Päivä pidempi yötä - vihdoin!

Nostin tänään puolen kahdeksan maissa aamupalan saaneen koiran sänkyni jalkopäähän ottamaan vähän vielä aamu-unta ja kiepsahdin itsekin vielä peiton alle lämpimään. Kylläpäs unta riittikin. Seuraavan kerran nostettiin koiran kanssa päätä vasta 11 maissa...
            Vaikka unta ei voi varastoon nukkua, niin näköjään sitä velkaa kuitenkin on...
             Onneksi se eilinen kamalan kylmä tuuli oli vähän jo täksi päiväksi tyyntynyt ja ulkona oleminen oli jo siedettävää. Eilinen viima puski toppatakin läpikin luihin asti, vaikka oli villapaita välissä (kyllä, olen jälleen palannut toppatakki-habitukseen, vaikka niin ehdin jo tottua kevyempään pusakkaan...). 
             Käytiin koiran kanssa rantalenkillä, nyt kun kerran selvittiin tuulestakin. Käveltiinkin aikamoinen lenkki ja vähän loppumatkasta jo huolestuin koiran jaksamisesta, mutta reippaastihan hauva käveli, haisteli jokaisen männyn ja kanervikon siinä mennessä. Laiturin kupeella eräs pikku tyttö kuiski koko ajan isälleen, että "kato koira! Onkohan se kiltti? Saakohan sitä silittää?". Ajattelin, että jos tyttö ei itse sitä kysy, niin minä kysyn, että haluaako se silittää meidän koiraa. Onneksi isä tajusi olla lapsensa tulkkina sen verran, että kysyi minulta, onko meidän koiran vihainen ja saako sitä silittää. Nauroin vain, että ei meidän koira enää jaksa vihainen olla ja saa silittää. Hymyilytti sen tytön ilo, kun se upotti kätensä meidän koiran tuuheaan niskavilloitukseen! Ja koira nautti silityksestä, ihan kuin ei olisi ikinä sitä silitelty ♥

Jäät olivat jo pusertuneet rantaan pienelle rutulle, vaikka sulaa ei oikein missään näkynytkään. Tämä ilmiö on selitettävissä kuulemma jään sulamisessa syntyvällä jään laajenemisella... (älkää kysykö...)

Sitten oli vuorossa oma lenkki.
          Rehellisesti vähän pelotti lähteä lenkille, kun pelkään, että heti ekassa mutkassa alkaa joka kohtaa koskea... Ei saisi ajatella niin, koska silloin myös varoo kroppaa eri tavalla. Tänään kuitenkin jalat tuntuivat jo alusta asti ihan erilaisilta kuin muina kertoina, mutta kun siirsin asentoa hieman etunojaan enemmän niin huomasin, että vauhtikin kasvoi... Liikaakin, sillä hengitys oli kaikkea muuta kuin rauhallista ja tasaista, pikemminkin sellaista puuskutusta ja hapen haukkomista, mutta kun jalat veivät piti vain yrittää pitää keuhkot mukana.
           Katsoin eilen semmoisen juoksu expertin videon missä se antoi ohjetta IT jänteen kipuilun kanssa toimimiseen ennen kuin kipu menee siihen, että juoksu pitää lopettaa täysin:
- jalan pitää koskettaa maata lantion takana eli siis kun askel osuu maahan niin paino jalalla olisi mahdollisimman vähäinen. Tähän auttoi kyllä tämänpäiväinen asennon korjaus hieman eteenpäin. En tarkoita mitään hurjaa etukumaraa, mutta niin että lantiosta lähtien liike on jo valmiiksi eteenpäin.
- lantion piti olla vähän kuin kupissa eikä niin, että alaselkään muodostuu notko. Tämä juttu minulla on ollut tosi vaikea saada toimimaan. En näköjään tunne omaa lantiotani tarpeeksi että saisin tuntuman, että milloin lantio on pystyssä... Alavatsalihakset jännittyvät siinä oikeassa asennossa, joten sen kautta yritin hakea oikeaa kulmaa lantiolle.
- lantion piti olla myös suorassa eli se ei saisi painua askeleen mukana alemmas. Tätä minulla on silloin kun alkaa väsymään. Luovutan ja sitten huomaan että lantio alkaa keinumaan. Tänään yritin korjata tätäkin. Vatsa- ja selkälihakset ovat huonot, se on suurin syy miksi en jaksa pitää ryhtiä ja asentoa sopivana
- ja sitten oli ehkä jännin ohje: hiljaisuus. Kun juoksu on hiljaista niin silloin juoksee hyvin. Eli kun askeleista ei kuulu kuin pieni tumpse niin juoksee kevyesti ja oikeassa kulmassa. Sen huomasin tänään varsinkin soratiellä, että kun jalka osui maahan vain hipaisten uuteen ponnistukseen niin ääntäkään ei kuulunut pientä raapaisua enempää!
              Juoksun jälkeenkään eivät jalat olleet kipeät, mutta rullailin ja hoidin lihashuollon silti niin kuin ennenkin. Ihanaa, kun tämä kova homma lihasten kanssa taitaa sittenkin tuottaa tulosta sen suhteen, että jos saisin kivut talttumaan ennen kuin ne menevät pahemmiksi.
               Olen rullaillut nyt viikon ja kyllä sen huomaa niin kipupisteiden vähenemisenä, että jalkojen verenkierron paranemisena. Jotenkin on ollut ihanan lämpöiset jalat koko viikon! Pitäisi varmaan harkita käsienkin rullausta, jos vaikka paranisi niidenkin verenkierto...

