Painajainen parkkihallissa

Näin tänä aamuna unta, että kännykän herätyskello soitti ja soitti, vaikka miten yritin nappuloita painella... se ehkä johtui siitä, että herätyskello soitti ihan oikeastikin yöpöydän kulmalla ties miten monta kertaa ennen kuin heräsin. Olen aina ollut sitä mieltä, että minun mieleni ja kehoni tottuu pian tuohon pelkkään soimiseen eikä enää reagoi siihen mitenkään. Minulla pitäisi olla lisävarusteena se sähkövirta ja katabultti!
             Kävin tänään ostamassa vähän varusteita ensi viikon lomaani varten (ihii, uskomatonta, että se on jo ensi viikolla! Jahuu!). Lämpöisiä hanskoja ja villapohjaisia sukkia ja olohousuja ja muutaman kirjan. Minun selviytymispakkaus on melko vähäinen!
              Aamun lehdessä oli juttua juuri avatusta parkkihallitilasta keskustassa ja tänään kun ajelin epätoivoisesti parkkipaikkaa etsien ympäri keskustaa, ajattelin, että voisihan sitä halliakin kokeilla. Nyt kun siellä ei vielä olisi niin kamalasti muita, kun on niin uunituore kapistus koko parkkitila.
              Sitä luulee itsestään niin suuria.
              Ajoin luiskaa alas ja pysäytin auton metallipömpelin kohdalle jossa sanottiin
  

"Paina nappia. Saat pysäköintilipun." 

 Ja minä mietin, että mistä minun olisi pitänyt jo lippu saada, kun vasta tähän ajoin. Takana odotti jo toinen auto ja minä ajattelin jo, että voisikohan puomin läpi vaan ajaa... Sitten aivot kai saivat viestikeskuksen toimimaan ja tajusin, että KUN PAINAN nappia, SAAN lipun.
              Tadaa! Heureka! Ja puomi aukesi.

   Parkkeerasin auton ja menin automaatin luokse. Lisää selviä ohjeita selvällä suomenkielellä. 

"Laita lippu automaattiin. Automaatti ilmoittaa pysäköintimaksun. Maksa. Saat poistumislipun." 

Tällä kertaa maltoin lukea ohjeet ennen kuin työnsin lipun koneeseen. Paljonkohan olisivat veloittaneet 15 sekuntin pysäköinnistä?
              Eh.
              Sitten seuraavasta operaatiosta tuli mieleen Eeva Joenpellon romaani 'Vetää kaikista ovista'. En nimittäin päässyt mistään ovesta ulos, että olisin päässyt katutasolle ja ostoksilleni. Nauratti, voi kun naurattikin, kun kävellä rahnustin pitkin iiiiiiisoa hallia ja yritin etsiä koko ajan jonkinlaista exit-kylttiä. Vihdoin sattui yhden oven takana olemaan siivooja-täti, joka aukaisi oven ja kysyi oliko jotain asiaa. Nauraen sanoin, että en pääse täältä pois! Siivoojaa nauratti melkein yhtä paljon kuin minua, mutta neuvoi auliisti kuitenkin minut portaille, joiden kyltti jäi vähän pylväiden piiloon. Kiitin kauniisti ja nauratti koko touhu!

Juoksutin vielä taloustoimiston palkanlaskijaa, kun kävin vetämässä nimeni tuntilistaani, kun olin "unohtanut" sen siihen kirjoittaa. Oikeasti se oli monen eri väärinkäsitysten summa, mutta opinpahan ainakin sen, että tee aina niin kuin itsestä tuntuu äläkä usko mitä muut sanovat!
                  En muistanut sitäkään, miten ikävää vaatteiden sovitus on talviaikaan... tai melkein talviaikaan. Vaatetta on päällä kuin eskimoilla pohjoisnavalla kylmimpään aikaan ja ennen kuin ehtii edes laittamaan sovitettavaa vaatetta päälle niin on jo niin hiki ja tuskainen olo, että tekisi mieli vain huutaa... Olohousuja kokeilin heti kotona ja oikein mukavat ja pehmeät ja juuri sellaiset löllykät, että tuntuu hyvältä ja kotoisalta! Onnistunut ostos siis!
                  Olin kaupunkipäivästäni niin väsynyt, että ajattelin pienen 'fitness' treenin piristävän oloa... Vaikutus oli päinvastainen ja makasin treenin lopuksi matolla kuin eloton hylje aavikolla! Olo oli ihan kuitti, täysin loppu ja uupunut! Ja siksi kai se niin hyvältä tuntuikin! Töiden loputtua en ole oikein ollut niin lopen uupunut, että ei jaksa edes ajatella mitään. Hyvä kun hengittäminen sujuu niin se riittää! Tänä iltana makasin siinä matolla enkä ajatellut mitään, en murehtinut menneitä enkä tulevia - ja se tuntui HYVÄLTÄ!!!
                  Nyt kyllä uni kelpaa.
                 

P.S. Iltataivaalla näkyi vihreitä revontulia. Komeita! Hain kyllä kamerankin, mutta eihän niistä minun kameralla kuvia saanut... olisi pitänyt olla varmaan joku NASAn satametrinen kameraputki, että niistä olisi selvää saanut... Hienoja ne olivat, teidän täytyy nyt uskoa vain minun sanaani.