Kanervien ja sypressien tanssia ♥

Tiedättekö mikä on pahinta näissä ihanissa syyskeleissä kun aurinko paistaa silmiin niin, että oikein tuntuu kun ruskettuu ruskan väreihin? Se, kun se tavanomainen syyssää sitten alkaa harmaine sadepäivineen. Ne tuntuvat sitten täysin nujertavilta, kun on saatu nauttia näistä ilmoista... Toivottavasti nämä kelit jatkuisivat siihen saakka kunnes ensilumi sataa maahan ♥ Pieni vaatimaton toive ilmojen valtiaille.
       Sain tänään jotain aikaiseksi.
       Hurraa!
       Vaikka aamu virahtikin kuin vanhan piian pyykit. Nukutti taas kuin olisi pitänyt nukkua vuoden edestä. Toisaalta sitä vartenhan kai syysloma on, että lepään.

Kärräsin pihamaalle syysasetelma tarvikkeet multineen ja kasveineen ja huom! omasta metsänlaidasta nappasin vähän sammalta ruukkujen reunuksille. En raastanut naapurin poronruokaa vaan ihan omista nurkista nappasin!
        Joskus puutarhakoulussa, noin satakaksikymmentä vuotta sitten, tehtiin syksyisin aina asetelmia myyntiin. Ensin niitä kutsuttiin syysasetelmiksi ja sitten kun marraskuu vaihtui joulukuuksi niiden nimet olivat jouluasetelmia. Tykkäsin siitä hommasta, mutta minun minimalistinen ja yksinkertainen tyylini ei kyllä aina ollut opettajien visioiden näköisiä vaan piti kuulemma olla runsautta enemmän. Tänään sain toteuttaa TÄYSIN omaa visiotani ja omaa yksinkertaista linjaani.
        Olin eilen ostanut korkeat, suipot ruukut, joihin upotin kaksi sypressiä ja ripsuttelin vähän sammalta tyvelle. Olin ajatellut ne koristamaan meidän porraspäätä, vähän kuin isommissakin kartanoissa (heh!). Noh, niistä tuli ihan komeat, mutta hakevat kyllä vähän vielä paikkaansa meidän kartanon portaikosta. Ensin ne olivat enemmän tuossa etualalla, mutta siitä ne kaadettaisiin heti kun ensimmäisiä kauppakasseja kannettaisiin sisälle, mutta tuolla seinän vieressä ne näyttävät, että ne vain lojuvat siellä unohdettuina.
         Pitänee miettiä vielä...

Toiset asetelmat tein sitten kuistille. Samaan paikkaan kun viime vuonna. Se oli hyvä kohta ja jotenkin siihen kulmaukseen sopii vähäiset koristeet, ainakin sitten kun ryhdyn laittelemaan jouluvaloja. Ystäväni tuoma kanervakin pääsi arvoiseensa käyttöön, kun tein siitä pääosan esittäjän toiseen asetelmaan, jonka rakentelin sinkkiämpäriin. Alustaa pitäisi vielä vähän pestä ja siistiä, mutta tänään oli vain tärkeää, että sain kasvit multaa ja homman edes jotensakin aluilleen.
      Tykkäsin tästä tuloksesta. Onnistunut.
      Pitää joku ilta laittaa vielä kanervan tuojalle kiitos kuvan kera! Ihana!

Kolmannen asetelman tein koiran haudalle. Kanervista ja sammaleesta. Siitä tuli kaunis, vaikka koira kyllä vain nuuhkaisi moista laitosta muutaman kerran ja antaisi olla.. Minusta se on kaunis.
        Haravoin lehtiä vähän pihamaalta, vaikka tänään oli kyllä niin tuulinen päivä, ettei haravointi ollut viisaimpia hommia pihamaalla. Jospa se vielä ensiviikolla pitelisi poutaa niin saisi kasvimaan tyhjäksi ja pihamaan talvikuntoon. Tomaatitkin ovat vielä ottamatta ja siistimättä...
       Kävin tänään lenkillä ennen pimeää. Mukavaa kun ei ole vielä tarvinnut kamalasti sysipimeässä juosta, mutta eiköhän sekin aika vielä tule, ettei ole aina mahdollista lähteä lenkille valoisaan aikaan. Tänään kuitenkin pääsin vielä auringon paisteessa juoksemaan.
       Olin ajatellut juosta tänään rankemman lenkin, mutta kun alku jo tuntui vähän vaikealta, mietin, että kannattaako minun kuitenkaan. Menin kuitenkin. Lenkin tekee raskaaksi kaksi aikamoista ylämäkeä mennen tullen. Suurin osa minun lenkeistä ovat sellaisia, mihin sisältyy vain yksi ylämäki, mutta tämä lenkki on aina semmoinen, että pitää vähän itseään psyykata, että sille tielle lähtee... Vaikka tänäänkin yritin koko ajan paukuttaa päähäni, että ylämäissä kehityn eniten. Ylämäet ovat ystäviäni... öhöm...
        Jotain kunnosta kertoo se, miten nopeasti pulssi tasaantuu rasituksen jälkeen. Huomasin tänään poistulomatkalla rankemmassa ylämäessä, että vaikka sydän takoi puolessa välissä mäkeä ihan kohtuullisesti, niin se tasottui todella nopeasti, kunhan pääsin tallaamaan tasamaalle. Jalatkin taisivat saada happea riittävästi, sillä mitään hapetusta ei tullut, vaikka muuten vähän jaloissa tuntuikin... lihaskuntotreenien jälkeisiä lihasjumeja... Teki taas todella hyvää huomata, että pystynhän minä johonkin!
        Taivas oli ihana kun tulin lenkiltä. Pilvi näytti vähän Godzillalta... vai onko se vain katsojan kierossa katsannossa?!

