En tiedä mihin minun aikani on tänä kesänä oikein hävinnyt kun vasta alkuviikosta sain upotettua kädet mansikkamaan multiin.
Tai eihän se mikään mansikkaMAA virallisesti ole, tuollainen laatikkoistutus pikemminkin, mutta kuulostaa hienommalta, kun puhuu mansikkamaasta! Aikoinaan meillä oli toistakymmentä riviä mustalla muovilla päällystettyä mansikkamaata ja sen jälkeen, kun maa laitettiin matalaksi on ollut puhetta tehdä muutama rivi mansikkaa johonkin tontin kulmaan. Paikkaa vain ei ole tontilta löytynyt...
Nämä minun mansut ovat vähän kuin huono korvike sitten sille tulevaisuuden viljelyksille.
Laatikko rehotti heinää ja rikkakasveja ja multakin oli kovaa ja harmaata. Ja ihan kuin hommaa ei olisi ollut tuossa heinämaassa tarpeeksi, mutta heti kun menin helteisenä tiistaina raivaushommiin satapäinen hyttysparvi iskeytyi kimppuun oitis! Kaikki se mitä ei vaatteet verhonnut olivat hetkessä punaisia paukamia täynnä. Piti käydä laittamassa pitkät lahkeet ja pitkähihainen pusero sekä pipo päähän, että sain työn tehtyä. Mutta kyllä semmoisissa kamppeissa tuli hiki - varsinkin kun mittari näytti melkein kolmeakymmentä!
Toiseen laatikkoon levittelin vanhan katoksen muovia ja levitin jo valmiiksi muovit, vaikka ei taimia ollutkaan vielä laatikkoon laittaa. Muutaman rönsytaimen ja karkulaisen nappasin virallisesta penkistä ja laitoin vähän kuin esimerkiksi kasvamaan. Kyllä siinä vähäksi aikaa tilaa olisi kunhan nyt saan taas jalat taimikaupan oven väliin ja mansikantaimia kotiin asti.
Tänään, kun uintireissun jälkeen piipahdin saunalla pesemässä hiukset, kiepsahdin mansikkamaan kautta ja sain oman maan mansikoita jo pienen kourallisen. Paras mahdollinen kiitos viljelijälle! Ja ah, miten makealta maistui omin voimin saadut mansikat! Aivan erilaisilta kuin torilta ostetut laatikolliset!
Miun marjat!
Mansikkamaan toisella laidalla kasvaa sitten kolme pensasmustikkaakin. Unohdin viime talvena heittää niiden päälle suojan ja jänöt käyttivät tilaisuuden raa'asti hyväkseen ja söivät melkein tyystin minun Alvarini eli mustikoiden ukkopuolen... Raivasin mustikatkin heinien ja vyötärönkorkuisten voikukkien keskeltä, mutta en tiedä tuleeko niistä enää eläjiä. Jokunen raakile puskissa näkyy, mutta tuskin sieltä edes piirakkatarpeita tulee!
Tämän tarinan opetus on, että peitä ennen kuin huomaavat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti