Jarrupäivistä vaihteelle yksi.

Pidin jälleen 'jarrutus-viikonlopun' eli en tehnyt mitään, nautin vain yhdessä olosta Miehenmurrikan kanssa ja fiilistelin kummallista kesäsäätä ♥ Teki todella hyvää! Aparaatitkin olivat kiinni, niin puhelin kuin tietokonekin lojuivat käyttämättöminä koko viikonlopun. En tosin mielestäni olekaan kovin kiinni - varsinkaan puhelimessa, kun se ei ole älyllinen vaan älytön - mutta teki kyllä hyvää olla ilman minkäänmoista sähköistä maailmaa!
         Suosittelen suuresti!
         Miehenmurrikka vietti viimeisiä lomapäiviäänkin viikonloppuna ja yrittettiin venyttää niitä mahdollisimman pitkiksi. Ainakin minusta tuntuikin, että oltaisiin vietetty uusi mini-loma, vaikka vietettiin ihan tavallinen viikonloppu.

Lauantaina käytiin rantalenkillä katsomassa talkoopaikan uusia tuulia. Sinne oli tullut puukatokset polttopuille, että pysyvät kuivina. Taivaanrannassa pyöri koko ajan tummia ja vähemmän tummia pilviä, jyrähtelikin kauempana järven selällä, mutta ei sieltä oikein pientä tihkua kummallisempaa tullut koko päivänä. Välillä oli kyllä niin kuuma, että selvästi se jotain ukkosen haudetta oli, mutta ei siitä ukkosta kuitenkaan tullut tai sitten hurjin keli ohitti meidät sujuvasti sivummalta.
       Rantalenkillä kuunneltiin aaltojen loisketta ja nautittiin rauhasta ja luonnosta ♥ Ei ihme, että sanotaan luonnon olevan paras terapeutti. Hetken aikaa kun kävelee poluilla tai rannassa, näkee asiat paremmin ja on heti armollisempi myös itselleen. Luonnossa oleminen tekee meidät jotenkin alkukantaisiksi. Luonnossa eivät päde nykyajan stressin ja kiireen lait, siellä pätee ikiaikaiset luonnon lait, joita ei voi muuttaa, hoputtaa eikä vaihtaa. Tämä kesä on hyvä esimerkki tästä: lämpöä ei saa Pohjolaan pelkästään haluamalla, luonto antaa mitä antaa eikä sille mahda suurinkaan pohatta yhtään mitään!
        Terapeuttista ja tekee elosta yksinkertaisen kaunista ♥

Lauantai-iltana katsottiin iltaleffana Ystäväni Mahtava Joe. Kertoi gorillan poikasesta, jota eläinsuojelijan tytär suojeli salametsästäjien luodeilta. Leffan lopussa sohvan nurkassa itki kaksi leffakatsojaa... Olin varoittanut jo leffan alussa, että rakastan ja vihaan eläinelokuvia. Ne saavat minussa liikkeelle semmoisia voimia, joita on vaikea selittää - saati pidätellä. Itkuksi menee olipa kyseessä gorilla, koira, hevonen tms.
        Minun kanssani täytyy varautua nenäliinoilla, jos aikoo selvitä liikuttavan leffan loppuun.
        Toteutettiin vielä lauantai-iltana minun haaveeni yöuinnista ♥
        Ihan yöhön ei mennyt, mutta yhteentoista kuitenkin. Ulkona oli +10 astetta lämmintä ja ajateltiin, että nyt ainakin vesi tuntuu lämpöisemmältä, mutta ei se nyt kamalan paljon lämpöisempää ollut... Eli vesi oli varmaan +12 asteista... öhöm ja kröhöm. Oli kuitenkin todella upeat maisemat ja mielttömän hieno tunnelma kun järvenpinta oli melkein tyyni, lintujen vinkuna kantautui kaukaa ja kauas ja ympärillä leijui heinäkuun yö ♥
        Ei jää viimeiseksi kerraksi.

Sunnuntaina pidettiinkin sitten täysin lepopäivä. Nukuttiin aina kun siltä tuntui ja siitä kyllä huomasi, että minulla oli ja on kamalasti univelkaa aina viikon jälkeen. Nytkin kun oli ollut parina viikonloppuna ns. menoa ja meininkiä eikä sellaisia yöunia kuin olisi pitänyt, niin sunnuntaina nukuttiin sitten melkein kolmen viikonlopun edestä!
        Viikolla tämä nukkumaan meno virahtaa ihan liian pitkäksi, mutta kun minä olen virkummillani iltasella. Kirjoittelen mielelläni juuri näin yhdeksän aikoihin ja luovuus kukkii parhaiten. Sitten pitäisi painua pehkuihin... ei toimi.

Niin syksyistä sumua jo pelloilla ja ukkospilviä taivaalla - Suomen kesä?

