Pienestä kiinni

Usein kun puhutaan onnesta, unohdetaan ne arjen pienet onnet.
        Toisinaan onni ja onnellisuus on todella pienestä kiinni ♥
        Työpäivä oli kiireinen ja vilkas, sillä saatiin kaksi rekkakuormallista kukkia hautausmaan pihamaalle ja saatiin jokunen jo istutettuakin. Kukkien laitto on aina semmoinen kevään suuri ponnistus, mutta meidän porukalla on jo aika hioutunut systeemi istutukseen, joten tänäänkin hommat sujuivat sutjakkaasti - hyvien naurujen kera!
         Olen kirjoittanut monesti, että tällä hetkellä motivaatio ja työilo on vähän ollut hakusessa, mutta tänään siitä pilkahti vähän esiin. En tiedä johtuiko se yleisestä onnellisuuden tunteesta vai hyvin sujuneesta päivästä vai kummastakin, mutta hymyilytti enemmän ja työ tuntui kevyemmältä, vaikka päivä oli raskaampi kuin moni muu työpäivä yhteensä!
        Olin onnellinen ♥

Käytiin eilen Miehenmurun kanssa vähän "rilluttelemassa" eli autoilemassa kaupungin kujilla. Piipahdettiin vilkaisemaan paikkalinen nähtävyys hiekkaveistosten muodossa ja oltiin pitkä tovi myös sormuskauppiaan pöydän ääressä. Minulla vain on sammakon sormet eli tuo keskimmäinen nivel on koripallo-historiani tuotoksia, vähän semmoinen mötikkä... Ei löytynyt siitä pöydältä oikein sopivaa. Kysyin vähän pilkettä silmäkulmassa, että mihinkäs sormeen olisin sen sormuksen sitten laittanut ja mikä sormus se olisi ollut. Miehenmuru vähän punastui ja sanoi, että jos se olisi ollut sellainen 'rakkaudentunnustus-sormus' ♥

Että hiekasta saa sitten tämmöisiä...

Sitten eksyttiin vielä satamaan, missä armeijan soittokunta viihdytti ihmisiä yhteislaulu tilaisuudella. Oli melko kylmä ilta, mutta siinä ne vain istuivat kuin tatit kannon nokassa! Ja lauloivat!
        Tämä yhteislaulu juttu on kyllä niin suomalaista kun vaan voi olla!
         Ei tarvita kun bändi joka soittaa ja laulun sanat niin suomalaiset laulaa.
        Me kuulimme ainoastaan kolme laulua ennen kuin pojat laittoivat pillit pussiin. Oltiin vähän myöhään liikenteessä, mutta ei edes tiedetty moista tapahtumaa olevankaan - sattumalta satuttiin paikalle!

Tänään oli sitten taas oman pihan vuoro, kun pääsin työmaalta pois. Ajoin nurmikon ja siitä tuli taas niin kaunis, että silmä lepäsi, kun iltasella istuin saunassa ja katsoin silmänkantamattomiin näkyvää maisemaa nurmikosta ♥
       Terapiaa parhaimmillaan.
       Meidän äitikin istui taimien kanssa grillimajassa ja tuijotti tyhjyyteen ja pihamaalle varmaan tunnin. Omanlaista rentoutumista sekin. Minun rentoutumiseni oli juoksulenkin muodossa.

 Nykyään vähän jännittää lähteä lenkille, kun niin monesti sai tulla nilkutellen ja itkien kotiin, kun lenkki oli muuta kuin hyvä... Nyt tuntui melkein ihmeeltä se, ettei jalkoihin koskenut eikä ollut muutakaan vaikeutta juosta. Melkein kuin ennen vanhaan.
       Olin yhdessäkin ylämäessä ihan uuvuksissa, mutta todella, todella onnellinen ♥ Se juuri on juoksussa parasta, ristiriitaisuus, se, että jokin täysin uuvuttava homma voi tuntua loppujen lopuksi näin hyvältä ♥

Miehenmurrikan kanssa puhuttiin puhelimessa ja molemmat olivat hyvällä päällä. Olimme toisistamme onnellisia ja sen kyllä kuulee meistä - ja näkee! Ja homma paranee koko ajan. Ehkä se kertoo siitä, että vierellä on nyt semmoinen ihminen, joka siinä kuuluu ollakin. Nyt ja aina ♥
         Minä ainakin hymyilin tänäänkin monen monta kertaa, kun edes ajatus hipaisi Miehenmörrikkää tai jotain mistä eilen esimerkiksi juteltiin. Pitkästä aikaa eilen oltiin ihan vaan kahdestaan, ei edes televisio häirinnyt meitä vaan oltiin sylityksin ja puhuttiin kaikenmoista. Teki hyvää ja tuntui hyvältä ♥
          Joskus mietin, että hukataan liian monta päivää kun ei nähdä... Pitäisi olla yhdessä, pitäisi nähdä joka päivä, pitäisi saada nukahtaa ja herätä toisen vierestä, mutta tässä elämän vaiheessa eletään näin. Toisinaan vaan tuntuu, että elämä on liian lyhyt erillään elämiseen, kun kuitenkin ollaan toisemme löydetty..

Ehkä sellainen raapaisu ihanan pehmeän onnellisuuden pintaan oli tässä päivässä taas huomata, että hyvällä ei aina saa hyvää aikaiseksi.
      Olin vienyt Pääkallopaikalle naisille vähän kukkaviikon vahvistusta, suklaata, kirjoittanut lapun päälle ja jättänyt pöydälle. Tuntui, että kun kuitenkin ollaan samaa porukka, vaikka eri työmaat onkin, on mukava muistaa ja kannustaa naisia jaksamaan raskaan viikon aherruksista.
       Olivat kuitenkin saaneet mokkapaloja ja ne olivat olleet kuulemma kaikkien popsittavaksi, ei oltu eroteltu naisia tai miehiä... En minäkään suklaita ihan niin ollut tarkoittanut, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki mitä teen, käännetään jotenkin väärin. Hyvästä tuli huono...
        Harmitti.
        Taas.
        Mutta annoin sen sitten olla. Minkä minä mahdan. Olen mikä olen ja teen juttuja sen mukaan, miltä tuntuu ja mikä minusta on mukavaa. Se on sitten vastaanottajissa, miten sen mukavan ottaa vastaan... Kiitollisuudella vai kireydellä.
       Iltasella kaipasin Miehenmurrikan lämmintä ja vahvaa kylkeä viereen köllimään ♥
       Rakkaus tekee ehjäksi.
       Olen elänyt todeksi tuon lauseen ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
352.
- 2154.0 km
- 5.7 km kylälenkki versio3 (31 min)
- tuntui hyvältä päästä taas lenkille ja tuntui hyvältä juosta kun mihinkään ei koskenut. Melkein ihmetytti sellainen olotila!
- jalat jaksoivat hyvin ja kun oli taas kompressiosäärystimet jalassa tuntui, että käytän pakaraa ja takareittä paremmin. Onkohan se jotain toiveajattelua?
- hengitys sujui, vaikka yskää vielä onkin. Toivottavasti lähtisi loputkin limat liikkeelle
- loppumatkasta tuli väsy, mutta ei ihme, kun kunto on mitä on.
- juoksin kuitenkin koko matkan jo ja suhteellisen kevyt ja eheä lenkki.
- teki hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin ♥
- +20 aurinkoinen, sopivan lämmin ja mukava ilta. Ihana juosta!