Siivouspäivää ja väärinymmärretty emäntä

Hahaa! Ne epäilevät juudakset, jotka luulivat, etten saa tänään siivouspäivää toteutettua, hävetkää ja painukaa maanrakoihin häpeämään lisää! Pidin tänään torpan siivouspäivän ja sain jotain aikaiseksikin, ettei mennyt pelkästään imurin kanssa pyörimiseksi.
            Raivasin vähän kaappeja ja tein tilaa päiväpeitoille ja vilteille kodinhoitohuoneen laatikoihin ja sitten keräsin tyhjiä mehupulloja pois kaapin kätköistä. Imuroin torpan ylimääräisestä puuroskasta ja koiran karvoista, ja keräilin ulkokuistilta pois talviset - tai voisiko melkein sanoa jouluiset - havuasetelmat käpyineen. Ikkunalaudat jäivät imuroimatta, kun tuli hämärä ja pimeä ja koiran kanssa piti lähteä lenkille ennen yötä.
              Ja omaan kammariini vaihdoin ne verhot.

Tästä kun kuvasta katsoo, niin olisivat kai kaivanneet vähän silitysrautaa, mutta miten sen ottaminen onkin niin vaikeaa... Ajattelin ensin, että huoneeni on kuin sairaalahuone, puuttuu vain semmoinen sermi sängyn vierestä, mutta päivällä luonnonvalossa huone näytti ihan mukavalta - raikkaalta ja ei kuitenkaan vielä liian keväiseltä. Jos olisin vetäissyt jo nyt vaaleat ja hennot verhot, ei kunnon kevät olisi tuntunut enää miltään! Ja nämä ovat kuitenkin vähän kevyemmät kuin ne minun jouluverhoni... tai siis talviverhoni.
            Päivä oli poutainen, mutta pilvinen. Pakkasta oli vain muutama aste ja taisi tuo iltapäivästä olla plussan puolellakin kun oikein tarkasti mittaria katsoi. Ulkohommissa en ehtinyt olla muuta kuin koiran lenkkien ajan. Iltalenkki heitettiin jo sen verran pimeässäkin, ettei silloinkaan oikein enää maisemia nähnyt. Pikemminkin jokainen kanto ja muu metsän möykky näytti karhulta tai sudelta. Iltoina kaipaan kevään valoa eniten. Pitkiä iltoja, valoisia öitä. Saisi se kukon askel olla vähän pidempi kevättä ja valoa kohti...

Seuraa pieni terapia-tilitys-istunto...
          Minulla on vähän omituinen huumorintaju. Se on yhdistelmä tietynlaista mustaa huumoria, mihin sisältyy ripaus sarkasmia ja kauhallinen hyväntahtoista kieroutta. Pidän myös siitä, että toinen ei jää sanattomaksi jos sanon jotain, jonka voisi tulkita piikittelyksi tai tölväisyksi, vaan toinen ottaa sen haasteena ja heittää samanlaista piikkiä minullekin. En tarkoita nyt sitä, että keskustelu pitäisi olla toisen nälvimistä tai haukkumista puolin ja toisin, vaan semmoista pientä kahinaa ja nahinaa, joka pitää sopivasti kipinää yllä..
            Onneksi lähelleni on siunaantunut samanmielisiä ja samanmoisella huumorintajulla varustettuja ihmisiä, joiden kanssa huomaa, miten tärkeä yhteinen huumorintaju ja samalla aaltopituudella oleminen on. Ilman sitä olo tulee nopeasti kiusalliseksi ja ahdistetuksi ja silloin tekisi mieli vain istua paperipussi päässä ja leikkiä, ettei ole olemassakaan!
             Lähiviikkoina olen törmännyt tähän aiheeseen liian usein erään ihmisen kanssa. Se, että hän ymmärtää minut usein väärin johtuu kai osaltaan siitä, ettei kyseinen tapaus tunne minua niin hyvin kuin näiden vuosien jälkeen pitäisi. Alan vain väsyä siihen, että hänen kanssaan minun pitää olla kamalan varuillaan siitä, mitä sanon ja miten sen sanon. Normaalisti kun möläytän jotain sopimatonta, kaverit ilmoittavat siitä nopeasti ja asia hoidetaan muutamalla vilkkuvasilmäisellä kommentilla tai nauraen heitetyllä näpäytyksellä, mutta tämän olennon kanssa se ei ole yhtä yksinkertaista. Ensin leikitään mykkäkoulua monta päivää, joka oikeastaan vasta herättää minut miettimään olenko kenties sanonut (taas) jotain väärällä äänenpainolla tai väärin termein. Sitten leikitään uhria, jolta täytyy pyytää anteeksi jotain sellaista, jota en oikein tiedä edes tehneeni. Ja sitten leikitään loukattua osapuolta, joka on antanut anteeksi pelkästä hyvästä sydämestä.
              Puuh.
              Yritän ymmärtää ja miettiä uusiksi omiakin tapoja, mutta en minä voi tehdä mitään täyskäännöstä sen suhteen millainen olen tai miten asioita ilmaisen. Puhuminen ei ole minulle muutenkaan mikään luontevin tapa ilmaista itseäni, joten jos saan jotain suusta ulos, se on jo puoli voittoa! En vain aina jaksa selitellä itseäni tai varoa sanomisiani...
                Voi kun kommunikoitaisiin vielä merkkitulilla ja savumerkeillä...