Tänään meillä alkoi viikon kestävä ihmiskoe töissä.
      Aikku siirtyi esimiestehtäviin vaikka nimellisesti olenkin edelleen vastuussa kaikesta loppujen lopuksi. Ehdotin tätä roolileikkiä jo viime viikolla ja nyt se sitten toteutettiin. Halusin oikeastaan katsoa, miten itse siihen suhtaudun, sillä viimeeksi olin käskettävänä 10 vuotta sitten. Olen ollut yhden vuoden käskettävänä, 4 vuotta palstanhoitajana, jolla on ollut apulaisia ja 6 vuotta vastannut pienestä hautausmaasta kokonaan. Olen joutunut "esimiehen" hommiin vähän pakon edessä ja huomaamatta enkä tiedä miten olen siihen hommaan kasvanut. Itse kuitenkin olen ollut tyytyväinen kesän tuloksiin ja hautausmaan ulkonäköön, mutta minulla on ollutkin paras tiimi, mitä voi olla.
      Tänään huomasin kuitenkin, että heti kun hypähdin pomon paikalta duunariksi, myös suhtautuminen työhön muuttui. Tein sitä mitä käskettiin vailla suurempaa huolta seuraavista päivistä tai siitä, mitä tämän työn jälkeen. Okei, vaikka olenkin edelleen vastuussa kaikesta enkä ihan voi koko suojausta tiputtaa nilkkoihin, niin yllätti oikeastaan, miten nopeasti minä luovutin sen pomon viitan pois harteilta ja siirryin ns. huolettomiin hyppelehtijöihin.
        Ja sitten taas Aikusta huomasin erinomaisia piirteitä, jotka ovat olleet vähän piilossa sillä aikaa, kun hän ollut käskettävänä. Nyt käskijänä huomasin, että Aikussahan on se napakka puoli, joka sanoo  eikä vaan meinaa! Olin yhtä aikaa ylpeä ja vähän haikea. Tätähän tämä on, opettaja opettaa opetuslastaan ja opetuslapsi siirtyy opettajaksi. Sen verran realisti nimittäin olen, etten ajattele olevani korvaamaton. Jos en enää ensi vuonna ole paikan päällä ottamassa ohjia, minulla on vahva ehdokas niiden ottajaksi!
        Tämä tämmöinen virkistäisi kyllä kaikkia työmaita. Saisi vähän näkökulmaa siihen mitä toinen joutuu käymään läpi, millaista toisen työ on ja millaista haastetta siihen sisältyy. Minulle ainakin tämä oli jo ensimmäisen päivän aikana hyvin silmiä avaavaa ♥ Mieletöntä!

Kävin Miehenmörrin kanssa sunnuntaina tekemässä vähän erilaisen juoksutreenin. Käytiin läheisellä urheilukentällä juoksemassa Cooperin testi ja vähän porrastreenejä. Satoi melkein koko ajan kun olin kentällä, mutta kun sinne kerran mentiin niin ajattelin, että juoksen kuitenkin ja teen treenin ettei mene reissu ihan hukkaan. Vettähän se vaan oli!
        Olin katsonut juoksu-kirjastani, että minun ikäiseni naisen Cooper-testin tulos pitäisi olla 2800m tai yli, että saisi tulokseksi Erinomaisen. Se oli tietysti tavoitteena, kun olen kuitenkin harrastanut juoksua jo kohta kolme vuotta.
         Huomasin kuitenkin mikä ero on kestävyyslihaksilla ja nopeuslihaksilla. Minun lihakseni ovat tottuneet juoksemaan pitkää matkaa, kun Cooperissa pitikin juosta suhteellisen maksimi vauhtia melko pitkän aikaa, että sai hyvän tuloksen.
         Juoksin 3000m ja täytyy sanoa, että viimeinen kierros kun lähti jalat olivat jo aika puhki. Kolme kilsaa ei ole matka eikä mikään, jos sen olisi juossut sillä tyylillä kuin mitä olen juossut - tasaisesti ja rennosti. Mutta nyt kun pistin peliin melkein jokaisen lihassolun pienimmänkin energiapaukun, niin jalat olivat kuin minttuhyytelöä juoksun jälkeen.
           Vähän aikaan puhaltelin ja kipitin vielä 100m ja jäähyttelin vielä 400m eli yhdellä kierroksella kentän ympäri, että sain maitohapot liikkeelle. Ennen lähtöä juoksin vielä kentän portaat kolme kertaa ylös ja voin sanoa, että portaita oli enemmän kuin kolme!!
           Jalat olivat kuin pehmenneet voikimpaleet ja nyt illalla huomaan, että kyllä lihakset jotain iskua vähän taisivat treenistä saada, kun tietyt lihasryhmät kipuilevat kävellessä... Kai se on kehitystä. Ylpeä kuitenkin olen minun Cooper-testini tuloksesta. Ainakin tavoite ylittyi, vaikka en niin perillä olekaan siitä, onko tulos muuta kuin tavallinen (?) Ainakin minulle se oli oikein hyvä! Ja oli mukava tehdä jaloilla vähän muutakin kuin peruslenkkiä. Lisämotivaatiota ♥
           Miehenmurri oli kellokallena.
           Valmentaja-ainesta ♥
           Viikko aluillaan... loppuviikon helteitä odotellen 🌞

P.S. Naapurin isäntä sanoi, että täällä päin oli nähty metsäsikoja... tonkivat kuulemma perunat ja muun kasvimaan alta aika yksikön... yrittököön vaan!!!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntai 23.7.2017
366. juoksupäiväkirja (133 vko loppuu)
- 2280. 8 km
- 3km Cooper testi (12 min)
   100m (17,4s)
    400m (1,41 min)
- kenttätreeni +  porrastreeni (n. 1h)
- jalkoihin kävi ainakin ihan toisella tavalla kuin normitreeni
- satanen kävi etureisiin ja portaat koko jalkoihin kun juoksin kolme kertaa ylös ja huilaillen kävelin portaat alas
- Cooperissa huomasin, ettei ihan powereita ole tarpeeksi moiseen rutistukseen, että juoksisi 12min suhteellisen maksimilla, hyvää treeniä kuitenkin vaihteeksi
- +13 kolea ja sateinen keli, ei mikään maailman paras treenaukseen kun vaatteet kastuivat ensin sateesta ja sitten hiestä, pääsi vähän kylmä raapaisemaan