Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Tämänkin kirjan luin jo vähän aikaa sitten, mutta jos näitä lauseita ei heti kirjoita niin kohta huomaa että ne jäävätkin kirjoittamatta.
             Tämä oli ensimmäinen Riikka Pulkkisen romaani, jonka luen. Teksti oli huolellista ja taidokasta, ja minä huomasin jopa senkin, että jossakin suhteessa ehkä liiankin hienoa ja koukeroista minulle. Taidan olla sellainen yksinkertainen lukija, joka nauttii eniten mutkattomasta tekstistä ilman, että pitää miettiä mitä lause tarkoittaa.
               Luin kirjan oikeaan aikaan. Vaikka en ole lähiaikoina kokenut pitkän parisuhteen päättymistä, kuten kirjan päähenkilö Iiris, niin moni Iiriksen sisällä vellova tunne oli niin tuttu, että kipeää teki!

" Itkin hänen vahakangasliinalleen, hän tarjosi minulle appelsiinilikööriä ja Fazerin parhaita. Sain ottaa niin monta Kiss Kissiä ja Jääkarhua kuin halusin."

Tässä tapauksessa sankaritar oli arkinen nainen, joka kamppailee jätetyksi tulemisen jälkeen itsensä löytämisen kanssa. Kun on monta vuotta elänyt toisen kautta, on vaikea löytää itsensä uudelleen vain itseään varten. Pitää kokeilla uutta, vanhaa ja sellaistakin mitä ei koskaan muulloin tekisi.

" On astuttava ulos tai jäätävä kyytiin, oven väliin ei voi jäädä."

Kirjassa on paljon epätoivoisia hetkiä, murjottua sydäntä ja epävarmuutta, mutta päällimmäiseksi jää kuitenkin sellainen vahva ja voimakas olo siitä, että elämä nostaa ylöskin, vaikka välillä tönii ja tuuppii maahan asti. Ja että rakkaus tulee sellaisen luo, joka jaksaa siihen uskoa.

" Rakkaus ei ole koskaan sama. "

(lainaukset kirjasta Riikka Pulkkinen, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, Otava 2014)