Loput Loppiaisesta!

Tänään oli lehdessä juttu lukioaikaisesta ihastuksestani. Lueskelin lehteä aamupalan kera ja meinasi voileivän kurkku mennä väärään kurkkuun (heh) !! Tuli todella kummallinen olo. Jotenkin samalla kertaa lämmin ja kylmä. Tästä kyseisestä ihastuksesta on 12 vuotta ja tuntuu hassulta, että pelkkä kuva aiheuttaa minulle edelleen sellaisia oireita kuin silloin.
           Ja oikeastaan aika ihanaakin!!
           Voi miten nuori minä silloin olinkaan! Kokematon elämän kanssa ja kokematon oikeastaan vähän kaiken suhteen, mutta kamalan ihastunut. Pyysin poikaa parikseni vanhojen tansseihin enkä koskaan unohda vastausta. Olimme samalla historian tunnilla ja olin päättänyt kysyä tunnin loputtua, joten koko sen tunnin historian opit eivät jääneet jostakin syystä päähän yhtään. Sitten kun oltiin melkein kahden luokassa tunnin jälkeen marssin pojan eteen ja kysyi olisiko hän parini tansseissa. Ei se edes silmiin katsonut, kun sanoi, että katsoo ensin jos joku toinen kysyy...
              "Jos joku toinen kysyy..."
               Se tuntui niin pahalta, että jos sielun ja sydämen särkymisen olisi voinut kuulla, niin se jytinä olisi kuulunut hyvin ja selvästi! Pelkkä kysyminen oli minunlaiselleni ujolle tytölle iso juttu ja vielä kaiken kukkuraksi kysyminen sellaiselta pojalta, johon olin päälakea myöten ihastunut! Muistan sen tunteen vieläkin, vaikka siitä on pieni ikuisuus aikaa.
                Loppujen lopuksi se rotjake otti joukkuekaverinsa parikseen eikä voinut sitäkään tulla minulle sanomaan vaan huomasin sen vasta sitten tanssiharkoissa. Eikä kukaan minua sitten kysellyt parikseen, joten oltiin yhden Lauran kanssa tyttöparina, kun tyttöjä oli ylimääräisiä.
                Ei mikään kamalan hohdokas muisto menneistä, mutta selvisin siitäkin - ainakin jotenkin. Joskus olen toivonut, että voisin ottaa muutamat lukioaikaiset hetket uudelleen tällä temperamentilla ja itsevarmuudella, mitkä minulla nyt on! Haluaisin nähdä itseni niissä tilanteissa sellaisena kuin silloin olisin halunnut olla. Että olisi edes kepulikonstein ollut niskan päällä niissä hetkissä, jotka silloin koskivat kaikista eniten. Sitä semmoista aikamatkailua ei tapahdu kuin elokuvissa... valitettavasti.
                Tämänaamuinen lehtijuttu ei nostanut tuota muistoa ainoastaan mieleen. Oikeastaan kuvan näkeminen nosti hymyn huulille, kun ajattelin, että olen ainakin tuntenut ja ihastunut rohkeasti joskus, vaikka se ei aina ilman mahalaskua olekaan onnistunut. Ja elossa ollaan!
                 Pitäisi saada sitä rohkeutta vähän tämän ikäisenkin ihmissuhteisiin eikä pelätä aina niin paljon ja kaikkea...

Tosiaan.
           Tänään on Loppiainen, joka minulle merkitsi vain pyhää arjen keskellä, kun olin jo joulun siivonnut pois viime viikolla. Tänään pesin ne penteleen pyyhkeet, jotka eivät ehtineet eilisen pyykkipäivän saldoon ja sitten lämmitin taloa, sillä pakkanen paukkui tänään -18 asteessa ja kyllä nosteltiin koiran kanssa molemmat jalkoja aamulenkillä. HRR! Miten sitä on joskus selvitty niistä -30 asteen keleistä! Hjelpsis!
            Huomenna olisi se eläinlääkärikeikka ja kun viime yönä korjailin koiran pissaa matolta, ajattelin, että taidan viedä huomenna pissanäytteenkin lääkäriin tutkittavaksi, kun tuo sisälle pissaaminen on meidän koiralla ainakin jonkinmoinen merkki siitä, että tulehdusta voisi olla... Tietysti se voi olla myös vähän iän tuomaakin karkailua, mutta varmassa vara parempi. Se näytteen otto vaan ei ole kamalan helppoa meidän koiralta, joka on ollut Epäilevä Juudas koko elämänsä ja katselee alta kulmien heti jos pyrinkin nappaamaan näytteen kun herra nostaa jalkaa. Sisko kehitteli sellaisen muovipussi-patentin, jota aion huomenna kokeilla ... Katsotaan nyt miten onnistun...

Muuten olen ollut tänään iloisella tuulella. En tiedä piristääkö pakkanen vai onko posket vain muuten jäätyneet hymyntapaiseen, mutta on ollut mukava olo. Nautiskelen nyt, kun en tiedä miten kauan tämä taas kestää!
          Iltalenkillä ihasteltiin täyskuuta ja tähtitaivasta. Komeaa oli ja lumi narskui ja hengitys huurustui! Talven tuntua, vihdoinkin! Ihanaa!

Emännän siro tassu.