9. kesäkuuta 2016

Loman aloitus ja angry bird.

HRRR!!!
     Tänään oli kamalan kylmä päivä. Ihan täysillä ei ennusteltu kesämyrsky tullut, mutta kiitettävästi kuitenkin tuuli ja satoi päivän mittaan. Ajoin nurmea aamusta ja päällä oli melkein kaikki vaatteet mitä työmaalta löytyi - ja talvihanskat! Tuntui jo pikkasen enemmän siltä NORMAALILTA Suomen kesältä... ne helteet olivatkin liian hyviä ollakseen ikuisia!
       Arvatkaa mitä minulla on edessä?!
       KOLMEN PÄIVÄN KESÄLOMA!
       Kuulun tästä lähin siihen rinkiin, joka saa perjantain vapaaksi jokaisesta lauantaisesta työvuorosta ja huomenna on nyt ensimmäinen lomapäivä kymmeneen vuoteen. Mini-kesäloma! Pikkasen hyvät fiilikset ja varsinkin kun saa nukkua oikein kunnolla monena yönä.
       Tänään yritettiin tehdä työmaalla sitten hommat siihen malliin, ettei likkojen tarttis kamalasti enää huomenna kahdestaan väsätä vaan saisivat nekin vähän vapaamman perjantain ja kevyemmät hommat. Käytin naiset myös kukkaviikon kunniaksi jäätelöillä ja kaffeilla sataman suvisessa miljöössä (satoi tämän tästä ja kylmä tuuli puhalsi järveltä..). Mukavaa oli tehdä yhdessä jotain muutakin kuin töitä ja minulla on kyllä maailman parhaimmat kollegat ♥ Aivan mahtavat tyypit!
        Tänään kun ajelin nurmea huomasin nurmella pikkuisen pumpulipallon. Tarkemmin katsottuna ei se ollutkaan pumpulipallo... vaan meidän oma Angry Birds!

Oli nimittäin tosi vihainen tipunen. Oli kai ottanut itseensä, kun kurvailin niin läheltä ruohonleikkurilla. Tai sitten oli luonteeltaan kaikkea muuta kuin pehmoinen ja lempeä. Noh toisaalta, jos on noin pieni niin pitää olla sitten luonnetta senkin edestä! Mainio tyyppi kuitenkin, meidän maskotti ♥
      Töiden jälkeen kävin kampaajalla ja ainakin vielä minun hiusten kasvatus projekti on meneillään. En leikannut lyhyeksi ja oikeastaan nyt malli on vielä aika kiva ennen kuin kasvaa typerään mittaan eli ei-mihinkään-malliin. Sain annettu vähän vastalahjaa kampaajalleni, kun kyseli juoksuvinkkejä. Tuntui hyvältä et oma juoksukokemus oli jollekulle hyödyksi! Kävin ostamassa vielä uudet korvikset, arkiset napit ja juhlavat riippuvaiset renkaat. Kaunistautumista kerran vuodessa ♥ Huomenna voisin kaunistautua pedi- ja manikyyrin muodossa, loman kunniaksi (*leveä hymy*).
Ilta meni nukkuessa.
       Naapurin isäntä toi isän tekemät tuulenkaato-puunrungot tuohon puuntekoniitylle ja minä painelin ruuan jälkeen maate. Nukuin ihan unien kera. Pari tuntia meni hyvinkin kevyesti. Vitsiläinen tämä loma tekee hyvää jo nyt! Mieli on kuin kevään ensimmäisellä västäräkillä! JIPPIE!
       Eikä edes haittaa, vaikka koko viikonloppu olisi kylmä ja sateinen. Istuisin takan ääressä ja lukisin kirjoja! Tätä viikonloppua ei sotke mikään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti