Kuraa ja kevättaivaita

Odotin harmaata, kamalan sateista ja loputtoman märkää päivää, mutta sain aika keväisen keskiviikon, vaikka välillä räntää viskoikin taivaalta. Joskus pahimman odottaminen yllättää positiivisesti!
            Aamulenkki heitettiin kuitenkin kuraisessa kelissä, vaikka urhoollisesti mentiinkin metsätien reunaa myöten. Koiran geeneissäkään ei ole niin paljoa villikoiran verta, että sitä olisi kamalasti kiinnostanut kurassa talsia ja etsi kyllä itsenäisesti sen tien reunan kuivimman paikan, vaikka se tarkoittikin nuoralla kävelyä ojan kaltaalla. Emäntää "vähän" hirvitti se vaappuminen, mutta auttaa ei saanut...

Kylppärin lattia ei näillä keleillä ehdi kunnolla kuivua jalkojen pesujen välissä, mutta mieluummin minä pesen vaikka tunnin välein jalat kuin katselen sitten kuraisia mattoja ja sängyn peittoja, kun koira kuitenkin on tottunut nukkumaan torkkunsa sohvalla tai sängyllä.

Tänään imuroin ja pesin lattiat ja torppa näytti iltapäivästä jo asuttavalta. Ihanaa oikeastaan, että oli edes hetken aikaa siistiä ja hyväntuoksuista. Kyllä tiedän, että perjantaina saa ottaa siivouksen uudelleen ohjelmistoon, mutta se on sitten sen ajan murhe. Tänään ainakin sain nautiskella hetken aikaa puhtaasta asumuksesta.

Keli piristyi illaksi ja kun minä kannoin iltasella puita, koiruus nautiskeli nurmella nukkumisesta, vaikka eipä ulkona nyt vielä kovin lämmin ollut makoilla. Sen verran ulkoiltiin iltasella, kun sadekin lakkasi, että heitin tuon etupihan kukkapenkin päälle jo harson, kun se on jo melkein sulanut suojaavasta lumesta ja nyt on luvattu kylmiä öitä. En halua, että ne mahdolliset kukka-alut jäätyvät, kun ajattelin tänä keväänä ne siirtää ja tehdä etupihasta tasaisemman ja kukkapenkittömän.
         Ihana auringonlasku sai mielen samalla kertaa vähän haikeaksi ja suunnattoman onnelliseksi. Jos joku selaisi minun valokuvakansioitani niin huomaisi, miten paljon kuvia minulla on taivaasta. Eri vuodenaikoina, eri väreinä ja eri vuorokaudenaikoina. Tänäkin iltana ihastelin keväistä väriä taivaanrannassa, mihin aurinko oli painunut ja huomasin jälleen kerran, miten erilaisia auringonlaskut ovat keväisin verrattuna syksyyn tai pimeimpään talveen. Syksyisin ja talvisin auringonlaskuissa on jotain kamalan lopullista, kun taas keväisin ne näyttävät toiveikkailta ja antavat lupauksen lisääntyvästä valosta.

Aamuisella postinhakumatkallani talitintti sirkutteli kiivaasti pensaassa ja tuli ikävä niitä alkukesän aamuja, kun töihin lähdön aikaan, aamulla anivarhain saa kuunnella suurta lintujen konserttoa, kun kaikilla siivekkäillä on pesänrakennus ja puolison etsintä kiihkeimmillään. Tuli jälleen niin kovin ikävä lämpöä ja kesää ja aurinkoa ja kaikkea sitä.
            En edes muista milloin viimeeksi talvi olisi tuntunut näin pitkältä kuin mitä tämä talvi on tuntunut... Kaipaan kunnon kevättä ja kesää enemmän kuin koskaan ennen! Eihän kevät nyt mitään taianomaista helpotusta tuo tietystikään kaikkiin asioihin, mutta mielialaa lämpö ja valo ainakin nostavat ja silloin on helpompi ottaa vastaan vastoinkäymisetkin.
             Pitäisi vaan enemmän osata ottaa ilo irti tämän vähän 'raskaamman arjen' pienistä iloista, kuten tänään otin siivotusta talosta. Aina ei vain muista napata niitä onnen hitusia mukaan, vaikka ne huomaisikin... Pitäisi muistaa useammin, ettei kukaan toinen voi minua onnelliseksi tehdä, jos en itse sitä tee. Ja loppujen lopuksi onni tulee juuri niistä pienimmistä asioista, joita on joka päivä täynnä ♥