Itkusilmässä ilman syytä !!

Nyt kirjoitan vain lyhyesti ja tyhjennän pään, kun mieli on taas matalalla ja itku silmässä.
             Tänään tuli lunta oikein taivaan täydeltä. Aamusella oli jo viitisen senttiä portailla ja lisää tuli koko ajan. Aura-autokin ajoi meidän kujat vasta puolenpäivän maissa ja minä säästin lumityöt iltaan. Eipä sekään auttanut, kun iltasella tuli varmaan 15 senttiä uutta lunta kolatuille teille eli kyllä tietää mitä huomenna tekee - jossakin vaiheessa ainakin!
              Ihanan valkoista kuitenkin ja mukava keli noin pakkasen puoleen.

Kävin tänään juoksemassa. Menin nyt vähän uuteen suuntaan, mutta kilometrit (5km) pysyi samana. Oikeesti tuli melkein - tai mitä melkein - SIIS tuli paha mieli, kun just ja just jaksoin sen pakollisen 2,5km juosta, joka nykyään on se miun 'pakkomatka juosten'-osio. Powereita ei riittänyt paluumatkallakaan oikein mihinkään ja oikeastaan ensimmäistä kertaa oli melkein itkunpartaalla kun tulin kotiin ja heitin vaatteet kuivumaan. Jalat pelittivät, hengitys onnistui ja keli oli hyvä.
               Tänään on ollut muutenkin vähän semmoinen päivä, että ei olisi tehnyt mieli nousta ylös ollenkaan. Aamusta heräsin siihen, että vasemmalla puolella oli lapaluiden kohtaan hartia niin kipeä ja jumissa ja lukossa, että koko päivän se on napannut kiinni milloin mitäkin hommaa tehdessä! Oon yrittäny hieroa ja pitää lämpötyynyä ja venytellä ja virutella ja painella ja saunoa, mutta edelleenkin tuo tuolla jumittaa!
                Koiralla on ollut kaikki ihan normaalisti, mutta aikamoinen perässäkulkija se on ollut tänään, vaikka olen yrittänyt sanoa, että ei me nyt mihinkään vähään aikaan lähdetä. Pelko puserossa koko ajan silläkin, että lähden johonkin... Reppana.

Ajelin siis illalla nuo lumet ja sitten laittelin ulkosaunaa päälle. Ei ole ennen tämmöistä saunanlämmitys iltaa ollut, kun tuntui, että jos puu tipahti puukorista saunanlattialle niin miulla oli jo itku pinnassa! Mitä tämä tämmöinen nyt oikein on, kun joka asia, pienikin vastoinkäyminen aiheuttaa ihmeellisiä nyyhkytyskohtauksia! Olenkohan sekoamassa oikeesti?!?
              Sauna teki hyvää ja uudessa hangessakin kävin "pulahtamassa" kaksikin kertaa ja kyllä oli taas näpit lämpöset illalla. Iltalenkillä tuiskutti edelleen lunta ja kolatut tiet alkoivat olla samannäköisiä kuin ennen kolausta... Taisi taas olla lumentulo liikaa kun itkeä tyrskin koko iltalenkkikierroksen ajan enkä edes keksinyt virallista syytä tähänkään oloon - en muuta kun loputtoman väsymyksen!!
              Purkautuuko nämä viikkojen jännitys ja pelko todella nyt näin?? Ja milloin palaan entiselleni, en jaksaisi aina itkusilmässä nukkumaankaan käydä - saati elää koko päivää itkun partaalla.

Kaipaan halia ja syliä... on juuri semmoinen olo, että kun vain voisi kääriytyä sen oman ihmisen syliin, ja se toinen pitäisi kiinni ja silittelisi selkää ja olisi vaan lähellä.
            Noniin, nyt taas itkettää, joten hyvät yöt ruudun toiselle puolelle!



JUOKSUPÄIVÄKIRJA
14. päivä (5. viikko)
- 5km Kuhalan lenkki (37min)
- 2,5km juuri ja juuri juosten, kotimatka onneton juoksun suhteen!!
- hengitys toimi, jalat eivät olleet mistään kipeät, keli oli hyvä - juoksu ei vaan muuten kulkenut oikein ollenkaan!
- powerit puuttui tyystin: vähän aikaan juoksua ja sitten tuntui, että jalat tulevat vain perästä eikä askellus ole edes askellusta vaan jotain laahaamista...
- tämänpäiväisestä juoksusta tuli paha mieli, ensimmäinen tämmöinen juoksu...
- pakkasta -4, uutta lunta satoi mutta tiet oli hyvin kolattuja, hyvä keli juosta!