Syksy saapui.

Syksy tuli yhdessä päivässä.
      Aamu oli vielä aurinkoinen, lämmin ja kesäisen ihana, mutta nyt maisemat ovat vetäneet ylleen jo niin syksyisen viitan, että ei voi uskoa että saatiin nauttia melkein kolme viikkoa hellerajoja hipovasta lämmöstä ja auringosta... Iltapäivästä alkoi sade ja harmaus ja sitä kesti koko illan.
      Meillä oli työmaalla tänään pitkästä aikaa konemiehet kaivamassa hautaa ja taisi olla niin miehillä kuin meilläkin vähän puhetarvetta, kun juttua riitti molemmin puolin. Tunnetaan Annin kanssa olomme välillä niin eristäytyneiksi, että oli mukava nähdä ihmisiä välillä, ja pojilla puolestaan taitaa olla puhekavereita muuten vain vähän niin nekin juttelivat suu vaahdossa.
        Oltiin ihan väsyksissä työpäivän päätteeksi vaikka ei kamalaa urakkaa tänään tehtykään. Varmaan jonkinmoinen jälkikäteen tuleva väsymys alkuviikosta... Miuta alkaa jo pikkuhiljaa masentamaan ensi viikko. Anni lopettaa työt maanantaina ja aion roikkua sen jalassa niin ettei se pääse pois... Ei, kun oikeasti! Kuukauden kun tekee töitä toisen kanssa niin ettei erota enää omia käsiä toisen käsistä, niin tuntuu hurjalta että kohta sitä toista ei enää olekaan siinä. Olen vain minä. En haluaisi ajatella sitä vielä, mutta minkäs teet kun on tämmönen, joka ajattelee asiat ja murehtii murheet jo etukäteen!
        Syksy yllättää aina.

Tuvan lattia näyttää tältä tämän päivän jälkeen. Vielä yksi kerros poikkilautoja ja sitten olisi kohta villojen ja päällimmäisten lankkujen vuoro. En malttaisi odottaa. En malttaisi millään! Äiti on ihan väsyksissä. Tänään kysyin, kun tein iltapalaa, että mitä se aikoo tehdä ensimmäisenä päivänä kun pääsee remontista lomille. Nukkuvat kuulemma. Viikon. Aika hyvä suunnitelma. Harkitsen samaa.
           Minä nukuin jo tänään kun pääsin töistä. Naps vain ja uni tuli kun sänkyyn kömmin ruuan jälkeen. Olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä, mutta en tehnyt. Eipä ne hommat mihinkään karkaan kun ei niitä muut tee. Mummo soitti ja herätti. Oli taas kaatunut johonkin ja satuttanut kylkensä. Sairaanhoitajat olivat katsoneet ja sanoneet ettei ollut luita poikki... Ja turvapuhelimen kanssa oli ollut ongelmia ja muutakin vaikeutta, mutta kaikesta selvisi. Sanoinkin, kun mummo puuskahti, että nyt se alamäki alkoi, että ylämäeltähän tuo kuulostaa kun se kuitenkin selvisi ongelmista ja vastoinkäymisistä! Pitää sen verran tsempata!

Pimeää.
          Kävin uimassa sadepisaroiden hyppiessä veden pinnalla. Tuntui jotenkin samalla kertaa kamalan lohduttomalta, että se kauan odotettu kesä alkaa olla ohi ja sitten toisaalta tuntuu ihan mukavalta että tulee syksy. Lehdet tippuvat, illat pimenee, viljat kellastuu ja päivissä tuoksuu jo syksyn tuoksut. Ei hassumpaa ja silti niin haikeaa...