Ukkosen jylinää ja sateen ropinaa

Viikon alulla on suuri merkitys siihen, millä fiiliksellä viikko loppuu. Tässä hommassa ainakin. Joskus tuntuu, että kun viikko alkaa oikein nahkeasti ja vaikeasti, samaa lajia on sitten perjantain viimeiseen tuntiin asti. Sitten taas kun sattuu aloittamaan viikon oikealla jalalla, se hyvä fiilis kantaa koko viikon.
       Tämä viikko alkoi ihan hyvin, tänään iltapäivästä tuli pieni notkahdus, mutta toivottavasti se jäisi vain kuopaksi eikä kasvaisi suuremmaksi vesiesteeksi!
        Varmistelin eilen vähän tämän päivän työpäivää ja poistettiin heinät meidän hiekkakäytäviltä. Tänään nimittäin käytävät saivat ylleen hiekkahunnun, kun saatiin pieni traktori kahdeksi päiväksi lainaan niin mätettiin hiekkaa käytäville hullun raivolla!
        Innostuin.
        Myönnän.
        Mutta pahinta siinä tunteessa oli se, että se oli ensimmäinen kerta tänä kesänä kun innostuin työstäni. Se huolestuttaa minua. Työ on ollut kivaa ja mielekästä tietysti koko kesän, sillä teen oikeasti parasta työtä, mitä maailmassa on. Mutta en ole löytänyt sitä tekemisen suurta paloa tänä kesänä. Joinakin vuosina tuntui, että se riemukkuus riuhtoin rintapielestä napitkin irti, kun kaikki oli niin mahtavaa, onnistumiset vuoren korkuisia ja työpäivät antoivat ja veivät paljon!
        Nyt.
        Nyt kai minun ja työni suhde on urautunut sille tasolle, että tämä on työtä ei juhlaa ja se riemukkuus löytyy muualta elämästä. Sinänsä oikea asetelma, mutta välillä se tekee olon turhaksi. En uskonut, että pystyisin ajattelemaan tästä työstä näin... näin raadollisesti.
        Noh. Parasta kuitenkin on, että riemurinta tulee tällä hetkellä elämäni muista osa-alueista: parisuhteesta, omasta pihasta, juoksusta. Pitäisi vaan löytää se oikea suhtaumissuunta tämän hetkiselle työelämänaikakaudelle..
        Tänään se notkahdus tuli tietysti loppupäivästä, kun fiilistelin Annin kanssa hienoa ja työteliästä päivää ja vähän paranneltiin yhtä kulmaa, niin eikö pomo raahannut paikalle mukanaan sitten pahanilmanlinnun, joka rupesi vääntämään asiasta taas vaikeaa. Tehtiin turhaa työtä ja turhakin työ tehtiin vielä kaiken lisäksi väärin!
        Joskus toivoisin, että minulla olisi taikavoimia. Tänään olisin käyttänyt niitä tosin pahaan...

Eilen sade ajoi minut pois leikkurin selästä ja tänään en edes päässyt selkään asti. Kotitulomatkalla sain niskaani (tai siis auto sai) semmoisen ukkoskuuron rakeiden ja kovan sateen kera, että oikein piti välillä pysähtyä, kun ei nähnyt tuulilasin takaa mitään! Mietin, että millainen rae tekee lommon autoon? Jännittävää kuitenkin.
       Kotipihassa taivas teki omaa taidettaan ja tämmöiset pilvimuodostelmat kyhäsivät loppujen lopuksi alkuillaksi kunnon ukkoskuuron. Räystäistä vesi lensi ja ukkonen jylisi. Tykkään ukkosesta. Avolinjojen luvatussa maassa ei ehkä ole maailman turvallisinta sähköjen puoleen, mutta muuten minusta ukkonen on jotenkin komea luontoilmiö. Finnairin kone ei ehkä ole tänään samaa mieltä kanssani...
      Minä käytin ukkoskuuron hyväkseni ja torkuin kolme varttia, olisi mennyt enemmänkin, mutta juoksemaan piti päästä heti kun sade loppui. Märät heinät vain iskivät reisiin kun juoksin pitkin kosteaa, lammikkoista metsätietä. Nautin älyttömästi tämänpäiväisestä lenkistä, vaikka vuorossa olikin palauttava, vähän lyhyempi lenkki, sillä jalat olivat sunnuntain lenkistä kuin pinokkiolla... ♥
      Joka paikassa tuoksui sade, kostea maa ja kesä ♥
      Ja pihamaalle kun tulin huomasin, miten paljon ääntä sateenjälkeiseen maailmaan mahtuu. Ihanat linnut, heinäsirkat, muut sirkuttavat ja lirkuttelevat otukset. Voi kun näitä ääniä saisi talteen, niin saisi talven hiljaisuuden keskellä kuunnella niitä ja muistaa tämä fiilis - pieni hetki onnea ♥

Nytkin sataa taas. Koko ajan pilviä on kieppunut ympärillä ja nyt sataa sellaista sadetta joka tekee hyvää kasvimaalle ja kukkapenkeille, hiljaista, kevyttä sadetta. Ihan toista kuin alkuillan ukkossade, joka oli kovaa ja kumisevaa.
     Tämänhetkisen sateen ääneen nukahtaisi alle kahdessa sekunnissa ♥
     Taidan olla sitä mieltä, että tämänpäiväinen notkahdus oli vain pieni töyssy ja hyvä fiilis jatkuu huomenna, vaikka sataisi kissoja ja koiria - tai ehkä juurikin sen vuoksi se olisi hyvä päivä jos niitä vekkuleita sataisi! ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
364. juoksupäivä (133 vko alkaa)
- 2271.3 km
- 6km pienempi mäkilenkki (33min)
- toinen takareisi oli vähän jumiskuukkelissa sunnuntain jälkeen, joten tänään päätin olla riuhtomatta ja juosta palauttavan lenkin
- jalat muuten jaksoivat hyvin ja lähdin taas suuremmitta venyttelemättä lenkille, lämmittelin lihakset vain
- hengitys oli rauhallista ja hyvää, olin jo vähän kaivannut näitä lenkkejä kun kunto alkaa parantua ja hengitys tasaantua
- ryhti kesti hyvin, vaikka välillä piti itseään siitä muistuttaa, keskivartalo tiukaksi
- askellus jo paljon parempaa, olen tainnut löytää itselle sopivan askelpituuden, joka ei vedä kinttuja jumiin ja kuluttaa vähemmän energiaa
- ihana lenkki, sateen jälkeen ♥ raikasta, kosteaa ja tarpeeksi viileää
- +15 ja kesäinen alkuilta märässä metsä- ja kyläteillä ♥