Jotenkin en ole päässyt keskittymään mihinkään kunnolla vaan olen haahuillut ja hiihdellyt torpassa kuin pandakarhu pakkasessa. Kävin iltapäivästä juoksulenkillä, mutta tuskin se nyt olon tämmöiseksi teki, kun lenkki vei melkein kaikki voimat etten olisi jaksanut edes olla levoton sen jälkeen. Oli liukasta ja tuuli kylmästi. Piti varoa askeleitaan.
Viikkasin pyykit, jotka ovat lojuneet ties miten kauan tuolla pyykkikorin pohjalla. Kun kävin suihkussa penkasin korista puhtaita vaatteita ja nalkutin itselleni, että jos vain viikkaisin tavarat hyllyihin niin ei tarvitsisi pengata korin pohjalta nuttuja. Niinpä sitten viikkasin. Ja muka nalkutuksella ei ole mitään vaikutusta!?
Tuli ikävä ♥
Ehkä minun levottomuus tänään olikin hali-ikävää. Puhutaan joka ilta puhelimessa, mutta eihän se ole sama kuin naamatusten. Ei näe toisen ilmeitä eikä pääse syliin jos siltä tuntuu. Puhelut kuitenkin helpottavat minun ikävääni, mutta Miehenmurrin ikävää ne taitavat pahentaa..
Mörrikkä aina epäilee minun ikävääni, kun minusta sitä ei kuulemma huomaa/kuule niin selvästi. Olen kuitenkin saanut harjoitusta kymmenen vuoden ajalta, kun piti rakastaa itsekseen ja yksin, toista ei nähnyt kuin muutaman kerran talvessa ja kesälläkin harvoin, vaikka oltiin näennäisesti samassa työpaikassa. Ja toinen ei tuntenut samoin. Piti kovettaa itselleen sellainen kuori, ettei ikävöinti olisi nujertanut minua täysin. Ja vaikka nyt saisi ikävöidä niin avoimesti kuin haluaisi, niin minun ikäväni on edelleen vähän samanlaista hiljaista rakastamista.
Minusta ikävä ja ikävöinti on vähän samanlaista kuin rakkaus. Sen suuruutta tai paremmuutta ei voi vertailla. Toinen voi ikävöidä kovastikin, vaikka ei tuo sitä mitenkään ilmi, mutta se ei vähennä sen arvoa yhtään. Samalla lailla kovaan ääneen julistettu rakkauskaan ei ole sen suurempaa kuin hiljainen ja palava rakkaus, josta vain kuiskaillaan hämärässä.
Jokainen rakastaa ja ikävöi omalla tavallaan. Ja jokaisen rakkaudelle ja ikävälle on annettava tilansa. Minun ikäväni on Miehenmurrikan kokoinen ja tänään jopa vähän yli ♥
Piikkimaton piikit ovat vähän julman näköisiä ja luulisi, että ne painautuisivat ihon läpi heti ja rentoutuja vuotaisi kuiviin kahdessa ja puolessa minuutissa, mutta oikeasti nämä piikkipallerot rentouttavat super tehokkaasti. Pitää vain hetki kestää sitä epämukavaa oloa ihossa, mutta sitten kun iho tottuu niin olo tuntuu vain lämpöiseltä ja mukavalta.
Makoilun jälkeen pitää vain muistaa juoda vettä, että kuona-aineet pääsevät liikkeelle, muuten alkaa särkeä päätä.
Kokeilin näihin sukkaan uutta joustinta varteen. Kierteinen joustinneule. Näyttää ainakin sähäkältä. Katsotaan nyt joustaako se samalla tavalla vai löystyykö nopeammin muodottomaksi. Muuten taidan tehdä sukasta ihan normaalin mallin mukaiset. Olisi sitten ainakin käytännöllisemmät.
Ulkona tuulee taas kovasti.
On tuullut oikeastaan koko päivän. En tiedä mitä tuo luonto taas meinaa. Tänään oli pakkasta parin asteen verran. Juuri sen verran, että eiliset sulat kohdat jäätyivät liukkaiksi. Katselin äsken kesäisiä kuvia ja tuli NIIN ikävä kesää, nurmea ja aurinkoa, hiekkaa ja uimista...
Huokaus. Sellainen kahden ja puolen metrin mittainen.
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
295. juoksupäivä (108vko)
- 1864.2 km
- 7km metsätie (42 min)
- vähän hankala juoksu, kaikin puolin
- askeleita piti varoa liukkaan tien takia ja sitten ei oikein jalat päässeet rytmiin ja meno muuttui raskaaksi
- taisi olla vähän energiastakin puutetta, kun lähdin lenkille aamupalan jälkeen, mutta tuntui kuin ei olisi jaksanut sitäkään
- yritin pitää vauhdin tasaisena, mutta ajasta voi jo päätellä, että silti mentiin aika hitaalla temmolla
- tuli ikävä kesäisiä juoksuja
- harmitti ja hyvä mieli tuli ainoastaan siitä, että lähdin juoksemaan ja olin sitkeä, vaikka keli oli vastaa ja kroppakin vähän mutinoi muuta
- -2 pakkasta, vähän kosteankylmä keli, tuuli aika kylmästi ja kovin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti