Jälkiä jättämättä...

Tänään oli ns. Prinsessa Ruusunen-päivä eli päivä, jona ei olisi pitänyt herätä vaan jatkaa satavuotista untaan prinssiä odotellen...
           Eilisiltana (tai yötähän se taisi olla) olin juuri vaipumassa miellyttävään unitilaan kun jostain kuului kimeä piip... odotin vähän aikaa peiton alla paikallaan ja kun mitään ei kuulunut ajattelin, että hulluus se päässä vain piippaa, kunnes ... piip ... Kello näytti 00:40 ja ei ollut kamalaa inspiraatiota nousta ylös, kun koirakin nukkui kuin olisi ollut osa patjaa. Syyllinen löytyi välikammarin katosta - palovaroittimen patteri veti viimeisiään. Palovaroitin sai lähtöpassit ja niin sai uuden puolenkin varoitin. Laitan molempiin uudet patterit niin ei tarvitse seuraavana yönä pompata toisen piippailuihin!
            Tänään ei käynyt mitään erikoista, joten huonon päivän leima ei johtunut mistään tapahtuneesta vaan se oli pikemminkin yleistila, vellova velttous ja nahjusmaisuus ja saamattomuus yhdessä. Päivä oli pilvinen ja pakkasasteita oli vain pari. Ihan mukava talvipäivä vaihteeksi, kun ei ollut liian kylmä. Tuuli kuitenkin aika kovin vielä eilisen jäljiltä.
             Käytiin koiran kanssa rantalenkillä, mutta koiraa kiehtoi ihan muut asiat kuin lumipeitteinen järven selkä. Moottorikelkan jälkiä siellä taas oli aika tavalla ja minua ihmetytti, että miksi ihmisten pitää ehdoin tahdoin mennä loskaiselle jäälle henkeään uhmaten, kun kuivalla maallakin saa kyllä ongelmia aikaiseksi jos elämä käy tylsäksi! En käsitä, en ymmärrä.

Jänespussin jälkiä ei-mistään ei-mihinkään...

Oma juoksulenkkikin oli jälleen semmoinen, että ei-hyvää-päivää!!!! Sydän ja keuhkot olivat ihan mukana, pumppasivat verta ja työnsivät happea kroppaan, mutta kroppa oli kuin tyhjäkäynnillä koko ajan. Jalat makaroonia ja askel lyhyempi kuin päästäisellä! Suututti kyllä enemmän kuin vähään aikaan on suututtanut! Kokeilin tänään uutta ylämäki-juoksutekniikkaakin eli lyhyellä askeleella ja vartalo suorana normaalisti... jalat oppivat kai vähän liiankin hyvin tämän tekniikan kun askel ei pidentynyt tasamaallakaan!! Viisi kilometriä ja vastatuulta mennen tullen. Luonnonvastaista sekin!!
            Äh...
            Iltasella lämmitin saunan ja rojahdin ylälauteelle ja suljin silmät ja kuuntelin kiukaan sihinää. Jotenkin tämmöisten päivien jälkeen olo on väsyneempi kuin semmoisten päivien, kun on ihan oikeasti ahertanut aamunkoitosta illan hämärään... Kaipasin kevättä, aurinkoa ja naamaan ilmestyviä pisamia...

Pupujen talviriehan jälkiä. Joko yhdellä pupulla on ollut nopsat jalat tai sitten pupusia on ollut tusina!

Iltalenkillä tuli taas itku. Se oli näitä tämmöisiä itkuja, jotka alkavat ilman syytä ja loppuvat päänsärkyyn. Niin kuin tänä iltanakin. Yritin joskus etsiä googlesta tietoa siitä, mistä itkun jälkeinen päänsärky johtuu, mutta ei sille mitään tyhjentävää syytä löytynyt. Jotkut vain ovat herkempiä päähermojen puoleen... Minulle se on aika usein itkun viimeinen seuraus, joten kai minä sitten itken jotenkin väärin... pingottaen!
         Katselin eilen, kun koira oli jälleen sängynvaltaajana enkä päässyt heti nukkumaan, hyvän yöunen rentoutus- ja venytysharjoituksia. Suurin osa niistä oli jooga-pohjaisia rentoutuksia. Ne olisi pitänyt tehdä juuri ennen unta, mutta kyllä olo aika rennoksi tuli, vaikka en ihan heti harjoitusten jälkeen tyynylle päätä saanutkaan. Olen nykyään nimittäin aika huono nukahtamaan ja tarvitsen jotain "häiriötä" siihen, ettei ajatukset rupea seilaamaan edestakaisin. Tällä hetkellä se häiriö on äänikirjat, jotka vievät kyllä päästä suurimmat murheajatukset ja antaa tilaa unelle, mutta tuskin rentouttavasta venyttelystä tai hengittelystäkään haittaa on. Pitäisi vaan jaksaa kokeilla joku ilta ihan kokonainen rentoutushetki alusta loppuun ja sitten sammuttaa valot ja katsoa miten uni tulee ja onko se syvää ja rauhallista. Onneksi tuo päiväkirjan kirjoittelu auttaa jo vähän siinä, että sinne saa purkaa suurimman osan ajatuksista eikä ne kaikki pyöri päässä enää silloin kun unta pitäisi saada!
           Nukahtamisvinkkejä otetaan kyllä vastaan, jos jollakin on unettavan hyviä kikkoja!

Kenen jäljet...? Minun hankipulahduspaikan vieressä, mutta minusta tulee kyllä isommat jäljet...

Nyt taidan lämmittää lämpötyynyn harteille vielä hetkeksi ennen kuin raivaan taas tuon monimetrisen karvaturrin pois minun puolelta sänkyä... siis koiran... sormet ovat nopeammat kuin ajatus ja ajatus puhtoisempi kuin muodostunut lause.
            Minun pitää lauantaina työkeikan jälkeen käydä ostamassa semmoinen muotoihin muotoutuva tyyny, sillä kohta olen pari viikkoa kärsinyt vasemmalla puolella hartiakivusta, joka aina tulee päivisin paremmaksi ja öisin pahemmaksi. Vanhat tyynyt ovat jo huonoja tai sitten minun muotoni ovat muuttuneet... Auts kuitenkin!
             Unosia sinne ruudun toiselle puolelle!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
23. päivä (8. viikko)
- 5.2 km uimarantalenkki (34min)
- koko matka juoksua, jos sellaista taapertamista juoksuksi voi edes kutsua!
- ihmeen vaikeaa oli tänään, vaikka hengitys ja sydän yrittivät tehdä kaikkensa, että jalat liikkuisivat
- eivät oikein liikkuneet... energiaa ei ollut ja muutkin powerit vähissä. Välipalan otto oli kai taas epäonnistunut...
- kokeilin ylämäkijuoksutekniikkaa: lyhyet askeleet, kroppa ryhdissä - ihan ok onnistui, mutta kyllä ne silti väsytti, ylämäet siis.
- keli oli mukava, aste pari pakkasta, mutta tiet olivat pehmoiset ja sohjoiset ja askel vähän lipsui tai sitten nuoskainen lumi tarrautui pohjiin.
- ei oikein minun päiväni tänään...