnelmassa on semmoista, joka antaa itkulle luvan? Lämpö, rauha vai se turvallisuuden tunne, minkä pienen saunan ympäröimänä sisuksissaan tuntee?

Hämäräksi vetää yöttömän yön illan. Olisi ollut mukava tuijottaa kokkoa näin hämärässä illassa, mutta ei täällä päin ollut missään semmoista "yleistä kokkoa" jota olisi voinut mennä katsomaan. Ei kehdannut kenenkään mökkirantaankaan mennä kokolle... Lipun laittokin oli vähän myöhässä, joten kokon puute ei ollut ainut rike perinteisen juhannuksen kaavassa.
               Toisaalta.
               En hukkunut, en maannut sopimattoman ihmisen kanssa, en tapellut sukulaisten kanssa, en eksynyt alusvaatteisillani naapureiden kuistille, en sammunut saunaan, en tippunut veneestä enkä polttanut kokon lisäksi ulkovarastoa ja saunaa eli voisi sanoa minun juhannuksen sujuneen hyvin. Ja siltä se kai ulkopuolelle näyttääkin.
                Sydämen paikalla on vain mustanpuhuva möykky, joka painaa tonnin.
                Hyvää Juhannusta iloiset sielut ja riemukkaat rintapielet!