Viime viikko oli viimeinen työviikko ja se ottikin paljon tiukemmalle, mitä olin kuvitellut. Maanantaina meni vielä työmaalla kesän hoitokukkia poistaessa, vähän sateista ja kylmää, mutta syksyistä niin kuin olla pitääkin. Samana iltana, vähän ennen nukkumaan menoa pyörryin vessareissulla ja iskin vasemman puolen takaraivoni hellan pieleen.. Kipeä kuhmu ja hönttö olo seuraavana päivänä ja sairaslomapäivä töistä. Seuraavana aamuna oikeastaan tajusin vasta, miten olisi voinut käydä...
Ja torstaina olin illan ja alkuyön päivystyksessä vatsakipujen takia ja sain antibioottikuurin keikan päätteeksi. Nyt olen sitten ollut kamalan väsyksissä lääkekuurista ja oikeastaan vain nukkunut viimeiset viisi päivää. En ole jaksanut oikeen mitään tehdä.
Isosisko kävi viikonloppuna pienen pojan kanssa ja silloinkin tuntui, että leikkimiseen ei riittänyt powereita yhtään. Ja ulkohommat, kuten myös remonttihommat, ovat olleet vähän jumissa muutaman päivän. En ole jaksanut eikä remonttimies-isä ole ehtinyt. Huomenna jos saisi tapetin seinään...
 |
| Viikonloppuna selvisi minun omenavarkaani henkilöllisyys... Ahaa! |
Minulla oli syntymäpäivä ja olen sen verran omituinen, että rakastan synttäreitäni. Minun oma päivä hullun vuoden 365 päivästä! Kukaan ei kai ole kertonut minulle, että syntymäpäivänä vanhenen samalla aina vuoden...
Aamulla laitoin pitkästä aikaan tulet leivinuuniin. Tuvan puolta ei ole oikein kunnolla päässyt vielä lämmittämään, kun on ollut lattian maalausta ja sen sellaista, mutta nyt pitäisi kai aloittaa säännöllisen epäsäännöllinen lämmitys, sillä ulkona oli tänään jo aika kylmää... HRR! Viikonloppuna oli jo sen verran pakkasyötä täälläkin että maa oli valkoinen. En nähnyt, kuulin.
Istuin aamupalalla, tuli ritisi uunissa ja kännykkään kilahteli muutama onnitteluviesti. Tuntui hyvältä ja onnelliselta. Kaikesta viime viikkoisesta hulabaloosta huolimatta olin iloinen, että olin siinä, aamupalapöydässä uudessa tuvassa (jossa ei ole vielä muuta kuin ruokapöytä...), tulet uunissa ja minulla syntymäpäivä.
Postistakin oli tullut kortti ja eräs ystävä soittikin aamupäivästä onnittelunsa.
Söin ja lepäsin. Naapurin emännät tulivat käymään kanervaistutuksineen, vaikka en sen enempää halunnut synttäreitä juhlia, kun kämppäkään ei ole vielä tupari kunnossa. Kunhan nyt saan torpan kuntoon ja itseni siinä sivussa, niin sitten pidän tuparit! Ja synttärit!
Ja sitten.
Naapurin koira juoksi vastaan pimeästä ja kiersi ja nyhjäsi vähän aikaa jaloissa. Miten hyvältä tuntui silittää koiran selkää ja korvan tauksia ja rapsutella kylkiä. Kyyneleet tulivat ennen kuin huomasinkaan. Itku tuli siinä pimeällä kylätiellä syvältä sydämen pohjasta asti. Minulla on niin paljon, mutta silti kaipaan sitä, jonka menetin. Minulle tuli kamala ikävä omaa koiraa, meidän retkiä ja yhteisiä hetkiä ja sitä ihanaa oloa iltaisin, kun koira nukkuu nurkassa ja koti on täynnä. Täynnä rakkautta ja pehmoista koiran tuhinaa. Saa ohimennessä silittää pehmoista turkkia ja toinen tulee viereen kyhnäämään lämpöisen kylkensä kanssa. Sydän hajosi jälleen kappaleiksi ja itkin koiran haudalla niin kuin itkee sellainen, joka on menettänyt parhaan ystävänsä ja sydämestä suurimman osan.
Voi kunpa...
Minulla on niin ikävä...
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
1.10 torstaina
125. juoksupäivä (43)
- 5.4 km uimarantalenkki (35min)
- ei mikään helppo tai hyvä juoksu. Alavatsakivut vain pahenivat ja iltasella niin koviksi, että jouduin lähtemään päivystykseen
- jaloissa ei ollut mitään vikaa, mutta juoksun liike ärsytti alavatsaelimiä melkein kivuksi asti.
- pieni breikki tekee varmaan ihan hyvää, kunhan saan antibiootit syötyä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti