Saamattoman saavutukset

Aurinkoisesta aamusta huolimatta minulla oli tänään vähän käynnistysongelmia. Diesel-moottori ilmeisesti sittenkin... Ja oikein nauratti aamusella se, että olen tartuttanut tämän aamun torkku-syndrooman koira-muruunkin melko sitkeästi. Toisaalta yölliset pissakeikat voivat tietysti vaikuttaa - molempiin.
           Ajattelin aamulenkin jälkeen, että voisin vähän karsia jo syreenipensaita, kun näyttävät olevan taas täynnä juurivesoja ja muutenkin oksisto on vähän sekainen. Hain päiväpostin tai siis olemattoman päiväpostin ja tuumasin, että taidan sittenkin ensin soittaa kaverille ennen kuin ryhdyn karsimaan puskia. Sijaistoimintoa, jota yleensä harrastan siivoamisen kanssa... Kaveri ei kuitenkaan vastannut, joten istuksin sitten pihalla aurinkoa ottaen eli en saanut aamupäivästä aikaiseksi yhtään mitään!

Olin koiran seurana hetken aikaa pötkölläni sohvalla ja otin vähän takaisin yöllisiä heräämisiä, kun puhelin soi kammarissa. En ehtinyt vastata ja juuri kun sain luurin kouraan tuli viestikin, missä kaveri ilmoitteli vain, että soitti kun minä olin soittanut ja että ei ollut kuullut, kun oli tehnyt kuulosuojaimet päässä töitä ja että kuulosuojaimet menivät korville takaisin eli toisin sanoen turha soitella...
         Soitin samaiselle kaverille viime viikolla, ihan vaan kuulumisia kyselläkseni ja silloin hän oli miehensä kanssa autokaupassa, kun miehellä oli lomaviikko. Silloin lopetin puhelun lyhyeen ja sanoin vaan, että soitellaan joku toinen päivä. Sitä päivää tai semmoista hetkeä ei kaverille tullut koko viikkoon, joten tämän päiväinen soitto tuntui jo sitten vainoamiselta, kun jälleen vastaus oli tuota sorttia.
          Toinen samanmoinen tapaus oli tänään myös erään toisen tapauksen kanssa ja iltapäivästä kun tein ruokaa ja toivoin todella, että hyvä ruoka tekisi paremman mielen, ajattelin, että miksi keskityn sellaisiin kavereihin, jotka ovat kavereita vain silloin kun heille sopii? Silloin kun niillä menee huonosti ja elämä lyö avokämmenellä naamaan, niin he odottavat, että minulta löytyisi jonkinmoinen olkapää tai kuunteleva korva ongelmille ja elämän kamaluuksien kuunteluun, mutta sitten kun heidän oma elämänsä on mallillaan niin silloin siihen ei mahdu myöskään ystävien ongelmia, saati pelkkiä kuulumisia.
            Ja tiedättekö?
            Ei ole kamalan kauan, kun kirjoitin IHAN samantyyppisestä asiasta.
            Ehkä minun todella olisi keskityttävä sellaisiin ystäviin, jotka ovat lähellä, tukena, turvana ja olemassa kun on suurin hätä ja isoin onni, olivatpa ne kummalla puolella hyvänsä.
            Tuli vaan paha mieli taas näistä muka-ystävien tyylistä tehdä asia minulle selväksi. Harmitti jo senkin puoleen, että päivä oli niin ihanan kaunis ja aurinkoinen ja lämmin ja minulla oli paha mieli...

Ruuan jälkeen minulle iski sitten se tekemisen kipinä eli näin ollen ruualla on väliä (muistakaahan se lapsoset!)! Tiskasin tiskit pois ja sitten vetäisin punaiset verhot tuvan ikkunoista. Sen verran verhojen vaihdossa oikaisin, etten vielä pessyt ikkunoita, mutta pesen ne sitten kun kaikki lumi ja kura ovat vaihtuneet keväiseen nurmeen, sillä saisin pestä ne kohta uudelleen kun kuiva maa pöllyttäisi ne kuitenkin viirukaisiksi kunhan kevät oikeasti alkaa.
          Tuvan ilme keveni kummasti jo pelkillä verhoilla, vaikka muuten vähän kaaosmainen tila tuvassa vallitsikin tänään. Imuria näytin pikaisesti, mutta ei se paljoa asiaa parantanut. Kevätvalo on armoton ja näyttää aivan kaiken pölyn ja lian mitä lattialla on. Puuh.

Vähän jo odottelen sitä, että tupa on remontoitu ja saisi hankkia vaikka uuden sohvan tai nojatuoleja tupaan. Niin ja kirjahyllyn. Semmoinen iso ja ihana olisi juuri passeli tuohon tuvan yhdelle seinälle, mutta semmoista rohjoa ei kannata sisälle raijata ennen remonttia. Uudet sohvat kyllä hankin vaikka omalla rahalla, otan sitten ne mukaan jos jossakin vaiheessa minut heitetään talosta kadulle. On sitten ainakin sohvat - niin ja se kirjahylly...

Uudelta puolelta nappasin punaisen paksun maton jo pois, kun se oli niin joulunpunainen. Vaihdoin hetkeksi ihan tavallisen maton lattialle, vaikka huomasin iltatreenin aikaan, että se onkin aika kova treeni alusta...auh! Se vaaleampi kevätmatto on kuitenkin vielä äidin 'pesulassa', kun äiti lupasi sen pestä niiden pesuhuoneessa, joka on vähän isompi kuin tuo minun suihkuni lattia. Tuo väliaika-matto saa välttää siihen asti, että kura-ajat ovat ohi ja valkoinen matto saa luvan tulla tilalle.
          Kävelin tänään kahdesti kompostin ohi ja se suorastaan huusi tyhjentäjäänsä. Se on kyllä semmoinen homma, mistä osaan näköjään luistaa päivä toisensa jälkeen, mutta kyllä se näillä keleillä olisi hoidettava niin ei tarvitsisi palella sitten kun siihen homman ryhtyy. Miten se onkin NIIN vaikeaa ottaa lapio käteen, tyhjentää komposti ja olla tyytyväinen itseensä. Hommaan menee puolisen tuntia, ongelmien kanssa kolme varttia, joten aivan täysin suuri urakka se ei ole... Olen vain saamaton!