 Olin unohtanut, että tänään on lauantai. Jotenkin kun eilen saunoin, niin elin ihan sunnuntaissa, joten saunaa en tänään muistanut laittaa tulille ollenkaan... Pikkasen harmitti, kun lenkin jälkeen ehti vähän vilu raapaista hikistä paidan selkämystä. Olisi ollut ihana kellahtaa kuuman saunan lauteille köllölleen ja nautiskella vartti tai kaksi... No jos sitten seuraavaksi!
      Tein itselleni ihanan iltapalan. Munavoileivän, pikkutomaateilla ja paprikalla. Pitää oikeasti ruveta panostamaan omaan ruokaansa, sillä koko iltana ei tehnyt mieli mitään "herkkuja" jotka yleensä kertovat siitä, että verensokeri ei pysy tasaisena vaan tarvitaan napostelua, että saadaan se ylös. Tänä iltana iltapala oli juuri hyvä!
      Lojoksin sohvalla taas tuikkujen loisteessa ja nautiskelin Koston 2. tuotantokauden jaksoista. Säästelin niitä loppukesällä tänne ns. omalle ajalle niin saa rauhassa katsella ja viettää hämäriä iltoja.
      Onneksi Muksunkaan nivuspatti ei sitten ollutkaan tyrä vaan kovan kaatumisen tuloksena syntynyt verenpurkautuma kudoksessa. Painuu itsekseen pois ja jos ei, niin sitten pitää ottaa yhteyttä uudelleen. Helpotus sinänsä, vaikka ei tyräkään mikään suuri operaatio ole, mutta leikkaus kuitenkin aina... ja varsinkin kun kajotaan vatsan alueelle niin ei se niin yksinkertainen ole koskaan. Hyvä näin.
       Meillä on huomenna siskonpojan 3-vuotispäivät. Lahja on vielä paketoimatta, mutta testasin sitä jo tänään. Kalastelua. Hyvä kun testasin, sillä siitä puuttui patterit. Olisi taas ollut lapselle kiva antaa lahja, joka ei toimi. Mies yritti väistää juhliin menon viime hetkellä, mutta sanoin, että se merkitsisi minulle TOSI paljon, jos hän tulisi. Jännitti kuulemma lähteä tuntemattomien seuraan, mutta ainahan ne tuntemattomia on, jos niihin ei tutustu. Miehenmurrikka kuitenkin kuuluu minun elämääni ja haluan, että ne muutkin ihmiset, jotka minun elämässäni ovat tutustuvat toisiinsa. Ja kun puhutaan vain parin tunnin "kidutuksesta".
        Vetoomus kai osui ja upposi ja lupasihan se Miehenmussukka lähteä minun avecikseni. Saadaan ainakin ajella monta tuntia syyskelissä... Sinne ja takaisin. Ensimmäistä kertaa minun ei tarvitse tuntea itseäni paripuoleksi, orvoksi kaikkien niiden muiden seurassa. Vihdoin minullakin on mukanani se oma ihminen, jonka kanssa tulen ja lähden ♥ Ja jonka nimen saa laittaa korttiin oman nimeni viereen...

Käärepaperia vajaat...

Nyt minun on kuitenkin ryhdyttävä rapistelemaan kääreiden kanssa, että saan nämä ihanuudet piiloon. Katsotaan nyt lentääkö kalat nurkkaan heti vai saadaanko onkikisa aikaiseksi.
        Guten nacht, täältä tuikkukynttilöiden hämärästä ihanuudesta ♥
        Onnellinen nainen ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
261. juoksupäivä (94 vkoa täynnä)
-1545,1 km
- 8km rankka lenkki (48 min)
- juoksu kulki suht hyvin, mutta selvästi huomasi, että pakaroiden lihaskipeys teki askelista vähän vajaita
- lenkin ensimmäiset 3km oli kaikista haastellisemmat, mutta sitten hapenotto rauhoittui ja keho jotenkin tasaantui juoksuvauhtiin ja siihen että eteenpäin mentiin, yritti kroppa panna vastaan tai ei
- ilma oli vähän kylmä, huomasin sen reisissä, ja ehkä takkikin olisi pitänyt olla jo päällä, mutta ei hikikään hyvä ole
- askel pysyi lyhyenä, oikean puoleisen pakaralihaksen jumi tuntui askeleissa
- hengitys tasaantui nopeasti ja huomasin, että pulssi laski nopeasti ylämäkienkin jälkeen, eli kai minä jossakin kunnossa olen
- kiva juoksu ja teki hyvää!
- 14km päämäärä on taas vähän realistisempi