Ihana pakkaspäivä, vaikka lunta ei lisää tullutkaan. Pilvipoutainen päivä, joka oli kaikin puolin rauhallinen ja mukava. Vähän siivoilin jälleen, kun ajatukset taas harhailivat sinne minne en halunnut niiden harhailevan, joten nappasin imurin kätösiin ja imeskelin nurkat puhtaiksi. Niin ja vaihdoin sen punertavan maton takan eteen ja kuskasin vaalean maton kevättä odottelemaan (hullua, että kevätkin tulee nopeammin kuin huomaammekaan...). Nyt on takallakin sitten vähän "joulunuttua" yllä.
Toisinaan toivoisin, että voisi ottaa toiselta pois painolastia ja lastata sitä omille harteille vaikka vähän enemmänkin. Kun toisesta tykkää näin hirmuisesti, niin tuntuu todella pahalta, ettei voi mitenkään auttaa. Tämän ajatuksen kanssa olen paininut jo pitemmän aikaa, enkä ole sen selvemmille vesille päässyt. Sitten kun yrittää kirjoittaa jotakin viisasta tai lohduttavaa niin huomaa vain "möläyttelevänsä" sellaisia tyhjiä sanoja, joista on yhtä paljon apua kuin renkaattomasta kottikärrystä.
Jos nyt jo saisi toivoa jotain, niin toivoisin, että saisin halata häntä. Pitää kiinni ja lähellä niin kauan, että routa sulaa ja kevät voittaa, muuttolinnut palaavat ja järven selkä vapautuu jäistä.
Yksi halaus.
Joka kestäisi iäisyyden.
P.S. Huomenna ostan niitä joulukortteja ja pääsen niitä kirjoittelemaan sitten loppuviikosta. Ihanaa puuhaa sekin! En malttaisi odottaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti