"Joulupuu on rakennettu..."

Vuoden lyhyin päivä.
           Ei olisi uskonut, kun aamusella tuijotti kaunista auringonpaistetta, joka valaisi pellot ja metsänlaidat. Pakkasta oli viitisen astetta ja hengitys huurustui kun oikein puhisi ja puhkui. Yökin oli rauhallinen eikä koira pyrkinyt ulos vaan nukkui kuin koomapotilas omassa nurkassaan ja kuorsasi. Yhtä lailla sitäkin väsyttää yöjuoksut näköjään kuin emäntäänsäkin ja tämän päivää se on kyllä nukkunut ja nauttinut joulun odotuksesta koko koiran mitalla!
            Minuun iski tonttuus ja paketoin lahjat ja paketit samalla kun uunissa paloi tulet ja torppa lämpesi. Olin ostanut kolme rullaa lahjapaperia ja ne meni kaikki. Oma lahja jäi vähän huonolle paperoimiselle, mutta se nyt saikin jäädä kunhan muiden lahjat menivät piiloon. Ihanaa puuhaa! En ole mikään huippuhyvä taittelemaan lahjakääröjen päitä, mutta tämän joulun ehdoton haaste oli pienen sisarenpojan puutraktori. Lahjapaperi repeili ja ei meinannut asettua millään... Kunpa kestäisi edes siihen asti, kun poika saa paketin käsiinsä ja repii sen auki.
             Noh, ei ollut kovin helppo paketoitava nuorten miesten paistinpannutkaan. Niistä paketeista tuli ihan joulukinkun muotoiset - kinkun, jossa on luu! Haasteita pitää olla.

Aamupäivälenkki tehtiinkin vaihteeksi metsätiellä. Nappasin kuurista mukaan sahalaitaisen sahan ja oikein huvitti varusteluni pelkälle päivälenkille. Ei minun tai koiran kimppuu kaikenmaailman puskaryövärit uskaltaisi käydä, kun on kunnon veitsi vyöllä! Oikeasti saha oli joulukuusen hakua varten. Ajattelin, positiivisesti latautunut kun olin, että kunhan menen ja nappaan tien laidasta (ja omasta metsästä, tietysti) kuusen ja kannan sen olalla kotiin.
                Mutta.
                Eihän se niin mene kuin elokuvissa - jouluelokuvissa varsinkaan!
                Ja kun on metsänomistajan tytär niin jonkinmoinen geenimuunnos on varmaankin syynä siihen, että tienlaidassa oli suorastaan täydellinen kuusi; tuuhea, tasapuolinen, tarpeeksi iso ja tumman vihreä. Mutta.... se oli niin suora, hyvärunkoinen, yksilatvainen, kasvoi hyvällä paikalla, missä muut puut eivät varjostaneet ja muutenkin täydellinen puu metsään jätettäväksi. Sen sijaan otin haavan katveessa kasvaneen, vähän toispuoleisen ja harvan kuusi-paran, mutta kun kannoin sen kotiin ja istutin joulukuusenjalkaan niin rakastuin epätäydellisen täydelliseen joulupuuhuni sydänjuuriani myöten! Ihana, ihana joulupuu!

 Iltasella piti sitten ripustella valot ja pallot ennen kuin edes harkitsin joulusiivouksen aloittamista. Sen verran puu jo rapisutteli neulasia, että olisi mennyt siivous hukkaan jos olisin jättänyt koristelun ihan illaksi, siivouksen jälkeen. Toivottavasti neulaset kestävät ainakin aattoon asti oksissa kiinni...
              Minun joulukuusen koristelut ovat olleet jo pitemmän aikaa varsin "laimeat" ja "köyhät". Laitan puuhun kaksi valoketjua ja muutamia kultaisia ja punaisia palloja ja valmis! Tykkään siitä, että kuusen oma väri, omat oksanmuodot ja puu ylipäänsä on pääosassa eikä nauhat, pallot ja ripsräps-koristelut. Nytkin harkitsin jo pelkkiä valoja, mutta ripustin nyt kuitenkin muutaman pallonkin...

Iltapäivästä laitoin kinkunkin paistumaan ja ajattelin totella vanhempiani (niin kuin kiltin lapsen kuuluukin, vai mitä viimeisiä ilkimystöitä kirjailevat tontut?!) ja paistaa kinkkua 85-asteiseksi eikä välittää ohjeiden 60min/kilo-ohjeistuksesta. Kinkku oli 115 asteessa melkein neljä tuntia, mutta herranjestas miten hyvää se oli, kun iltatreenin jälkeen otin huikopalaksi lämmintä kinkunkylkeä. Sopivan suolaista, ei liian murenevaa vaan kostean maukasta ja lämmintä! Siinä meni pala jos toinenkin, mutta syy siihen, miksi minulla ei ole valmiista kinkusta kuvaa, ei ole se, että olisin syönyt sen kerralla vaan se, että en yksinkertaisesti muistanut ottaa siitä kuvaa. Jospa huomenna... Onnistunut paistos kuitenkin ja nyt ei tarvita muuta kuin onnea huomisen porkkanalaatikon tekoon niin minun jouluni on täydellinen!

Siivosin vähän paremmin kuin mitä teen normaalisti viikolla, mutta kunnon suursiivous jääkööt sitten tuonnemmaksi kunhan kuusen saa ulos ja joulun vietetyksi ja uudet vuodet vaihdetuksi. Ensi vuoden puolella sitten joskus, kevättä odotellessa!
              Iltasella sitten istuin hyväntuoksuisessa ja hämärässä tuvassa ja olin niin onnellinen, että en meinannut mahtua nahkoihini. Touhukas päivä oli kiireinen, mutta antoisa. Lämpimän suihkun ja maukkaan iltapalan (kinkkumaistiaisten kera!) jälkeen rupesikin väsyttämään niin että jos olisin antanut luvan olisin nuupahtanut oranssin viltin alle jo kahdeksalta. Koiran kanssa kuitenkin käveltiin vielä iltalenkki ja nautittiin pakkasillasta. Huomiseksi on luvattu melkein -10 astetta.
               Hurraa!
               Koira nukkuu minun punaisella päiväpeitolla ja näkee unia. Liekö se sitten minua jahtaa... tai paistettua kinkkua?! On hyvä mieli, kaiken takia. Ei oikein muuta lahjaa jouluksi tarvitsekaan kuin tämmöisen olon. Että muutaman päivän elämä on pehmeää, punaisen lämmintä ja rauhallista.
                No okei, tietynmuotoinen syli olisi tietysti lahjatoiveissa heti toisena. Tänäänkin kun istuksin tuijottamassa hämärässä tuvassa kuusen valoja, tuli ikävä kuin huomaamatta sydämen vierustaan ja jäi roikkumaan. Yksi pieni hetki ja yksi pitkä halaus. Semmoisen paketin kun löytäisin joulupuun alta aattoaamuna... (vinkvink tonttuset!)


P.S. Jalka tai tarkemminkin vasemman jalkani polvi on ollut tänään jo aika hyvä. En nyt vielä juhli, kun tiedän kokemuksesta, että yksi hyvä päivä on joskus vain yksi hyvä päivä. Seuraavana päivänä voi mennä silkaksi kaaokseksi. Toiveissa kuitenkin on, että jalka ja sen lihakset ja jänteet alkaisivat pikkuhiljaa muotoutumaan juoksuintoni mukaisiksi. Tänään alkoi uusi juoksuviikkokin ja huomenna aion vaihtaa reittiäkin metsätielle, jos olisi vähän hellempi alusta jaloille kun tuo jäinen ja röpölöinen tienreuna... mutta siitä lisää sitten huomenna.