Leppoisa lauantai

HRR! Lämpömittari näytti vain kuutta astetta, kun äsken käytiin koiran kanssa keskellä lauantai-illan pimeyttä. Tähdet näkyivät tummalla taivaalla kuin joku olisi pistellyt neulalla reikiä pikimustaan kankaaseen. Otavan löysin heti, mutta muut tähtikuviot ovat vieraampia.

Ihan täydellisesti ei minun suunnitelmani pitkistä aamu-unista toteutunut, kun koira tuli vikisemään ulos pääsyä kahdeksan maissa. Päästin koiran ulos ja möngin vielä itse hetkeksi lämpöisen ja pehmoisen peiton alle makoilemaan silmät kiinni. Unta oli turha odotella.
            Laitoin vähän uuniin tulia, vaikka lämmintä päivää se oli luvannut täksikin päiväksi. Alkaa vain näin syksyisin tulemaan semmoinen kylmä kosteus jo sisäänkin, vaikka päivisin vielä pitelisikin lämmintä ja aurinkoista.
            Käytiin aamulenkki heittämässä rantalenkillä ja koira-muru oli jälleen innoissaan. Ilma oli upea ja joka puolella tuoksui jo syksy. Koivuissa näkyi jo keltaista ja varvukossakin alkaa näkyä syysväriä, vaikka ihan ruskasta ei voi vielä puhuakaan. Järvellä meni milloin minkäkin näköisiä laivoja ja veneitä, ja kyllähän tällaisella ilmalla on mukava purressa purjehtia!
              Törmättiin polulla kahteen ulkomaalaiseen mieheen, venäjää ne kai puhuivat, en ihan saanut selvää. Toinen tervehti, minä nyökkäsin kun en osannut oikein mitään sanoa vastaan. Mies oli sellainen vilkkuva silmäinen ja vilkaisi minuakin niin että mahassa muljahti - eikä hyvällä tavalla. En osaa edes selittää mikä siinä oli niin... omituista, mutta tuntui vain kummmalliselta. Olin vain tyytyväinen, kun ne ottivat sieniämpärinsä ja katosivat metsään.

 

Syksyinen järvi oli vielä kesäisen sininen ja aallot löivät rantaan niin että muuta ei oikein ajatuksiin mahtunut. Terapeuttista, sillä on nyt muutaman viikon ajan tuntunut, että ajatuksissa on ollut enemmän asioita, kuin mitä sinne olisi mahtunutkaan. Tai on vieläkin.

            Iltapäivästä istuin pihamaalla kirjaa lukien ja melkein oli yhtä lämmintä kuin joskus kesällä. Koira makasi kuin räsymatto pilvekkeessä kun minä puolestani siirsin lukutuolia aina auringon mukaan. Katselin västäräkkejä, jotka pomppivat pihamaalla, kiusasivat toisiaan ja olivat uteliaita meidän suhteen. Pihakoivut viskoivat lehtiään ja kohta oli ajettu nurmi keltaisilla lehdillä pilkutettu. 

Istuin iltasella taas saunan pukuhuoneen puolella ja viilensin löylyjen lyömää ihoani. Maisema oli vihreä ja aurinkoinen ja mikään muu ei kielinyt syksystä kuin horsmien rusettuneet lehdet ja ikkunasta näkyvä sänkipelto. 

         Ei kai tämmöiset kelit voi ikuisuuksiin jatkua? 

        Jossakin vaiheessa on tultava kylmä ja sateet, eikö?