Lokakuu ja viidakosta kukkapenkiksi

Lokakuu!
    Hurraa!
    Olen vannoutunut kesäihminen, mutta lokakuu aiheuttaa minussa kyllä hymyä ja hyvää mieltä - eikä pelkästään sen takia, että se on synttärikuukausi. Se on jotenkin semmoinen "välikuukausi" kun ei olla enää ihan syksyssä eikä oikein vielä talvessakaan. Kaikki kelit mahdollisia!
      Ja kyllä syksy on vaihteeksi aika ihanaa aikaa, en vain malta odottaa, että pääsen siitä kunnolla nauttimaan. Lehtikasoista, tummista pilvistä ja syysauringon viistosta paisteesta. ♥
      Nukuin todella hyvin. Ehkä ensimmäinen merkki töiden loppumisesta on juuri uni. Työstressi aiheutti vähän semmoista levotonta unta, heräilyä ja huonolaatuista unta, mutta heti nyt jo ekana yönä huomasi, että kun ei tarvitse miettiä töitä niin unikin on parempaa. Muuten ei vielä pää ole tajunnut, että tässä elellään kesälomalla! Kai se sen maanantaina jollain tavalla sisäistää.
       Lähdettiin aamusta isän kanssa ojankaivuuseen. Jokasyksyinen ja -keväinen operaatio, kun meidän imeytyskentän putki laskee vähän semmoiseen ahtaaseen ojaan, niin sitä pitää olla aina vähän avittamassa. Oltiin kuin savieläimiä, kun pahrustettiin täydellisessä savivellissä saappainemme ja sadetakkeinemme. Ripsautteli nimittäin tasaisin väliajoin mukavia sadekuuroja niskaan... Otin ojankaivuun jalkatreeninä, hyvänä sellaisena vielä, sillä hajareisin ojankaltaiden molemmin puolin ja siitä sitten painavia savimöykkysiä lapiolla korkeammalle ojanreunalle. Kyllä kävi taas kinttuihin, varsinkin kun entisenkin treenin jälkeen on kintut vielä hellät. Rullailin niitä kyllä iltasella, että toipuisivat nopeammin.
         Heräteltiin ojan pohjilla olevia sammakoita kun nosteltiin savea ylös. Ne poloiset olivat kai jo menneet horrostamaan talvea varten ja nyt ne olivat taas ojanpientareella. Ei mitenkään iloisia sammakonnaamoja...

Ei mikään mukava päivä ilman suhteen. Tein vähän kukkapenkkienraivausta ojalla meuhkaamisen jälkeen ja koko ajan homma keskeytyi sadekuuroihin. Vettä tuli välillä ihan oikeasti kunnolla ja tuulen kanssa melkein poikittain. Syyssäät...
       Oli kyllä mukava pitkästä aikaa puuhastella omalla pihalla ja tehdä siistiä ihan vaan omiin nurkkiin eikä aina työmaan aitojen sisäpuolelle. Täällä sitä kuitenkin pystyy nauttimaan omista kättentöistä pikkasen paremmin ja saa eri tavalla niistä hommista iloakin.

Minun kukkapenkkini.
         Kamala viidakko. Ihan hurjan näköiseksi oli tämä penkki päässyt alkusyksyn aikana. Ja olenko sanonut, että VIHAAN tuota elämänlanka-köynnöstä, joka kuristaa kaikki kasvini tässä penkissä. Leviää kuin peijooni ja jos sen haluaisi hävittää niin maahan ei saisi jäädä ainuttakaan juuren pätkää tai koko homma alkaa alusta. Epäreilu kasvi.

 Muutama tunti ahkeraa puutarhurointia niin penkki oli vähän toisennäköinen. Jonkinmoista katetta pitää vielä laitella tuon alppiruusun alle, mutta muuten tämä penkki alkaa olla lunta vaille valmis talvilepoon.
       Sen verran puhki olen työrupeaman jälkeen, että minun ajatukseni toisen penkin perkuusta jäi, kun ruuan jälkeen erehdyin hetkeksi menemään "tasoittamaan ruokaa" eli köllöhdin hetkeksi kyljelleni. Siihenhän minä sitten jäin. Ei minusta ollut enää iltasella muuhun kuin saunan lämmitykseen...
       Onneksi näitä päiviä on vielä muitakin
       Ihanaa ♥