Hommia olisi ollut vielä vähän pihallakin, mutta pidin tällä kertaa sunnuntain ihan vaan sunnuntaina enkä tehnyt mitään työlistasta. Ruokaa väänsin aamupäivästä ja tällä kertaa uunista tuli ulos lasagnea. Käytin kypsymisajan hyväksi ja kun olin saanut vuokan uuniin, lähdin lenkille. Pitkästä aikaan päivälenkille. Yleensä juoksentelen vasta iltapuolella.
Tälläkin kertaa jalat uuvahtivat yllättävästi ja jossain vaiheessa ajattelin jo, että pitäisiköhän pitää taas pitempi tauko ja hoitaa lihakset kuntoon. Iltasella nimittäin lihakset tuntuivat kipeytyneen ns. normaalilenkistä epätavallisen paljon. Ja juurikin tuolta pakaraosastolta... Loppulenkki kuitenkin meni ihan hyvin ja ei kintutkaan enää haitanneet. Naapurin emäntä sitä vastoin haittasi kun huikkasi minut piipahtamaan niiden eteisessä. Isäntä oli varannut maanomistajill kuuluvan hirven jauhelihakimpaleen ja antoi sen minulle kun kerran ohi juoksin. Naureskellen ajattelin, että minkälaiseksi raakalaismaiseksi juoksijaksi minut kohta leimataan, kun juoksen lihakimpaleet pussissa!
Pysähtyminen kuitenkin nosti hien pintaan ja sitten kun kipittelin vielä kotiin niin vähän kävi vilu ennen kuin pääsin lämpimään suihkuun. Toivottavasti en tule kipeäksi...
Juoksu, lämmin suihku, hyvä ruoka ja pehmoinen, lämmin sohvankulma teki tehtävänsä ja teki minusta pehmoisen ja uneliaan. Katsoin Vain Elämää pari viimeistä jaksoa ja itkeä tihrustelin taas laulujen kanssa. Minulle ei sovi kyllä nämä musiikkiohjelmat yhtään! Meidän äiti on vähän samanlainen, tuntee vahvasti musiikin kanssa. Minä huomaan samoja piirteitä. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaa tai itku tulee pintaan vahvan musiikin tai komean laulun vaikutuksesta.
Noh itku tulee pintaan monestakin syystä, mutta musiikki on yksi niistä.
Eilen kävin nautiskelemassa äidin ruokapöydässä ja tervehtimässä samalla pikkusiskoa, joka oli tullut käymään välillä täällä päin Suomea. Huomasin jälleen, kun ruokapöydässä päästiin yhteisen jutun pariin, miten nopeasti olemme aina pikkusiskon kanssa saaneet naurua aikaiseksi. Naurettiin ihan samalla tavalla kuin joskus penskoina, kun joku juttu vain osui nauruhermoon makiasti! ♥ Ihan parasta, nauraa kippurassa niin ettei henkeä saa - ja ihan höppänän jutun takia!
Ja oli taas ikävä koiraa. Sen rapinoita, tuhinoita ja ihmeellisiä iltatouhuja ♥
Ensimmäisinä öinä koiran kuoleman jälkeen kuulin oikeasti tassujen rapinaa ja sen, miten koira mötkähti nukkumaan omaan nurkkaansa minun oveni alle. Kuulin ne silloin niin selvästi, että sielu oli joka ilta verillä. Nyt toivon joskus, kun uni ei heti ota kiinni, että kuulisin pehmeitä askeleita kun tassut osuisivat lattiaan tai tyytyväistä nurinaa, kun koira lötkähtäisi kyljelleen ja nukahtaisi salamana. Kaipaan sitä niin kovin.
Meidän iltoja ♥
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
267. juoksupäivä
- 1688,5 km
- 7.2 km kylälenkki (41 min)
- en tiedä loppuiko energia vai onko lihakset niin tukossa, mutta normi lenkki tuntui vähän omituiselta. Omituisen vaikealta...
- kintut tulivat kipeiksi paikoista, joista ei pitäisi tulla ja jo lenkin aikana jalat olivat taas kuin en olisi ikinä juossut niillä
- vastatuuli ei auttanut asiaa
- ryhti vähän meni istuvaksi ja askel liian pitkäksi, ehkä sekin vei energiaa osaltaan
- omituinen juoksu kaikenkaikkiaan
- säärystimet
- +5 pilvinen keli, kolea tuuli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti