Sadonkorjuuta ja talven varastoja

Viime yönä näin taas työunia yöunien sijaan. Ne olivat jo hetkeksi poissa ja ajattelin, että mieli on vihdoin päässyt irti töistä ja alkaa 'lomautua' sekin, mutta viime yönä tehtiin taas töitä tyypilliseen tapaan; mikään ei onnistunut, tavaroita ei löytynyt, työkaverit hävisivät ja niin edelleen.
            Hohhoo.
            Loikoilin aamulla peiton alla ja ajattelin, että mistä unet oikein tulevat, kun en ole mielestäni töitä stressannut enää moneen päivään. Ei pitäisi olla alitajunnassakaan likaisia kulmia...
            Tänään vietettiin sadonkorjuun toista päivää ja vuorossa oli porkkana. Ihme riita saatiin aikaiseksi heti aamusta, kun minä onneton ja paha ihminen ehdotin UUTTA tapaa korjata porkkana, kun ilma oli sateen uhkaa täynnä. Ehdotin, että nostettaisiin porkkanat naatteineen peräkärryyn, ajettaisiin kärry vintin suojiin ja listittäisiin naatit siellä ja jätettäisiin porkkanat lavalle kuivumaan. Isä varsinkin ryhtyi viisivuotiaaksi ja ärsytti minua tahallaan typerillä kommenteillaan ja epäilyksillään ja sellaisilla puoliääneen sanotuilla 'heittolaukauksilla'. Pellon reunassa taas totesin, että kumpi meistä se aikuinen taas olikaan! On niin totta, että vanhetessaan ihminen taantuu lapsen tasolle enkä tarkoita pelkästään vaippoja vaan ihan käytöstä ja mielenosoituksen tarvetta! Naurettavaa!
              Minä olen kuitenkin sitkeä sellaisissa asioissa, joiden tiedän toimivan ja niin nostettiin porkkanat lavalle, peruutin kärryn vintin puolelle ja napsin naatin irti porkkanoista omin pienin kätösin enkä kaivannut ketään siihen soittamaan suutaan tai neuvomaan. Kädet oli jäässä jo siinäkin, saati jos olisi homma pitänyt tuulisella ja kylmällä pellolla tehdä!

Porkkanaa tuli ihan mukavasti kuudesta rivistä, vaikka alkukesästä näyttikin, että taidetaan kahmia ensi talven porkkanat kaupan laareista. Osa porkkanoista oli oikeita rotuyksilöitä, mutta suurimmaksi osaksi sato oli tasaisen keskinkertaista. Yritin löytää jonkun erikoisen porkkanan kuvattavaksi, mutta edes niitä kaksijalkaisia tai toisiinsa kietoutuneita porkkanoita ei tänä vuonna joukosta löytynyt.
             Listiminen (eli siis naatin leikkaaminen irti) on kyllä terapiamuotona mainio. Siinä saa tehdä koko ajan käsillä jotain, sen verran pitää olla ajatus mukana, ettei leikkaa porkkanaa puoliksi, mutta muuten sain kökkiä puhumattomien ja hiljaisten porkkanoiden kanssa koko iltapäivän. Mietin omia ja tällä kertaa se tuntui pelkästään hyvältä. Välillä nauratti koiran kanssa, kun herra siirtyi aina sille puolelle vahtiin, missä minä olin. Minkä paimenkoira itselleen voi!

Levittelin porkkanat kuivumaan lavalle ja jossakin vaiheessa laitellaan ne laatikoihin, kunhan vähän kuivahtavat. Homma oli helppo ja nopea ja kun sain kannettua naatitkin suoraan traktorin talikko-kuuppa-konttiin niin ei niitäkään tarvinnut erikseen ajaa pellolta pois. Isä ei sanonut mitään, toi vain punajuuret ja lantut kuivumaan siihen vintin oven suuhun, peräkärryn viereen ja sanoi, että minun listimispuukkoni näytti tylsältä. Sanoin, että hyvin sillä pärjää, kun ei ole kuin kolmasosa tekemättä. Olisi tehnyt mieli sanoa, että etkö todella pysty myöntämään, että uudet ideat ovat joskus parempia kuin keskiaikaiset, näin-me-olemme-aina-tehneet-ideat?
            Minusta se johtui. Kyllä minä sen tiedän. Jos ehdotus olisi tullut joltakulta toiselta, siihen olisi tartuttu mielenkiinnolla, kenties kehitelty vielä pidemmälle ja kehuskeltu sitten kahvipöydissä. Mutta nyt kun se oli minun ideani, se kuitattiin sillä, että olisihan tämä päivä poutaa pitänyt sen verran, että olisi voinut porkkanat pellollakin tehdä...
              Sadan kilometrin huokaus.

Punajuurista tuli ihan hyvä sato ja ne ovat juuri oikean kokoisia keitettäviksi. Ei tarvitse pilkkoa kun heittää kattilaan. Ja lantuista oltiin äidin kanssa iloisia, kun olin keväällä lukenut jostain luonnonmukaisten torjuntatapojen artikkelista, että kun laittaa samettikukkia lantun viereen, niin tuholaiset eivät niissä enää viihdy. Meillä se ainakin tepsi juurimadon ja lehtiäsyövien toukkien puoleen. Lehdet olivat ehjät ja itse lantuissa oli vain vähän koloja, kun muina vuosina tuntui, että maasta nousi ainoastaan puolikkaita lanttusia, muu osa oli mennyt matojen suuhun. Jihuu!
               Siivottiin vähän kasvimaata muutenkin ja minä nappasin herneiltä tuet pois ja raahasin kaatuneet auringonkukka-parat kasan päälle. Alkuviikon tuulet ja sateen ovat alkaneet kaataa minun auringonkukkametsää ja varsinkin kun varren päihin ovat ilmestyneet painavat kukat niin varret notkuvat uhkaavasti jo kellistyneinä sivulle. Mittailin kaatuneita varsia ja tällä hetkellä ennätysmitta on 3.5 metriä. Vähän olisi ensi kesänä kirittävää siihen viiteen metriin... Pitäisi kai viskata vähän kananlantaa juureen! Paksuvartisia ne kyllä olivat! Harkitsin jo viidakkoveistä, että olisi saanut ne poikki, kun eivät sellaisinaan mahtuneet traktorin kuupan kyytiin... Siemeniä otin jo vähän talteen ja kaatuneitten varsien kukkia laitoin vielä eteiseen koristeeksi, vaikka eivät ne nyt kauneudellaan silmiä särje enää. Linnut kuitenkin olivat löytäneet jo oman osansa kukkien siemenkodista... Että nekin kaiken löytää!

Niin ja hei, olen varmaan ainut kotitarveviljelijä, jonka salaatit ehtivät kasvaa puuksi. Tuossa yläkulman kuvassa on minun salaattipuuni, jotka olisivat pienellä entrauksella menneet pöytäkuusesta joulukoristeena! Ensi vuonna pitää laittaa salaatit vähän lähemmäs keittiötä, jos vaikka tulisi käytettyäkin!
                Ja nuo 'Teddy Bear' - auringonkukat tuossa alhaalla... Nuo pallerot kukkivat nyt parhaimmillaan, kunhan vain sateet eivät nyt heti pilaisi niitä... Kokeilin tuota lajiketta varmaan ensimmäistä kertaa jo 10 vuotta sitten ja rakastuin kyllä heti. Niissä on jotain sellaista pehmeää ja iloista!
               Iltasella olisi pitänyt olla iltauinnilla kamera tai puhelin mukana, että olisi saanut kuvan kadonneesta järvestä... Eilisen tuulen jäljiltä rantaan oli muodostunut hiekkavalli, mutta vesiraja oli kadonnut kauas niistä mitoista, mitä se oli muutama viikko sitten! Onkohan Suomessa sittenkin nousu- ja laskuvesiä? Sai nimittäin kahlata jääkylmässä vedessä ihan liian kauas, että pääsi molskahtamaan. Kintut kohmeessa oitis! Mutta oli kyllä iltasella kädet niin lämpöiset, että minulla ei ole koskaan ollut! Tekee hyvää minun olemattomalle pintaverenkierrolle tällaiset pienet shokkipulahdukset! HRRR!
                Nyt köntystän peiton alle. Minulla on sisäreidet niiiiiiiiiiiiiin kipeät eilisen treenin jälkeen, että vaikka yritin tämän päivän treenien jälkeen vähän niitä venytellä, niin tuskin auttoi. Sillä se lähtee, millä on tullutkin.... ei pidä paikkaansa!!
                Kipu kertoo siitä, että on hengissä.