Juuri nyt sataa ja on ihana kuunnella lorinaa ja ropinaa ikkunalautaan ja kattopelteihin. Rauhoittavaa ja samalla unettavaa. Pitäisi päästä pian peiton alle nautiskelemaan maailman parhaasta unilääkkeestä - sateen äänestä.
Juhannuksen jälkeen työpäivä oli vähän... miten sen nyt kauniisti muotoilisi... takkuinen. Onneksi tehtiin kukkapesiä, niin ei tarvinnut kamalasti aivoja rasittaa vaan sai semmoisen pehmeän laskun jälleen työelämään. Ihmeen hyvin pystyin kolmen päivän aikana sumplaamaan pään niin, ettei työ kamalasti pään ajatuksia häirinnyt. Ja sen kyllä huomasi sitten fiiliksessäkin, kun oli hyvä olla koko juhannuksen (jos unohdetaan nyt se romahdushetki siinä jossain lauantaina...).
En olisi millään jaksanut, mutta piti, sillä vihaan sitä oloa, kun koko ajan mielessä roikkuu tekemättömät hommat. Penkeistä tuli taas siistit ja hyvät ja tämän takia minä puutarhatöitä rakastankin, kun näen heti kätteni jäljen ja saan kiitoksen heti kun työ on tehty ja homma siisti! Ja nyt ne siistit kukkamaat saavat vielä tämmöistä ihanaa iltasadetta, joka ei tule kaatamalla vaan satamalla...
Pelotti tänä iltana käydä lenkillä, että miten minä siitä sitten selviän, jos TÄMÄKIN lenkki menee pipariksi. Aloitin varovaisesti ja huomasin, kyllä oitis, että ei jalat ihan samanlaiset pökkelöt olleet kuin viimeeksi. 2.5km jälkeen alkoi juoksu olemaan jo sellaista, että oikeasti tuntui että jalat leijuivat vaan tien pinnassa. Homma sujui ja minä nautin!
Kelikin oli hyvä. Lämmin, mutta ei kuuma ja sopivasti pilvinen. Oli ihana tunne tulla lenkiltä ja mennä suihkuun, vaikka oikeasti olisin halunnut mennä uimaan, mutta en kertakaikkiaan jaksanut.
Lenkkireissun matkalla näkyi jo paalimuhkuroita, joita naapurin nuori-isäntä oli käynyt paalailemassa. Toivottavasti sai paalit turvaan ennen tätä sadetta, kun tässä on ollut niin hyviä päiviä heinän kuivumiseen, että ikävästi tuli tämä sade heinien osalta... Ihana tuoksu oli pellon laidassa. Kuiva heinä. Kesä ♥
Ajattelin tänään, että olen ainakin alkukesän suhteen onnistunut siinä, missä niin monena muuna kesänä olen epäonnistunut: nauttimaan kesästä vaikka töitä on enemmän kuin ehtii tehdä. Olen oikeasti nauttinut, vaikka tuntuukin etten olisi ehtinyt. Nämä pienet hetket ovat juuri niitä. Uiminen, heinän tuoksu, kesäsade. Pienet hetket.
Nyt kömmin peiton alle ja kuuntelen sateen tippumista räystäistä.
Tip, pim, plöts!
P.S. Saatiin tänään positiivista ja mukavaa palautetta meidän hautausmaan hoidosta. Tuntui todella hyvältä kun koko kesän ollaan taas radettu selkänahka punaisena. Ihmiset eivät tajuakaan, miten paljon kiitokset auttavat jaksamaan ja antavat uutta intoa... Halpa mutta toimiva buusteri!
Pomokin oli niin iloinen meidän kiitoksista, että toi meille jäätelöt... tosin minä en pystynyt sitä syömään, mutta ajatushan se on tärkein... eikö? Luulisin... Ehkä... Pakko olla! ♥
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
227. juoksupäivä (81 viikko alkaa)
-1438, 5 km
- 7 km metsätienlenkki (39min)
- aivan mahtava lenkki, jalat olivat kuin ilmassa ja varsinkin parin kilsan jälkeen tuntui että pääsin ihan sellaiseen juoksu flow'hun.
- hengitys pysyi tasaisena, ylämäet menivät samalla tempolla, jalat väsyivät yllättävän vähän ja ryhti pysyi hyvänä.
- Mahtava juoksu kaikin puolin ja niin kuin minä pelkäsin!
- +20 pilvinen, mutta ihan lämmin ilta, hyvä juoksukeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti