Varaslähtö viikonloppuun siivouspäivän merkeissä ja oppitunti "Tapoja on monia - elämää parisuhteessa." ♥

Täksi päiväksi oli luvattu lumimyrskyä, mutta ei taida sen häntä riittää ihan tänne kulmaan asti. Riehuu kai enemmän rannikolla. Ei nyt mistään tornadon tasoisesta myrskystä niin väliksi olisi ollut, mutta pieni määrä lunta olisi ollut kiva, vaikka sitten tuulen kera, kun viikonlopuksi on luvattu taas lauhempi jakso ennen kuin taas ensi viikolla pakastuu, että nämä lumet ehtivät kyllä muutamassa päivässä sulaa pois...
       Ennakoin eilen vähän tämän päivän myrskyä ja suunnittelin iltapuhteeksi ketjujen laittoa traktoriin. Ajelin jo eilen ensimmäistä kertaa vähän väyliä auki, mutta ei ne renkaat ihan yhtä hyvin pidä kuin ketjujen kanssa - varsinkin kun ketjuihin on niin tottunut.
       Olin melkein vakuuttunut, että saisin Miehenmurrista apulaisen, joka olisi tehnyt homman monesti, mutta kävikin ilmi, ettei Mies ollut laittanut ketjuja koskaan traktoriin. Ne kun eivät työmaalla harrasta ketjuilua.
       Minulle tämä talvi on 11 ketjujen kanssa ja muistan kyllä hyvin sen ensimmäisen talven ilman... Ei palata siihen!

Isän kanssa meille on tullut jo tietty rutiini ketjujen laitossa. Toinen tietää mitä toinen tekee ja milloin ja miten tekee. Nyt ohjeistin ensin ruokapöydässä kuivaharjoittelulla ja sitten itse työn tuoksinnassa ketjujen kanssa millä idealla ketjut saa päälle ilman suurempia ähkimisiä.
      Rehellisyyden nimissä ei ihan selvitty ketjujen laitosta ilman pientä nahinaa.
      Voisin vedota huonosti nukuttuihin öihin tällä viikolla tai iltasella aloitettuun työhön, mutta ehkä suurin syy minun puolelta tulleeseen äksyilyyn oli se, että Mies "tunki minun tontilleni". Siis omi semmoisen homman täysin, jota teki ensimmäistä kertaa. Ja teki mokoma sen omalla tavallaan!
      Isän kanssa minulla oli rooli ja tehtävä, molemmilla vastuualue. Saan tuntea itseni tärkeäksi, vaikka varmasti isä saisi homman tehtyä nopeammin jos tekisi tietyt hommat itse. Hän antaa minun tehdä ja oppia, tehdä niitä virheitäkin, mistä oppia. Tykkään sellaisesta tekemisestä!
      Miehenmurrikan kanssa minut syrjäytettiin heti, kun hän sai ideasta kiinni. En saanut tehdä edes sitä omaa nurkkaani vaan palloilin siinä ympärillä sillä aikaa kun Mies kiristeli lukkoja, käänsi ja väänsi ketjuja ja teki varmasti niin kuin hän oli tottunut tekemään: homman valmiiksi ilman suurempia apuja ja omalla tavallaan.
      Ja se mistä myös touhuumisessa pidän ja joka toimii isän kanssa erikoisenkin hyvin, on jutustelu. Ketjujen laitossa voi mennä tunti tai kolme, mutta siinä välissä heitellään mukavia vitsailuja tai hirtehishuumoria milloin mistäkin. Miehenmurrikan kanssa ei jutella hassuja silloin kun tehdään virallisia töitä...
       Harmittaa sen suhteen, että minusta juuri ne yhteiset hommat ja työt ovat semmoisia, missä oikeasti saisi toisen kanssa ne parhaimmat keskustelut. Joskus naurettavia, joskus sitten vakavan henkeviä. Siinä voisi puolin ja toisin tulla sanottua ihan erilaisiakin asioita, kun tehtäisiin kylki kyljessä töitä ja väännettäisiin yhdessä. Minä ainakin olen puhunut parhaimmat keskustelut äitini kanssa juurikin työn touhussa kasvimaalla tai siivotessa tai pihahommissa. Isän kanssa samoin.
      Olen joskus sanonut, että olisi kiva jos ruuallakin juteltaisiin enemmän kaikenmoisesta eikä vain syötäisi ja noustaisi pöydästä. Miehenmurri ei vain ole siihen tottunut enkä tiedä voiko tällaisia tapoja tuputtaa toisen tavoiksi? Toisaalta, nyt kun emme puhu suuren suuresti ruualla eletään Miehenmurrin tapojen mukaisesti... Ehkä se kultainen keskitie olisi kiva kokeilu.

Siivosin jo tänään torpan viikonlopuksi, ettei tarvitse huomenna sitten enää. Laitoin ikkunoihin tähdet nyt jo tuvan puolellekin, vaikka ensin olin ajatellut, että laitan ne vasta joulukuussa, mutta ensi viikollahan se joulukuu jo on. Ja nopeastihan se sitten on taas ohikin se aika, että näitä joulukoristeita jaksaa katsella. Nautitaan nyt kun fiilistä on ♥
       Eilen tein jo ensimmäiset joulutortut Miehenmurrikalle jälkiruuaksi. Ihan hyviä ne olivatkin pitkästä aikaan, vaikka en minä suuri torttujen ystävä olekaan. Pari menee ihan vaan maistiaisiksi. Ostin eilen sekä torttutaikinaa pakkaseen että piparitaikinaa. Saan jossakin vaiheessa pyöräyttää piparitkin valmiiksi ♥ En sitten tiedä kuka ne syö, sillä minä pidän enemmän raa'asta taikinasta kun valmiista pipareista!

Eilen kun päästiin kaiken ketju-operaatioiden ja muiden iltapuhteiden jälkeen ulkosaunan lämpöön, piipahdin vähän heittelemässä lunta kintuilleni ♥ HRR. Kylmää!
     Tuli vaan hyökynä ikävä isoja kinoksia ja paljon lunta, vaikka kyllä minä muistan sen toisenkin puolen siitä suuresta lumimäärästä. Kaikki on vähän vaikeampaa, kun lunta tulee paljon ja sitä ei oikein enää saa mihinkään eikä aamuisin oikein tiedä pääseekö pihasta ilman lumitöiden tekoa.
      Mutta silti...
      En minä näitä vuodenaikoja vielä haluaisi vähentää. Minusta on ihanaa odottaa talven jälkeen kevättä ja sen vihreyttä, nauttia kevään jälkeen lämpöisestä kesästä kun kaikki kasvaa niin ettei mukaan ehdi ja sitten syksyn väreistä, kylmentyneistä ilmoista ja talveen varautumisesta. Eikä joulukaan ole joulu ilman niitä nietoksia. Se on nyt parina vuonna nähty, että siitä tunnelmasta puuttuu jotain!

Tein lasipulloon taas tekolunta ja tiputin valoja sinne sekaan. Kunhan tulee hämärä, otan siitä tunnelmakuvan ♥
      Siistissä ja puhtaassa kodissa on kyllä kiva olla. Elämisen jäljet saavat minusta näkyä, mutta joskus semmoinen perusteellinen siivous tekee mielelle ja ympäristölle ihan hyvää! Vaikka täytyy myöntää, että välillä minun siivoamiseni menee kyllä sinne mielenvikaisuuden puolelle. Olen järjestelmällinen vähän hulluuden ovia kolkutellen, kun sille päälle satun. Ja fanaattinenkin tiettyjen asioiden suhteen.
       Kuten, miten päin lusikat laitetaan välinelaatikkoon?
       Kupera puoli alas vai ylös?
      (Ylös, tietenkin.)
       Mihin kohtaa tiskikoneessa laitetaan syvät lautaset?
       Matalien lautasten kanssa sekaisin vai omaan laitaansa?
       (Omaan laitaansa.)
       Saan olla todella kiitollinen, että minulla on Miehenmurrikka vierellä vielä kahden ja puolen vuoden jälkeenkin. Minussa on kestämistä varmaan kahdeksan naisen verran! Liekö tulisi kokoon täysi tusina jopa!

Tämä emäntä taitaa nyt jäädä odottamaan sitä suurta talvimyrskyä, joka pyyhkäisee kaiken entisen yli ja jättää puoli metriä puuterilunta pihoille ja porstuaan!
        Saahan sitä emäntä aina haaveksia... ♥

P.S. Iltasella kävin lenkillä ja tulihan se tuuli ja pieni lumipyry sitten vihdoin tännekin, tosin ei tuo lunta puolta metriä tuonut, mutta näytti hetken ihan talvipäivän illalta ja kivalta lumipyryltä. Juoksin metsätiellä, missä näkyi sen verran tuoreita ja isoja hirven jälkiä, että en paljoa tsuumaillut otsavaloa metsään päin vaan tihrustin hyvin tarkasti vain tietä kohti. Sieltä olisi kuitenkin tullut hirvi, joka olisi ollut suuri kuin vuori! 
       Hyvä mielikuvitus ja pieni jännitys tekevät ihmeitä juoksunopeudelle...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
402. juoksupäivä (148 vko)
- 2484.5 km
- 7 km metsätie (42min)
- juoksu sinänsä kulki ihan hyvin, mutta keli teki vähän haastetta olotilaan. Milloin tuli rakeita, milloin taas tuuli niin kovin, että ei päässyt eteenpäin ja tietkin olivat vähän liukkaat
- metsätiellä menin pikemminkin adrenaliinilla kuin hiilareiden voimalla
- jalat jaksoivat yllättävänkin hyvät ottaen huomioon etteivät tuntuneet lähtiessä olevan ihan parhaassa kunnossa
- kokeilin jo vähän päkiän käyttöä ylämäissä, välillä toimi, välillä ei
- hengitys oli hyvää ja rauhallista ja selvästi sieti rasitusta jo paremmin
- pakaratkin tekivät on off työtään suht hyvin. Ihan kaikkea powereita ei vielä niistä saa irti
- ryhti kestää jo hyvin ja juoksuasento on jotenkin paremman oloinen jo ihan juostessa
- askellus toimii
- kiva ja vaiherikas juoksu ♥
- -2 tuiskuinen lumisade/jääsade, tuuli ja umpeen pyrynnyt tie