Minuutti auringonpaistetta ja pizzan painoinen vatsa

Olipas ihana herätä tänä aamuna auringonpaisteeseen. Kammarini on sillä puolella taloa, mihin aurinko ensin paistaa, joten pääsen nauttimaan tällaisista aamuista oikein kunnolla! Kun koirallakaan ei ollut kiire ulos, lojoksin peiton alla vähän aikaa ja lueskelin puhelimesta sähköpostit.
           Sain aikaiseksi siistiä lopulta nuo loput talventörröttäjät kukkapenkeistä ja ajettua sen ruohon. Oikeastaan olisin halunnut ajaa koko ruohon, mutta bensaa oli sen verran vähän, että ei se kuitenkaan olisi koko alueelle riittänyt, joten pitänee vielä harkita jos ostaisi vähän vielä bensaa ja hurauttaisi joku päivä loputkin... tai jos lumi tulee niin olkoon. On ne pahimmat paikat ainakin lyhyellä nurmella.
            Olo oli niin pirteä ja iloinen pelkästään auringonpaisteen takia! Tuuli oli navakka ja piti pidellä heinänkorsista kiinni kun pinosin niitä kottikärryyn ison kuormalliset, etteivät olisi lähteneet lentoon pitkin pihamaata.
             Tähän emäntään iski ulkotöistä johtuva 'ruokalaiskuus' ja väänsin ulkotöiden jälkeen nopeasti pizzan jääkaappiin odottelemaan, että käydään koiran kanssa vielä kunnon lenkillä. Maistuisi ruokakin sitten paremmalta, kun oltaisiin vähän kerätty ruokahalua ulkoilmassa.

 Rannassa oli ihanaa, kun aurinko paistoi jo vähän viistosti ja teki maisemista kuin postikortteja. Koira haisteli pientareita ja minä rämmin heinikossa kuvia napsimassa. Eräs motoristi seisahtui myös maisemia katsomaan ja kyseli tietäkin, kun näki kai nutuista, että olen paikallinen ...
            Olen aina ollut vähän heikkoina motoristeihin. Ainakin niin kauan kuin ne pitävät kypärän päässä (vähän sama juttu jääkiekko maalivahtien kanssa!). Tämäkin herra oli oikein komea mustassa moottoripyöräpuvussa ja musta-sinisessä kypärässään, mutta kun mies sitten minua jututti niin se motoristin taika vähän katosi kypärän myötä. Ihan mukavan näköinen ja mukavanoloinen mies, en minä sillä, mutta joskus illuusio pitäisi jäädä illuusioksi.
             Kaikista kierointa tässä minun motoristi-kuvitelmissa on se, että en ikimaailmassa haluaisi, että oma mies ajelisi semmoisella. Ei sillä, ettenkö luottaisi ajotaitoon, vaan ihan vaan sen takia, että siinä saa hengen itseltään vaikka ei itse mitään ajovirhettä tekisikään tai ainakin vammautuminen on helpompaa, kun ei ole auton runkoa ympärillä - vain oma keho ja törmäysvoima vastakkain!
Tietystikään ei olisi minun asiani, jos tuleva mieheni pyörän haluaisi, mutta sanoisin kyllä varmasti mielipiteeni asiaan. Pidän mukavista miehistä yhtenä kappaleena enemmän...

Söin pizzaa ihan liian paljon ja vielä illallakin tuntui, että mahassa olisi ollut jalkapallo! Iltatreeni teki hyvää, vaikka vatsalihaksia ei näkynytkään! Laitoin tällä kertaa tavalliseen pizzapohjan ohjeeseen muutaman desin perunahiutaleita tuomaan pohjaan vähän ilmavuutta ja rapeutta, ja täytyy kyllä sanoa, että ei ne hituleet ainakaan sitä pahentaneet. Hyvää oli. Tykkään vielä pistellä pohjan haarukalla, ettei se nousisi uunissa kovin paljon, vaan jäisi rapeaksi ja ohueksi. Muuten tuntuu, että vatsa täyttyy vain pohjataikinasta.

Iltasella Taivaan Isä kai huomasi erehdyksensä ja veti auringon pilveen taakse turvaan ja heitti vähän vettä navakan tuulen seuraksi. Kyllä tuntui niin syksyltä kun tuuli ja satoi niin, että ikkulaudat ropisivat!
            Minun oli taas tänä iltana ikävä mummoa. Olisi ollut niin mukava istahtaa mummon seuraan tuvan sohvalle, kuunnella puikkojen kilinää, kun mummo olisi tehnyt minulle pitkävartisia villasukkia, ja jutella. Minulla on olevinaan taas niin paljon sydämen päällä, että olisi ollut mukava puheskella mummon kanssa ja saada lämmin käsi harteille ja suurella elämänkokemuksella sanottu "kaikella on tapana järjestyä"-lause lohdutukseksi...
               Välillä vaan tuntuu, että yhtenä aamuna oma polku on niin selvä, että voisi reunustella sen mukulakivillä ja kukkaistutuksilla, mutta kun seuraavana aamuna aukaisee silmät, ajattelee, että on täysin eksyksissä..
              Eikö joskus vähempi riittäisi?
              Pitääkö aina kaikki ihana saada omaksi?



P.S. Tilasin viikonloppuna villasukkakirjan Säpinää sukkiin (Stephanie Van Der Linden, Sari Polvinen, Minerva) ja sen pitäisi tulla loppuviikosta tai viimeistään ensi viikon alussa. Siinä on kolmiulotteisia kirjoneuleita villasukkiin ja tekee mieli jo kokeilemaan jotain uutta, kun noita tavallisia sukkia on tehty vaikka minkämoisella raidalla ja värillä! Mallit ovat tietysti niin vaikeita, etten saa ainuttakaan sukkaa aikaiseksi, mutta sitä murehditaan sitten kun sukan tekeleestä tulee lapanen tai säärystin! 
Ja ihanaa saada 'omaa postia' pitkästä aikaa, vaikka omasta pussista tämä lahjus menikin...