Kotihoito välineet: foam roller, tennispallo ja kuminauha.

Ruuan jälkeen sitten olinkin taas kuin vanha lapanen nurkassa. Semmoinen leijuvainen, kylläinen, lämmin ja rento olo. Juoksupöhnä kuorrutettuna hyvällä ruualla. Iltasella vielä tein vähän lihashuoltoa ennen kuin kömmin - taas - saunan lauteille nauttimaan. Olen taas melkein joka päivä tällä viikolla saunonut, mutta aina se on yhtä mukavaa. Juoksupäivä iltoina se vaan saa minut sitten niin pehmeäksi vetelykseksi, että hyvä kun jaksaa kättä nostaa iltapalan jälkeen.
          Koira on vedellyt unia koko illan. Taisi se aamuinen lenkki oikeasti olla vähän pitkä... Onneksi tuo väsymys taitaa olla ns. hyvää väsymystä, kun sitä toisenlaistakin väsymystä on näinä kuukausina ollut, kun koira on ollut kipeä ja vetämätön.

Väsyttää jo pelkkä katsominen.... *haukotus*

Oman mielen päällä on parikin asiaa... tai siis pyörittelen niitä samoja murhehia kuin ennenkin, kun ne eivät suostu mihinkään häviämään tuolta päästä. Epätietoisuus on pahinta. Se, että ei tiedä missä mennään. Minusta sekään ei ole niin paha, että toinen sanoo, ettei jaksa olla minun kanssani enää, mutta jos kaikki jää roikkumaan ilmaan vailla selitystä tai syytä, niin se minua nakertaa sisältä kuin nälkäinen hiiri näkkäriä! Jotenkin on helpompi selvitä sydänsuruista, kun ne tietää sydänsuruiksi, mutta miten selvitä jostain semmoisesta, mistä ei tiedä mitä se on.
          Olen liian äkäinen laittaakseni viestiä ja minulla on liian ikävä, että olisin laittamatta.
          Olen ollut tässä ristiriitaisessa tilanteessa NIIN monta kertaa aikaisemmin, että en enää jaksaisi.
          Voi kun oikeasti olisi semmoinen nappula, mistä saisi väännettyä tunteet nollille...

Vetelyksen kintut

Äsken iltalenkillä saatiin lunta niskaan.
          Taitaa se takatalvea tehdä kuitenkin, vaikka miten olisi tapellut vastaan. Olkapäät ja koiran turkki olivat ihan valkeat lumesta, kun tultiin pois. Mielestäni meillä oli kuitenkin sopimus Äiti Maa Emosen kanssa, että pakkanen menettelee, mutta lumi ei. Minä pidin kiinni sopimuksesta, Äiti Emonen ei.
           Vein lumikolan jo kesää pakoon, toivottavasti en tarvitse sitä huomenna....

P.S. Eilen oli muuten Kevätpäiväntasaus eli tänään oli jo päivä pidempi yötä. Hurraa! Nyt vaan pitäisi kevään tehdä kunnon pesäero talveen eikä mitään tällaisia lumia enää... Uskomatonta ajatella, että tästä lähtien joka päivä on valoisampi toista! Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
45. juoksupäivä (15. viikko loppuu)
- 7.2 km kylälenkki (43min)
- jaloiss tuntui hyvältä ja ei oikeastaan kipuja missään vaiheessa. Sen verran kuitenkin säästelin jalkoja vielä tällä lenkillä, että kävelin jyrkimmät alamäet, kun IT jänne kenkkuilee pahiten alamäkijuoksussa. Pienissä alamäissä ei tosin ollut ongelmaa, mutta en halunnut ottaa riskiä
- asentoa korjasin hieman eteenpäin kallellaan ja se antoi juoksuun vauhtia ja jaloille tilaa tulla vähän suorempana ja taaempana maahan, auttoi ainakin maakosketuksen minimoimisessa
- hengitys ei kestänyt vauhdin mukana yhtään. Puuskutin ja läähätin ja se oli semmoista haukkomista koko hengitys. Menin liian kovaan kun otti huomioon hengityskapasiteetin eli hengitys oli kai tänään se ongelma alue ja toinen oli liiallinen vauhti
- rullailin ennen ja jälkeen lenkin ja ainakin tennispallo jalkapohjan alla - hieronta auttoi todellakin takareiden kireyteen! Merkillistä, mutta niin totta!
- keli oli ihan hyvä, kylmä tuuli oli puuskaista ja aina vastaista, joten vähän pääsi kylmä sisälle takin alle, mutta ei niin että olisi vilunväreitä tullut, -3 astetta, kuivat ja kovat tiet
- juoksun jälkeen oli jälleen pitkästä aikaa oikein hyvä, lämmin ja kevyt olo. Olin niin iloinen, että jalat ainakin tämän lenkin jaksoivat valittelematta. Jospa ne siitä vahvistuisivat! ♥