Rakasta itseäsi niin kuin toivoisit muiden rakastavan sinua!

Heräsin pakkasaamuun kello kuusi enkä olisi millään jaksanut herätä.
        Koirakin nukkui niin ihanasti jalkopäässä, etten olisi millään raaskinut itsekään avata silmiä ja kömpiä pehmoisen peiton alta pois... Kohta kuitenkin saapastelin työmaan jäisillä poluilla ja valmistauduin alkavaan päivään.
         Päivä oli ihana.
         Aurinko paistoi ja lämmitti, vaikka vähän olikin semmoinen kolean tuntuinen keli. En tiedä johtuiko se lumesta, joka hohkasi kylmää, vai mistä, mutta ihan semmoista huh-hellettä-fiilistä ei tänään tullut. Työpäivä oli vähän pitkänlainen, kun ensimmäinen tilaisuus oli aamusta ja toinen vasta kahdelta iltapäivällä, joten odottelua riitti. Onneksi "pääkallopaikalla" oli samanmoinen päivä, joten kulutettiin aikaa työkollegan kanssa rupatellen ja teekupposia siemaillen.

Itse keskustelu sai minut kuitenkin muuta kuin hyvälle tuulelle.
         Työkaveri oli jälleen laihdutuskuurilla ja jollain ihmedieetillä (jälleen kerran) ja sitten ihmetteli kun mieli on maassa ja väsyttää! Minusta kyseinen tapaus on aina ollut hyvä juuri sellaisena kuin on: pitkä ja roteva ja semmoinen suojelija-tyyppiä, jonka seurassa on turvassa, mutta hän itse näkee vain ylipainokiloja ja huonon kropan ja inhoaa fyysistä ulkomuotoaan. Olemme käyneet keskustelun NIIN monta kertaa läpi näiden vuosien aikana, kun olemme toisemme tunteneet, mutta silti tuntuu että tämä aihe nousee joka kevät esiin...
          Yritin selittää oman kantani asiaan ja sen, että se hyväolo ja onnellisuus omasta itsestä ei pelkästään tule sillä, että laihtuu 15 kiloa. Se ehkä auttaa jaksamisessa ja energian riittämisessä, mutta ei se laihduttaminen ihan kaikkivoipa taikasauva ole sen suhteen jos näkee itsensä väärin tai ei näe niitä hyviä ja ihania puolia itsessään. Sen 15 kilon laihtumisen jälkeen löytää varmasti jotain muuta rumaa ja vastenmielistä omasta kropasta, jos ei harjoittele ja opettele näkemään itseään kauniina sisäisestikin, sellaisena kun on, ja että oppii ajattelemaan omaa kroppaa parhaana kaverina eikä semmoisena, jota pitää vaan raahata perässä.
           Taisin vähän hermostua - jopa suuttuakin työkaverille, kun minua niin harmitti se, ettei hän näe sitä mitä muut hänessä näkee eikä usko vaikka sanottu on suoraan!
           Jotenkin vain en jaksa ymmärtää, että aliarvioi itsensä niin alas... Olen minäkin ollut nuorempana melkein 30 kiloa painavampi ja itsetunto ei todellakaan ollut mikään hyvä, mutta en minä koskaan ajatellut, että vartaloni olisi ruma tai vastenmielinen, se oli oma ja isompanakin hyvä. Ja kun vähitellen oppi kroppaansa rakastamaan ja näkemään hyvät puolet niin siihen suhtautui ihan eritavalla. Ruumiillinen työ viimeistään teki vartalosta tärkeän, sillä se oli se suurin ja tärkein työväline minulle, josta piti (ja sai!) pitää huolta. Ja nyt nautin suunnattomasti siitä, että saan pitää itseäni kunnossa, ei sen takia, että pitäisi näyttää paremmalta vaan sen takia, että se tekee minulle hyvää. Olen onnellinen siitä, että minulla on tämä vartalo, nämä läskilliset kohdat ja tiukemmat lihasryhmittymät. Kaikki on niin tuttua ja rakasta, että pistää vihaksi kuunnella ja katsella sellaista ihmistä, joka ei omaa ihanuuttaan ymmärrä...
             Oh, tulipas taas avauduttua...
             Samaan asiaan vielä vähän vihjaten: ostin tänään sen Foam Rollerin eli vaahtomuovirullan ja kokeilinkin sitä jo iltasella kun odottelin saunan lämpenemistä. Ihanaa, kun luetut jutut pitivät paikkansa - molemmissa asioissa. Ensiksikin siinä, että jalat tuntuivat paljon paremmilta jo pienen rullailun jälkeen ja meinasin nukahtaa, kun makasin hetken aikaa selälläni ja pidin taukoa... Toiseksi oli totta myös se, että ensimmäiset kerrat tuntuivat joissakin lihaksissa hyvin epämukavilta, joka puolestaan kertoo kuulemma siitä, että rullailuhieronta on tervetullutta sille lihakselle...

Huomenna olisi juoksupäivä, joten testailen sitten juoksun jälkeen miten rulla toimii jälkilämmittelynä ja venyttelyn lisänä. Lupaavaa kuitenkin jo pelkän kokeilun jälkeen. Ihana härveli!

Iltasella hemmottelin itseäni saunalla, ulkosaunalla, ja olipas ihanaa istuksia kosteankuumissa löylyissä, nostaa jalat lämpöiseen ja puhua ajatukset ääneen ulos mielestä. Harrastan tätä terapiaa yleensä ulkosaunassa eniten! Toisin sanoen yksinpuhelua, mutta terapiamuotona varsin pätevä.

Talvinen hankeen hyppäämispaikka alkaa olla melko vähäluminen jo...

Saunan jälkeen oli niin pöhkö olo, pehmoinen, väsynyt ja muutenkin semmoinen että aivot olisivat pakanneet laukut ja muuttaneet Ruotsiin... Iltalenkillä ihailtiin koiran kanssa tähtitaivasta, mutta kovin oli koirakin väsynyt.
            Aamuherätykset ovat rikollisia!