En tiedä enää mitä minä ajattelisin tästä kesän alusta. Minulla oli ihan toisenlaiset ajatukset tästä kesän aloittamisesta kuin mitä tämä on ollut. Olin suunnitellut aktiivisen, toimivan ja energisen kesän alun juoksun ja treenien parissa, olisin elämäni kunnossa, jaksaisin ja pystyisin tekemään asioita suurella energialla ja innolla ja ilolla.
Toisin meni.
Olin juuri pääsemässä juoksussa taas hyvään alkuun. Jalat alkoivat olla kunnossa pitkän epäonnisen kevään jälkeen ja olin löytämässä liikkumisen ilon ja onnen uudelleen, mutta eilen istuin jälleen päivystyksessä ja ajattelin, että ei voi olla totta.
Yskän rippeet saivat aikaiseksi yllätyksen oikeaan kylkeen. Kipu yltyi eilen niin kovaksi iltapäivästä, että oli pakko lähteä näyttämään kylkipaloja lääkärille, joka epäili joko lihasrepeämää kylkivälilihaksessa tai kylkiluunmurtumaa (!!). Siinä vaiheessa ajattelin, että Taivaan Isällä täytyy olla kieroutunut huumorintaju, kun se luulee, että tämä on hauskaa!
Tänään kävin sitten röntgenissä kuvattavana ja huomenna toivottavasti saan tulokset kuvista. Ja toivottavasti se olisi vain revähtymä/repeämä eikä mikään olisi poikki. Hitsinmoinen kipu kyllä aina yskiessä tuntuu tuossa kainalon alla olevissa kylkipaloissa, mutta hengittäminen yms. liikkuminen ei tee kamalan kipeää..
Työmaalla olin normaalisti ja sekin jo vähän nauratti. Kylkiluut poikki ja minä työnnän ruohonleikkuria, mitähän vielä!? Lääkäri kuitenkin sanoi, että JOS kylkiluu on poikki niin ei se mitään suurempaa sairaslomaa vaadi, sitä vaan seurataan ja annetaan luutua... Justiinsa!
Alan vain saada tarpeekseni tästä ylämäestä ja haluaisin nyt palata siihen alkuperäiseen suunnitelmaani energisestä ja iloisesta treenikesästä. Taitaa olla liikaa vaadittu vai?
Miehenmurrikan kanssa aiotaan olla tekemättä mitään. Tuijotella toisiamme silmiin koko juhannus ♥ Kaipaan ihan vaan sitä, että ollaan, puhutaan ja kävellään ja ollaan yhdessä. Ei tarvitse mitään erikoisempaa edes tehdä, ihan vaan että saa toisen pitää vieressä ja lähellä ja olla nyhjätä omansa kanssa ♥ Saan ihan älyttömästi voimaa ja jaksamista Miehenmörristä enkä olisi enää yhtenä kappaleena ilman sitä.
Vaikka kylkiluut mahdollisesti paukkuvat poikki niin olen tällä hetkellä vahvempi kuin ikinä, en ehkä luustoltani jos tuomio on poikki mennyt kylkiluu, mutta ainakin henkisesti tuntuu että rakkaus on vahvistanut minua aivan mahdottomasti ♥ Uskallan olla oma itseni täysin ja kokonaan ilman, että häpeilen tai pyytelen olemassa oloani anteeksi niin kuin viitisen vuotta sitten.
Äiti ja isä ovat minusta huolissani. Sen huomaa aika monesta asiasta ja vaikka olen yrittänyt sanoa että enköhän minä tästä tokene ne paapovat kuin olisin pikkulikka. Tänäänkin kun nukutti koko illan, äiti kyseli että mikä boogie kun heräsin. Ei kuumetta, kylki kipeä, ei ihmeempiä. En haluaisi niitä huolestuttaa, kun tuskin tämä kuitenkaan kuolemaksi on...
Juhannusta odottelen ♥ Saunaa, hyvää oloa ja rentoutumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti