6. joulukuuta 2017

Onnea Suomi 100-vuotta ♥ Itsenäisyyspäivä ♥

Itsenäisyyspäivä aamuun herättiin pienessä pakkasessa, muuten poutaisessa kelissä. Lipun nosto oli meidän torpassa vähän myöhässä, kun unta riitti pidemmälle kuin kahdeksaan, mutta heti kun päästiin pystyasentoon, käytiin vetämässä siniristi liehumaan.
        Yhtä juhlavaa kuin aina ennenkin ♥

Taivaskin oli juhlapäivän kunniaksi sinivalkoinen ja vaikka lunta ei ollut kuin vähän valkoisena hohtava maa, niin olin todella iloinen, ettei itsenäisyyden juhlavuotta oteta vastaan mustan maan kanssa.
      Olin jo eilisiltana kattanut tuvan pöydälle juhlatamineet kynttilöiden ja koristeiden kera. Oli mukavampi herätä suoraan juhlatunnelmaan ♥
Katsottiin iltapäivästä jälleen Edwin Laineen Tuntematonta Sotilasta ja samalla väänsin jo vähän juhlapöydän antimia. Oikeastaan ensimmäiset juhlat, joihin oikeasti tein monen eri sortin ruokaa, kun viime joulukin meni vähän köyhemmällä versiolla. Nyt oli oikeasti ihan mukavaa vähän olla juhlamielellä myös keittiön puolella.

Ruuan jälkeen Miehenmurrikka oli ihana, kun lähti minun kanssani käymään mummoni ja pappani haudalla sekä oman kunnan sankarihautausmaalla katsomassa kynttilämerta ja niiden ympärille tuotuja havuseppeleitä.
     Hautausmaalla se rauha ja juhlallisuus tulee pelkästään siitä, että kynttilöitä oli niin paljon ja se oman läheisen muistelusta. Kaikki muut juhlallisuudet ovat paljon kaikkea melua ja meininkiä, mutta minusta hautausmaalla se rauha ja juhlallisuus ovat niin paljon hienompaa ♥


Iltasella vielä sytytettiin pihatielle muutama roihu ja laitettiin sauna päälle. Kohta päästään saunomaan ja nauttimaan illan kohokohdasta, Linnan juhlista, joulutorttujen, piparien ja glögin kera ♥
      Aivan ihana päivä. Täynnä juuri sitä, mitä halusinkin: rauhaa ja yhdessä oloa ♥

Kiitos Suomi!

Kiitos puhtaasta, kauniista luonnosta, jonka puoleen voi kääntyä ilon ja surun kanssa.
Kiitos rauhasta ja hyvästä maasta, jossa asuminen on onni ja etuoikeus.
Kiitos edellisten sukupolvien sitkeydestä, vahvuudesta ja periksiantamattomuudesta, josta vain voimme ottaa mallia!
Kiitos, että tänä iltana voimme juhlia 100-syntymäpäivääsi ilo ja onni sydämessämme ♥

Onnea Suomi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti