Syyspäivän seisaus

Heräsin tänään sateen ropotukseen ja kuuntelin sitä hetken aikaa peiton alla. Ensimmäistä kertaa maisema näytti siltä kuin syksyllä kuuluu näyttääkin; oli märkää, harmaata ja synkeää.
              Sadetta riitti koko päiväksi ja välillä tuli vettä niin että räystään reuna ei riittänyt. Meidän koiraherrakaan ei suostunut lähtemään kuin pihatien päähän, puisteli turkkiaan ja kääntyi kotiin. Rajansa se on lenkilläkin sadekelissä!
               Kieltämättä ei houkutellut mikään suuri ponnistelu minuakaan. Löhösin koko päivän huonoa omaatuntoa tuntematta ja nautin sadepäivästä. Töissä tämmöisinä päivinä piti vain vetää sadevaatteet niskaan, lähteä työmaalle ahertamaan, mutta nyt sai kietoutua auringonväriseen vilttiin, painaa tv:stä hyvän leffan päälle ja nautiskella lomapäivästä ja sadepäivästä oikein kunnolla!

Käytin minä sadepäivän sitten muuhunkin järkevään. Kirjoitin kirjeitä. Olisi pitänyt osa kirjeistä kirjoittaa jo aikoja sitten, mutta sitten kun olisi ollut aikaa, väsytti ihan kamalasti ja sitten kun ei olisi väsyttänyt, niin ei ollut aikaa. Tänään ei väsyttänyt ja tänään oli aikaa eli sain kirjepostin lähtemään - vihdoin!
              Olen aina rakastanut oikeita kirjeitä. Sekä niiden kirjoittamista että niiden saamista! Suurin haaveeni olisi postilaatikko niin täynnä kirjeitä, ettei kansi mahtuisi kiinni. Olin kamalan kateellinen aikoinaan siskolle, joka sai kirjeenvaihtoilmoituksensa lehden palstalle ja vastauksia tuli joka päivä monta kappaletta. Minun ilmoitustani ei koskaan julkaistu, mutta kirjoitin itse yhdelle mukavan tuntuiselle tytölle ja se kannatti! Kirjoittelemme edelleen ja olemme yhteyksissä. Melkein kahdenkymmenen vuoden jälkeen! Mikä onni!
                Luulen myös, että kirjeystäväni (ne harvat, mutta niin rakkaat!) tuntevatkin minut paremmin kuin ns. normiystävät. Olen aina ollut parempi ilmaisemaan itseäni ja ajatuksiani kirjoittaen kuin puhuen, ja kirjoittamalla on helpompi kertoa sellaisiakin asioita, joita ei tulisi kasvokkain heti kerrotuksi. En ole montaakaan kirjeystävääni nähnyt, mutta rakastan kyllä jokaista aivan erityisellä tavalla ja ne jotka olen nähnyt, niin niiden kanssa suhde on muuttunut erilailla tärkeäksi.
                  Lyhyesti sanottuna elämäni olisi köyhempää ilman kirjepostia ja ystäviäni niiden kirjeiden takana.
                  Ovat rakkaita.

Huomiseksi on luvattu jopa lunta tänne puolelle Suomea! Leikin jo keväällä auton renkaidenvaihdon kanssa ja nyt ajattelin, etten jaksaisi samaa piirileikkiä uudelleen. Tulisi sitten kunnolla talvi tai pitäisi sitten syksyä pidempään, mutta ei mitään päivän lumikerroksia, kiitos!
              Oikeasti pitäisi saada vähän vielä pihaakin laitetuksi ennen lumia, mutta jos se nyt pysyvän lumen huomenna heittää niin eipä sekään nyt maailmanloppu ole. Hui hei lehdet!
               Mummo soitti tänään ja kehui minun pukuani, joka minulla oli pikkusiskon häissä. Sisko oli miehineen käynyt viemässä pienen kuva-albumin mummolle kotimatkallaan, kun mummo ei häihin kyennyt ja mummo oli sitten kuvia katsellut koko päivän. Minun oranssi mekkoni oli kuulemma oikein nappiostos ja "kunnon repäisy", kuten mummoni asian ilmaisi! Mietin puhelun jälkeen, että minkälaiseksi nössöksi mummo minua sitten oikein luulee, kun oranssi mekko saa tuollaisen reaktion aikaan. Minähän vain tottelin morsiamen ohjeita: ei mustaa pukua!
                Tuntuihan se hyvältä, että mummon mielestä mekko oli hyvännäköinen. Meidän mummo kun ei turhia kehuskele! Omasta mielestänikin puku oli hyvä ja vähän erilainen kuin yleensä minun pukuni. Kyllä sitä kelpaa joskus muulloinkin pitää!
                Sade jatkuu ja ikkunalaudat ropisee. Nyt taidan lämmittää lämpötyynyn kainaloon ja kömpiä peiton alle. Tänään oli iltauinnilla rannalla vastassa oikea syysmyräkkä ja kylmä taisi jäädä asumaan sisuskaluihin. Hrr!