Auringonkukkia, auringonkukkia!

Voiko tällaista päivää syyskuussa ollakaan!?!
               Lämpömittari näytti melkein kahtakymmentä (ehkä ylikin kun oikein silmiään siristeli) ja aurinko helotteli täysin siniseltä taivaalta. Mieletön ilma! Huomasi kyllä heti mielentilassakin muutoksen kun sai päivän tuijotella aurinkoa eikä vaan pilvistä taivasta! Jahuu!
               Töissä piti päivä aloittaa vielä nurmenleikkuulla, kun oli jäänyt eiliseltä muutama nurmipläntti ajamatta, mutta kyllä sitäkin hommaa kelpasi tehdä tässä säässä, vaikka aamusta olikin aika sankka sumu. Anivarhain aamutuimaan kun kurvailin hiljaisia kyläteitä niin maisemat olivat sellaisia, että olisi pitänyt pysähtyä jatkuvasti ottamaan kuvia ja ikuistamaan edes aavistus niistä sumuisista maisemista, joita aamusella näki auton ikkunasta...
                Tänään oli historiallinen päivä senkin puoleen, että sain itseni ruoskittua tekemään omallekin pihalle jotain hyödyllistä. Retuutin trimmeriä loppuillan niskassani, kun vähän sain ruokaa vatsan peitteeksi. Aikamoinen homma on näiden nurkkien trimmailu, varsinkin näin loppuviikon työrupeaman jälkeen, kun  alkaa olla aika kuitti muutenkin! Huomenna kun saisi nurmen poikki niin piha olisi jälleen sellainen, että uskaltaa sanoa, että tässä torpassa asuu puutarhuri...

Iltasella kävin napsimassa muutaman kuvan minun auringonkukistani, nyt kun viljakin on puitu pois tieltä. Mittaamaan en jaksanut käydä. Mittaan sitten viikonloppuna vaikka tuon korkeimman kukan pituuden! Ei se taida ihan viittä metriä vielä hipoa, mutta korkea se on kuitenkin.
             Rakastan auringonkukkia!
             Syytä en osaa tarkasti sanoa, mutta kai se on semmoinen iloinen ja riehakas kukka. Ja olen lukenut tai kuullut, että kukka seuraa aurinkoa. Kääntyy sinne missä aurinkokin on, joten on auringonkukalta paljon opittavaakin! Pienessä kukkamaassa minulla on vielä 'Teddy Bear' lajikkeinen auringonkukka, mutta se ei ole vielä kukkia tehnyt. Kehäkukat ja olkikukat siinä penkissä jo hehkuvat ihanina ja kirpeän kirjavina.
Huomenna minun pitäisi viedä auto katsastukseen. Siinä se moottorivalo palaa edelleen kun en ole saanut aikaiseksi sitä virranjakajaa käydä tilaamassa, mutta huomenna tapahtuu sitten sekin! Toivottavasti katsastaja päästää auton läpi, ettei oikein muuta suurta vikaa löytyisi... Alkaa olla autossa jo sen verran ikää, ettei katsastus ole mikään läpihuutojuttu niin kuin ennenvanhaan. Nyt pitää ihan oikeasti vähän jännittää, että miten käy.
             Nyt olen ihan poikki. Haukotuttaa ja silmät lumpsivat siihen malliin, että jos en nyt nouse tästä pöydän äärestä ja kömmi peiton alle, löydän itseni aamusella tästä. Onneksi olen näin väsynyt, en jaksa miettiä mitään ylimääräistä. Sydän on taas niin sekaisin enkä tiedä onko se hyvällä tavalla vaiko vain sekavalla tavalla sekaisin. Välillä toivoisin, että eläisin jo sitä harmaata arkea miehen kanssa, jonka tykkäämistä tai rakkautta ei tarvitsisi pohtia tai miettiä. Se näkyisi tai tuntuisi joka päivä ja itsekin saisi rutistaa ja suukotella ja puhua pehmoisia toiselle ilman mitään sirkusta siinä välissä!
             Onko rakkaudessa oikopolkua jossain?
             Kinttupolku? Kärrypolku? Tuskin huomattava, lähes umpeenkasvanut polunkuvatus? Minulta löytyisi pitkävartiset turvasaappaat, joilla pääsisin pikkiriikkistäkin polkua pitkin, kunhan joku vain sen polun minulle näyttäisi....