11. joulukuuta 2017

JOULUMARKKINAT ♥ ja kolme vuotta juoksua takana!

Lauantaina käytiin joulumarkkinoilla - oikeastaan kaksilla markkinoilla. Keli oli tyypillinen: märkää räntä-lunta ja liukkaita polkuja ja katuja, mutta ainakaan ihmisiä se ei poistanut markkinahumusta. Oli koiravaljakoita ja glögitarjoilua, joulumusiikkia ja jouluisia kojuja ♥
       Joulumarkkinoissa ehkä parasta on juuri tunnelma, joka on niin erilainen kuin muilla markkinoilla. Tuntuu kuin myyjätkin olisivat panneet parastaan ja työntäneet kaiken luovuuden joulumarkkinamyyntiin.
       Itse olisin voinut ostaa kaikki paju- ja havu-tuotteet sieltä. Varsinkin pajukoristeet olivat ihania ♥ Olen joskus osannut tehdä sellaisia itsekin, kouluaikanani, mutta siihen tarvittaisiin niin hyvää pajua, joka taipuu oikein. Nuo meidän pajut ovat liian vanhoja ja jäykkiä...
Markkinoilta ostin kaksi lyhdettä. Olisin toki voinut varastaa naapurin isännän kaurapellostakin moisen nivaskan kauraa, mutta moraali ei antanut periksi, joten mieluummin ostan omani kuin käyn pimeän aikaan viikatehommissa naapurin kaurahalmeessa... Jonkinmoinen moraali siis minullakin!
      Keskustassa oli sitten toinen joulutori, missä onkin pienet mökit vähän pidemmän aikaa myymässä tuotteitaan. Ei ollut ihan yhtä kiva paikka kuin viime vuonna, kun nämä tämänvuotiset kojut oli levitelty niin levälleen, että ei ollut semmoinen jouluinen tunnelma vaan pikemminkin kuin vähän suppeammat markkinat... Ehkä kelilläkin oli vähän osuutta asiaan. Jos olisi satanut hissukseen pakkaslunta niin ehkä olisi ollut fiiliskin vähän eri.
Matkan varrella ihailtiin kaupungin jouluisia valoja, jotka tietysti olisi näyttänyt paremmilta vähän hämärämmässä. Ja ihmisiä muutenkin liikkui kaupoilla jo aika tavalla.
     Kun odottelin aamusta Miehen työpäivän loppumista ja kulutin aikaani kirjakaupassa (missäpä muuallakaan!) ja hankin muutamia lahjuksia, niin mietin, että kuka on muka sanonut ettei paperista kirjaa enää kukaan lue kun on sähköiset versiot!? Ei ainakaan siltä näyttänyt meidän kirjakaupassa, missä sai jonottaa oikein ajan kanssa ihmispaljouden keskellä. Finlandia-voittaja myytiin loppuun vaikka oli tullut iso kuorma vasta ja kirja poikineen meni nytkin kassan läpi, kun katsoin sitä maniaa!
     Muutama lahja ostettu, mutta useampi vielä ostamatta.

Keskustan kirkon kupeelle oli joku taiteilija vuollut jäästä jouluasetelman seimineen ja Jeesus-lapsineen. Varsin hienoja, toivottavasti vaan tulee pakkasia, että koko komeus ei sula ennen joulua! Tuo jään veistäminen on vähän kuin se moottorisaha muovailu puusta. Ihmeellisiä asioita ihmiset saavat aikaiseksi niinkin kohmelolla välineellä kuin moottorisahalla! Noista jääveistoksista en ole varma millä välineillä ne on tehty, mutta kauniita olivat ♥

Meillä oli auto jätetty parkkiin sataman reunaan ja kun tultiin jouluretkeltämme pois, kierrettiin sataman reunan kautta. Veden pinnalla oli hyhmäinen kerros loskaista lunta, joka erehdyttävästi näytti jo pieneltä jääkerrokselta.
       Hiljainen oli satamakin jo, kun vertaa kesään ja ihmispaljouteen terasseilla. Oikeastaan pidin tästä talvisesta satamasta enemmän ♥ Älkää kysykö miksi ♥
Lauantaina tuli myös täyteen 3 vuotta juoksuharrastustani ♥
     Vaikka tämä vuosi juoksun kanssa oli vähän hankala, se opetti kuitenkin paljon siitä, ettei aina kaikki ole niin helppoa ja yksinkertaista kuin luulisi. Enemmän juoksu on kuitenkin antanut kuin vienyt näiden kolmen vuoden aikana. Ehkä suurin muutos on ollut tutustua omaan kehoon ja sen kykyihin. Nähdä miten uskomattomia asioita se jaksaa tehdä, jos sielle on hyvä ja siitä pitää huolta ♥
       Juhlistin juoksu-vuosipäivää sunnuntaina pienellä lenkillä nuoskaisessa kelissä. Tiet olivat kamalan epätasaisia ja jalka kääntyili ja vääntyili askelluksessa sinne ja tänne. Tänään on sitten ollut vähän jalkapöydän lihakset hellinä.
       Kuten sanoin, juoksu on opettanut minulle paljon - itsestäni ♥

P.s. Ne lyhteet pääsivät tähystyspaikoilleni:
 toinen tuvan ikkunan ääreen ja toinen oman kammarini ikkunan eteen, omenapuuhun.
 Nyt ei puutu kuin ne linnut ♥




JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntai 10.12.2017
409. juoksupäivä (150 vko loppuu) 
- 3 VUOTTA JUOKSUA TAKANA!!!
-2529.1 km
- 6km minisempi kylälenkki (38 min)
- jalat jaksoivat paremmin kuin viimeksi, vaikka olivat huonommin huollettu
- askellus ei oikein toiminut, sillä silloin kun ei ollut liukasta, oli epätasaista ja jalan luissa tuntui koko ajan lipsuminen tai nyrjähtely sinne ja tänne
- hengitys ok ja ryhtikin pysyi suhteellisen hyvin, mutta selkälihakset ja vatsalihakset tehotreeniin!
- keli oli ilman suhteen mukava, kostea, eikä kamalan kylmä!
- -2, mukava pikkupakkanen ja kiva keli juosta, tiet olivat ainoastaan vähän kurjat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti