Talvi nro. 2

Uusi lumi vanhan surma.
         Katinkontit ja kissanviikset!
         Jo yöllä kun laskin koiran pissalle niin lunta oli maassa jo senttejä. Aamulla vastassa oli luminen maisema ja lisää tuli taivaan täydeltä. Ei hyvä. Jotenkin tämä ei nyt mene niin kuin pitäisi, ei ollenkaan. Naapurin emäntä myhäilee varmasti tyytyväisenä nojatuolissaan, kun tuli silloin muutama viikko sitten sanoneeksi, että kyllä se lumituisku vielä tulee... Tekisi mieli kolata kaikki oman pihan lumet niiden pihalle sulamaan!

Käytiin aamulenkillä tuossa metsätien laidassa ja koirakin oli selvästi hämmentynyt tästä toisesta talvesta. Yritin sille selittää, että tämä on vain muutaman päivän juttu, mutta kun en oikein uskonut itsekään sitä mitä sanoin niin en tainnut kuulostaa kovinkaan vakuuttavalta...
           Minua masensi.
           Ruuan jälkeen olisi pitänyt tehdä jotain järkevää, mutta en tehnyt. Ei tehnyt yhtään mieli olla järkevä, ahkera ja muutenkaan aikaansaapa. Kevätmieli jäi totaalisesti lumen alle. Nukuin vähän viime yön tunteja taas takaisin ja niin nukkui kyllä koirakin. Oli taas semmoinen olo, että olisi tehnyt mieli laittaa ovet lukkoon ja vaaleat kevätverhot ikkunoiden eteen ja linnottautua torppaan niin kauaksi, että nämä lumet sulavat ja saan takaisin keväisen ja ihanan kuivan pihani.

Minulla oli samanlainen olo tänään kuin tuolla alppiruusulla lumen alla...

Iltalenkillä lunta oli jo 10 cm ja ajattelin, että satakoon nyt vaikka metrin niin lumikolaa en enää vintilt alas kanna! Minun talveni loppui jo ja siihen on luonnonkin taivuttava - ennemmin tai myöhemmin. Mieluummin ennemmin.
          Tänään on ollut sitten synkkien ajatusten päivä.
          Mielentila on ollut valkeasta lumesta huolimatta musta kuin nokipojan poski. Ne pienimmätkin murheen jyväset ovat itäneet jättiläispuiksi ja varjostavat mieltä koko latvustollaan. Huomenna olisi juoksupäivä taas. Voi tulla mukava lenkki, jos lunta on nivusiin....
           Ei naurata.
           Yhtään.