Niskoja nakellen uuteen viikkoon

En osaa enää lämmittää taloa!
           Plussakelit totuttivat minut sellaiseen lämmittämiseen, että kunhan nyt muutaman klapin uuniin viskasi, mutta näillä pakkasilla se ei sitten enää riitäkään! Kääks! Aamusella tulin vähän koleaan tupaan. Mittarissa oli +18 sisällä ja ihan normi lämpötila sinänsä, mutta kun tupa on yhtä avonaista isoa tilaa, niin siellä semmoinen lämpö ei lämmöltä tunnu. Hipsuttelin hakemaan villanutun niskaan ennen kuin uskaltauduin ulkoilmaan ja postia hakemaan. Ulkomittari näytti -20 ja jo kuistilla iski semmoinen olo, että ei tuntunut riittävän minkään lampaan villasta kehrätyt villatuotteet. Kylmä oli jo ennen kuin oli kylmä!
           Niska oli entisestään jumissa ja päätin että nyt loppu tämä leikki ja hakisin aamulenkin päätteeksi apteekista vähän kipugeeliä ja lämpötyynyjä. Aamulenkillä käytiin rannalla ottamassa aurinkoa. Ei oikein tainnut vielä naamaan tarttua, kun oli niin valkea pärstä kun peilistä katsoi, mutta muuten kyllä lämmitti ihanasti!

Apteekista löysin Voltarenia, Thermo Care-lämpölaastareita (vai miksi ne niitä läpysköitä kutsuu) ja sitten vähän tulevia flunssia silmällä pitäen sinkki ja c-vitamiini imeskelytabletteja. Tropit kohillaan ainakin... jos nämä eivät auta, on tauti kuolemaksi, vai miten se meni...?
            Kyllä tuo Voltaren taisi vähän auttaakin jo, kun sitä tuonne niskaan sivelin. Tänään kyllä istuin takkatulen kuumuudessa ja saunan lämmössäkin sen verran, että luulisi niskan ainakin lämpöhoitoa saaneen. Lämpölaastaria en vielä kokeillut, kun farmaseutti antoi näytepakkauksen ensin, kun kuulemma kaikille ei sovi ja on parempi ensin kokeilla, kun ostaa koko kolmen paketti. Fiksua, mutta nyt en tiedä milloin malttaisin sen kuluttaa, kun sitä saisi pitää kahdeksan tuntia yhtä kyytiä niin saisi sitten joku ilta köllötellä niska lämpöisenä...
             Iltasella mietin sitäkin, että onkohan miun juoksuvarustuskin vähän vajaa tuon hartioilla olevan lämmön suhteen? Jos vaikka saavat kylmää siinä kun juoksentelen. Huomenna pitää laitella vähän enemmän nuttua tuonne yläkroppaan, kun lähden juoksemaan. En halua niin edistyksellinen olla, etten voi kohta katsoa kuin eteenpäin (kun pää ei käänny kummallekaan sivulle...eh...)!

Sain tänään postissa vielä ystävänpäiväkortin. Yhtä lailla se lämmitti nytkin. Oli mukava saada 'omaa postia' kun muuten sieltä tuli vain ruokamainoksia. Aamulehden mukana oli laatikkoon jaettu naapurikylän tapahtumakalenteri tälle vuodelle. Siinä oli kaikenlaisia tapahtumia jääpallopelistä kevään kirppiksiin ja liikuntasalivuoroihin. Sitten siinä sanottiin, että ensi syksyksi ovat etsimässä tuohon kylätalolle jumpan vetäjää ja minä ajattelin heti, että olisipa kiva vetää vähän samantyylistä lihaskuntojumppaa/treeniä muillekin, mitä itse kotisilla teen. Enhän minä olisi mikään koulutettu opettaja ja varmasti huono ulosantikin, kun olen vähän tämmöinen ujo ja erakkoluontoinen, mutta muuten kyllä ajattelin, että ei olisi hassumpaa olla se kannustava osapuoli jonkun liikunnallisissa ponnisteluissa. Ja vaikka en itse sitten loppujen lopuksi vetäjänä olisikaan niin varmasti kävisin katsomassa millainen jumppapiiri sinne syksyllä saadaan (jos saadaan, kun tämä on niin syrjässä kaikesta...).
             Niin ja kun eilen taas purin loukatun sydämen tuntoja, niin tänään päätin yrittää ainakin antaa asian painua pohjille ja yrittää antaa jossakin vaiheessa sen anteeksikin. Miekkonen heitti illalla sen suuntaisella viestillä, että kai silläkin oli ollut paha mieli, joten en palannut asiaan enää tänä iltana ollenkaan vaan vastasin viestiin ja kertoa jollottelin hartiakivut ja saunan lämmitykset.
             En haluaisi olla sellainen ihminen, jonka maailma on mustavalkoinen vaan joka näkisi ne harmaan sävytkin. En haluaisi hylätä tai tuomita toista täydellisesti yhden (tai muutamankaan) harha-askeleen perusteella vaan nähdä asioista vähän laajempi kuva. Haluaisin, että pystyisin uskomaan, että ihminen pystyy välittämään ja tykkäämään toisesta, vaikka tekisi tai sanoisi joskus niin pahasti, että se jättäisi arvet sydämeen.
               Tänä iltana yritin olla sellainen ihminen, joka antaa vielä mahdollisuuden ja pyrkii antamaan anteeksi. Täytyy kyllä sanoa, että kirotun vaikeaa se oli, kun mieluummin vain pieksisi toisen siihen kuntoon, missä oma sielu ja sydän tällä hetkellä on. Mitäpä sekin auttaisi?
                Mutta tiedättekö mikä on tässä hyvään pyrkimisessä pahinta?
                Se, että se toinen ei koskaan tekisi samaa minulle.