Vastoinkäymisten sarja jatkuu...

Alan toistaa itseäni.
            Yöllä taas seisoin vihreässä villapaidassani ja odotin, että koira saa tarpeensa tehtyä pihamaalle, käytin koiran pesulla, pyyhin kuivaksi ja nostin sängyn jalkopäähän jatkamaan unia. Neljä tuntia koira nukkui ja kuorsasi, minä pyörin ja kierin ja ajattelin mahdottomia. Yöllä ajatuksetkin ovat isompia ja vaikeampia. Neljän tunnin jälkeen tehtiin homma alusta. Ulos, pesu, unten maille.
             Aamulla aloitin suolistoantibioottikuurin. Piti nousta vähän aikaisemmin antamaan ensin vähän vatsaa suojaava lääkitys, ettei antibiootti tekisi jo kipeällä vatsalle ja suolistolle enempää hallaa. Onneksi koira syö hyvällä halulla eikä ole ainakaan vielä huomannut mitään lisukkeita antibioottien tai vatsansuojatabujen muodossa! Sehän tästä nyt puuttuisikin, että se niitä rupeaisi valkkaamaan ja syleksimään.
             Aamu oli kylmähkö. Taisi mittari näyttää -17 mutta onneksi vain pakkanen tuntui. Tuuli oli jo vähän laantunut. Käveltiin aamulenkki pienemmällä matkalla, kun selvästi vähän kipeänoloinen oli taas lenkkikaveri. Yritin syöttää vähin annoksin, mutta useasti ja se ainakin sillä lailla toimi, että koira pysyi suhteellisen kylläisenä koko ajan... Tai ainakin luulen.
             Tuo luuleminen minua tässä epävarmaksi tekeekin. Luulen, että koiralla ei ole kipuja. Luulen, että se on kylläinen. Luulen, että se juo tarpeeksi. Luulen, että se on reipas ja pirteä. Haluaisin TIETÄÄ. Ja kun kaikki muut sanovat, että 'kyllä sinä koiran kanssa olet niin paljon ollut, että huomaat kyllä jos se on erilainen kuin ennen...' En huomaa! Näen jo sellaista, mitä ei ole ja takuulla jää näkemättä jotain sellaista, mitä pitäisi nähdä!
             Huomaatteko? Alan olemaan, kuten englantilaiset sanoisivat, 'basket case' eli ei ihan kaikki omenat korissa!

Jos joku olisi kysynyt minulta pari päivää sitten, jaksaisinko ottaa uusiksi muutaman viikon takaisen löysä-vatsa-ruletin, olisi vastaus ollut ei ja huokaus päälle. Nyt sitä sitten vaan huomaa, että on taas mukana tässä rumbassa eikä voi mitään. Pieni epätoivo hiipi tänään jo puseron alle, vaikka yritinkin, etten päästä sitä vellomaan sisuksiini. Täällä sen voi myöntää, epätoivonkin, kun täällä ei kukaan käy näitä lukemassa...
             Piti vähän ajella lumiakin taas pihamaalta ja kohta on taas kaikki nurkat väärällään lumia, vaikka joka talven alussa vannon, etten rupea kasailemaan räystäiden alle mitään lumikasoja, joita on vaikea keväällä ajella pois... Tadadaa! Niin vain tänäänkin peruuttelin isot kasat navetan räystään alle ja olin tyytyväinen. Kevättä odotellessa, sanoi traktorikuski.

Tänään oli taivas ihan hassun sininen. Ei semmoista taivasta ole koskaan kesäisin. Lumisadetaivas. Nämä kuvat eivät ole tältä päivältä, kun en tullut ottaneeksi ainuttakaan kuvaa koko päivänä. Iltalenkillä mittarissa keikkui jo -23 asteen lukemat ja koira nosteli ja kipristeli jo tassujaan. Iltalenkkikin jäi pieneksi. Kieltämättä naama oli vähän kohmeessa kun sisälle päästiin. HRR!
            Luulisi kaikkien mahdollisten bakteereiden ja pöpöjen kuolevan tuollaisessa kelissä. Olisi oikeastaan pitänyt kantaa kaikki peitot ja tyynyt tuulettumaan tuollaiseen pakkaseen! Nyt vaan ei riitä energiaa näköjään mihinkään ylimääräiseen. Sunnuntai-iltana vedetyt lakanatkin lojuvat edelleen silitysrautaa odottaen kodinhoitotilan pöydällä... jospa huomenna sitten...

Illankähmeessä sain sitten erään ystäväni suuttumaan, kun kirjoitin (jälleen) viestin sillä tyylillä, joka ei viesteissä tämän kyseisen ihmisen kanssa toimi. Minun huumorini on vähän semmoista sarkasmin ja mustan huumorin välimaastoa ja se toimii ainoastaan samansuuntaisten ihmisten kanssa sillä lailla, että se on hauskaa. Tämä ystäväni ei sitä tajua koskaan, enkä aina muista sitä. Tänä iltana tuli taas viskattua vääränlaisella viestillä ja vaikka sitten jälkeenpäin lähetin vielä viestin anteeksipyynnön kera, ei hän siihen enää vastannut mitenkään... Kivat fiilikset mennä taas nukkumaan!
             En kohta uskalla sanoa/kirjoittaa mitään poikkeavaa 'hyvääpäivääkirvesvartta'-jutusteluista kun suhtautuminen on aina tuollaista! Ja kuitenkin kun hän olettaa minun suhtautuvan sopivan vitsikkäästi hänen letkautuksiin ja muka-vitsi-heittoihin...
              Ei aina jaksaisi...
              Ei varsinkaan tämmöisten päivien jälkeen, kun tarvitsisi sitä ystävän kuuntelevaa korvaa ja olkapäätä ja lohdutusta. Kaduttaa nyt jo anteeksipyyntö-viestikin... että pitikin laittaa, kun ei oikeastaan ollut edes mitään anteeksipyydettävää!!

***

Tästä tuli taas tällainen valitusvirsi-postaus. Pahoitteluni, suuri tyhjyys, joka nämä juttuni nielaisee. Toivottavasti tämä teksti ei juutu kurkkuun! Välillä (tai lähiviikkoina aina useinkin) näitä päiviä vain sattuu olemaan...
           Nyt lopuksi pari asiaa, joista olin tänään onnellinen, ettei tämä nyt ihan taas kisko minua maanmutiin:
- aamupalahetkestä, kun koira nukkui tuhisten sängyllä, minä söin aamupalani oman huoneeni lattialla ja kuuntelin hiljaisuutta
- takkatulesta, joka lämmitti selkää aamulenkin jälkeen
- erään murusen myöhäisestä viestistä, joka hehkui hyvää tuulta ja iloa ♥
- juuri nyt olevasta hetkestä, kello melkein 23, koira nukkuu varsin rauhallisesti sängyssä ja minä olen juuri pääsemässä myös peiton alle.

Huominen on vasta huomenna. Kiitos tämän päivän hetkistä ja tuokioista!