Nastat renkaat ja pikkupakkasta

 

Nukuin viime yönä varmaan koko viikon edestä. Aamulla kello näytti vaikka mitä, kun aukaisin silmiä sen verran, että kelloa kurkistin. Päivä tulvi sisään ikkunoista ja minun yösukkani pilkisti peiton alta. Tuntui ihanalta lauantaiaamulta. Päivän toiseksi paras hetki...
          Sitä saa mitä tilaa.
          Nimittäin, kun viimeeksi kirjoittelin, että aurinkoisesta päivästä puuttuvat enää rapsakat ensipakkaset, niin tänä aamuna oli maassa rapsakka jäinen pinta. Viime yönä oli varmasti ollut pakkasta jo lähemmäs -10 astetta, kun aamusellakin oli vielä pitkälti pakkasen puolella. Vielä, kun puolen päivän jälkeen käytiin koiran kanssa lenkilläkin niin ilmassa tuoksui kylmä ja raikas pakkasilma ja jalkojen alla kahisi mukavasti. Koirakin nautiskeli kahinasta, kun käveli tahallaan lehtien täyttämää tienpiennarta ja tepsutteli niin, että lehdet kahisivat oikein kovasti!
           Lenkillä oli ihan hiljaista. Yleensä kuuluu jotain ääniä, tuulta tai aaltoja tai lintuja, mutta tänä aamuna oli niin hiljaista, että piti oikeesti sanoa jotain ääneen itsekseen, että tiesi ettei ollut mennyt kuulo! Huomasin ajattelevani, että harvoin tässä maailmassa on enää niin hiljaista, ettei kuule mitään muuta kuin oman hengityksensä... ihanaa!

Tänään automobiilini sai talvirenkulit alle nastoineen päivineen. Minulla oli erään varsin kilpailuhenkisen ystäväni kanssa renkaanvaihto-kilpailu eli kumpi vaihtaa renkaat nopeammin. Sama määrä renkaita, sama määrä pultteja ja käsityövälineet. Minä hävisin melkein 10 minuutilla (minun aikani oli 26 min) ja olisi tehnyt mieli epäillä jo kaverini metodeja, mutta sehän olisi paljastanut minusta huonon häviäjän... Tekniikkalaji tämäkin!

Sitten kun kerrankin auton kimppuun ehdin, niin imuroin kesäisten uintikeikkojen hiekat pois auton lattioilta ja penkeiltä sekä pesin auton ulkopuoleltakin kuumalla vedellä. Kunnon pesua saippuoiden kanssa en jaksanut tehdä, kun lika lähti näinkin - ainakin silmin havaittava rapa! Kyllä se kesällä tehty vahaus oli suuri apu tämänkin päivän pesussa. Vesi ja sen mukana myös lika valui kuin hanhen selästä muutamalla vedolla! Nyt kelpaa sitten ajella Pirkanmaalle lomailemaan. Jihuu!
            Eilen haravoin pihatien alusta pihlajasta tippuneita lehtiä. Niitä oli aikamoinen kerros, mutta onneksi olivat sen verran kuivia, että ei tarvinnut kovinkaan paljon huiskia kun lehtikasa oli komea ja suuri. Kannoin ne tälläkin kertaa naapurin isännän sänkipellolle, mutta levitin ne tasaisesti, etteivät tarttuisi pahasti kyntöaurojen piikkeihin. Huvittavinta hommassa oli se, kun huomasin kesken suuren kuormankantamisen, että naapurin isäntä katsoi navettansa kulmalta minun touhujani. Lopsautin kuormani maahan ja olin muka haravoivani niitä uudelleen keoksi... Jäin rysän päältä kiinni! Auts!
             Pitänee tehdä katumusharjoituksia taas tästäkin synnistä...

 

Tänä iltana on taas pompannut pintaan monta kertaa se selittämätön ikävä ja kaipuu siitä, että olisi joku muukin vieressä kuin jättikokoinen tyyny. Tiedättekö, että yksin oleminen muuttuu heti, kun on edes hetken ollut kaksin. Sen jälkeen yksin oleminen on pelkkää yksinäisyyttä...