Aamulla heräsin siihen, kun koira kiepsahti nukkumaan minun polvitaipeeseeni. Tai tämän kokoluokan koira valtasi siis minun jaloista muodostuneen "syvennyksen" kokonaan ja laski lopuksi leukansa jalkapohjieni päälle ♥ Tuli hurjan hyvä olo! Meidän koira on aina ennen ollut vähän semmonen minä-itse tapaus ja erakko-luonne enemmänkin kuin mikään sylissä kiehnääjä. Nyt on esimerkiksi vuodessa tapahtunut aika iso muutos sen puoleen, että koira tulee usein kylkeen kiehnäämään tai röhnähtää nukkumaan niin, että joku kohta koskettaa minua. Kai se on turvallisuuden hakemista, kun ei omat vaistot enää ole niin teräviä kuin ennen. Tämänaamuinen tuntui senkin puoleen hyvältä, että tuskin niin rauhallisesti nukkuvaan koiraan, joka kuorsasi kahdessa ja puolessa sekunnissa, koskee mihinkään. Ja minusta on mukavaa nukkua jonkun kanssa. Saa nukahtaa koiran hengitystä kuunnellen ja saa herätä siihen, että toinen tunkee viereen!
Soitin heti aamusta eläinlääkärille ja kysyin tuloksia. Puhelimeen vastasi hoitaja, joka sanoi, että tulokset ovat tulleet, mutta lääkäri laittaa sähköpostia tarkemmin. Kun kysyin eikö hän voisi edes sanoa sitä lukemaa, mitä testit näytti niin vastaus oli, että pätevyys tai tietotaito ei riitä. Ai tulosten lukemiseen, ajattelin harmistuneena. Sähköpostia tuli vasta äskettäin ja edelleen arvot ovat korkeat. Tulleet alas vain muutaman kymmenyksen. Noh, tietysti hyvä sinänsä että ovat tulleet alaspäin, etteivät ainakaan ole nousussa... Dieetti jatkuu siis ja helmikuun lopulla katsotaan arvoja uudelleen.
Pakkanen oli jo laskusuunnassa tänään ja koirastakin oli mukavampaa talsia lumessa, kun ei heti anturoita jäätänyt. Aamusella käytiin pienemmällä lenkillä ja sitten, kun koira oli ruuan jälkeen vedellyt muutaman tunnin päiväunet, käytiin pitkästä aikaa rantalenkillä. Onneksi jokunen auto oli tiellä ajellut, joten ihan umpuhangessa ei tarvinnut kävellä, mutta vähän hankalaa niissä raiteissa oli kulkea kuitenkin. Selvästi hauveli ei ihan vielä ole siinä kunnossa kuin ennen sairastelua, mutta reippaasti kuitenkin käveli, vaikka vähän matkaa toppuuttelinkin, etten uuvuta toipilasta ihan täysin. Iltasella se sitten vetelikin taas unia niin ettei edes häiriintynyt minun imurin huudatuksesta.
Järven jäällä en käynyt kokeilemassa kestääkö se, mutta aikamoinen lumikerros siinä on päällä, joten sulapaikkoja on varmasti vaikea nähdä sen alta. Moottorikelkoilla jäälle oli kuitenkin menty, en tiedä onko tultu pois...
Kun olin saanut talon taas siistiksi ja puhtaaksi, laitoin tulet takkaan ja istahdin tekemään palapelin loppuun. Olen vähän säästellyt sitä, kun aina välillä tarvitsee semmoista aikaa, että saa heittää aivot narikkaan ja istahtaa palapelin ääreen. Mitä hermolepoa! Nyt siitä puuttui enää parisenkymmentä palaa, joten ajattelin, että enemmänkin säälittävää roikottaa sitä tekemättömänä. 1500 palaa on aika sopivan kokoinen hermolepuutukseen, mutta haasteita varten voisin joskus kokeilla isompaakin. Maisematkuvat ovat tietysti jo itsessään haastavia, mutta näitä piirrettyjä ja tapahtumarikkaita palapelejä rakastan! Onnistumisen ilo on puoli hupia!
Huomenna on taas työpäivä, mutta onneksi työmaalla pitää olla vasta 12 maissa. Toisaalta hyvä, toisaalta huono. Hyvänä puolena se, että saa nukkua pidempään, huonona puolena se, että päivä viruu sitten sieltä toisesta päästä. Huominen juoksukin on kai siirrettävä taas sunnuntaille. En ole edes katsonut säätiedotuksia että minkälaista säätä se on luvannut sunnuntaiksi. Joudun juoksemaan tietysti joko paukkupakkasessa tai kamalassa pyryssä! Hehee!
Nyt taidan kuitenkin hetkeksi heittää viltin harteille ja istahtaa tappamaan aikaa tv:n ääreen ennen kuin pitää antaa koiralle ne iltasapuskat ja sitten painua pehkuihin, että jaksaa huomenna mennä töihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti