Pakkanen ei irroittanut otettaan vielä tänäänkään vaan nipisteli poskia ja koiran anturoita minkä kerkesi. Aamulla kun päästin koiran aamupissalle ja hetken aikaa seisoin ulkorapulla villapaita pyjaman peittona niin täytyi myöntää, että kyllä se kahdenkympin pakkanen aika kylmää on...
Tänään oli ensimmäinen päivä neljään viikkoon, että koiran vatsa toimi koko päivän jo suhteellisen hyvin. Tiedättekö, on raivostuttavaa, että kun olisi pieni syy jo pieneen tuuletukseen, niin mieli on asemoitu sillälailla, ettei todellakaan ole vielä aihetta juhlaan. Tuskin osaan olla huoletta vielä moneen kuukauteen - siis jos tämä on alku paremman... Pessimisti ei pety, sanotaan.
Törmättiin aamuisella pakkaslenkillä naapurin nuoreen isäntään ja naapurin villihköön tyttökoiraan, josta meidän koira tykkää kovasti, mutta tyttö ei piittaa pätkääkään meidän herrasta. Sydäntäsärkevää katsottavaa, kun toinen yrittää kaikkensa ja laittaa peliin koko viehätysvoimansa (puhumattakaan komeasta ulkomuodostaan) ja koiratyttö ei tajua parastaan! Mukava oli kuitenkin nähdä meidän koira niin virkeän vilkkaana, kun on ollut niitäkin päiviä ettei pää ole tyynystä oikein noussut. Naisenergia tekee näköjään ihmeitä...
Toinen asia, minkä huomasin, oli se, että vaikka nuori isäntä on kohta jo parikymppinen niin silti minun kanssani tuntuu, että se pieni poika ei ole kadonnut mihinkään, jonka kanssa istuttiin joskus hiekkalaatikolla tai keinuttiin keinuissa. Ja edelleen nuorimies kertoilee minulle asioitaan. Ei tietenkään sillälailla enää kuin pienempänä, mutta kuitenkin semmoisia, jotka varmasti nuorta mieltä painaa. Se tuntuu mukavalta, vaikka en voikaan antaa kuin naisnäkökulman asioihin, mutta toivon, että se olisi edes vähän avuksi.
Tänään huomasin senkin, että ajatuksiin alkaa uimaan niitä tavallisia arkiasioita taas. Kuukauden verran kun ajatuksiin ei ole mahtunut muuta kuin murheen mustia möhkäleitä ja huolenmuotoisia järkäleitä, niin on mukava saada päähän esimerkiksi sellaisia ajatuksia, että uuni pitäisi pestä tai murjoa vanhoja pipareita korppujauhoiksi! Varsinkin tuo uunin pesu olisi varsin ajankohtainen. Se näyttää siltä kuin sisällä olisi räjähtänyt jokin... tai joku! Eikä se ole kuin vuoden vanha!
Kokeilin tänään oman kammarini lattialle äidin vanhaa rahkamattoa. Semmoista kirkkaan vihreää, mutta ei se sopinut - ei koon eikä näön puoleen. Olisi ollut vain mukava jos olisi saanut jotain lämpöistä jalan alle kun herää ja koirankin mahan alle, kun se lattialla tykkää nukkua. Paljas lattia on todella kylmä! Sen huomaa erityisesti aamulla kun seisoo paljasvarpain maton ulkopuolella... HRR! Ennen tässä kammarissa oli kokolattiamatto. Sellainen ruskeasävyinen. Mummo piti siitä samasta syystä kuin minäkin, se oli lämmin jalan alla, mutta aikamoinen pölypesä. Minä voisin huolia kokolattiamaton talveksi omalle lattialleni. Semmoisen, jonka rullaisi sitten kesäksi pois ja talteen! Tehdäänköhän semmoisia ei-pysyviä kokolattiamattoja...?
Vaikka juokseminen on selvästi parantanut yleisesti ottaen verenkiertoani, niin näinä päivinä, kun pakkasta on ollut näinkin paljon, olen ollut selvästi viluisempi. Pukeudun villasukkiin ja villapaitoihin, mutta silti tuntuu, että voisi vetäistä vielä toisen kerroksen päälle. Tiedän, että olen totuttanut kropan siihen, että sen ei itse tarvitse lämmittää, kun minä vuoraan itseni villaan ja muuhun lämpöiseen, mutta en minä jaksa koko ajan kylmissänikään olla. Tänään kokeilin suihkussa sitä kikkaa, että hulautan kylmän (tai kylmähkön) suihkun lopuksi, niin kroppa sitten ryhtyisi puskemaan lämmintä pintaan... Ööö, ei ihan toiminu. Minun piti vetäistä suihkun jälkeen villanuttu heti päälle, kun tuntui, että kylmyys jäi pysyväksi oloksi. Tuli ikävä sitä +40 asteen poreallasta siellä Nokian kylpylässä...Ah! Semmoisessa altaassa minä voisin viettää nämä pakkaspäivät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti