Jääkausi jatkuu...

Nukuttiin hyvin, minä sekä koira, ja kai sen vuoksi aamu tuntuikin vähän kuin olisi lauantai. Nurkissa juoksentelevat pölypallerot taas kertoivat siitä, että oli perjantai ja joku torpan piika ei ollut vielä siivonnut nurkkia ja kulmia.
               Aamulenkillä satuttiin paikalle justiinsa, kun naapurin väki oli saanut kissan pelastettua männyn latvasta. Siellä oli niiden sukulaismies puussa tolppakengät jalassa ja kissa kannettiin peppupyykille, kun oli kakkinut karvat likaisiksi. Säälitti poloinen ihan hirveästi enkä ymmärrä, miksi antoivat kissa-paran kökkiä oksalla kaksi päivää! Ei se puunoksa ole kuitenkaan mitenkään luonnollinen istuin kissalle... ilman ruokaa, vettä ja varmastikin ilman unta.
                 Jäätiin sitten hetkeksi emännän siskon kanssa tien laitaan juttelemaan, kun meidän koira haikaili naapurin tyttökoiran perään eikä suostunut liikkumaan eteen eikä taakse. Tuli vaan siinä keskustellessa sellainen fiilis, että vaikka sitä ei sanottu ääneen eikä suoraan niin varmasti olivat porukassa puhuneet, että meidän koira sen kissan sinne puuhun oli säikäyttänyt... Ärsytti puheen suunta, kun tasan tarkkaan tiesin, ettei oltu kissan kissaa nähty moneen viikkoon - saati muitakaan eläviä otuksia - ja meidän koira ei kamalasti vapaasti kuljeskele vaan olen aika lähellä koko ajan, joten ihan huomaamattani se ei ole voinut kissaa puuhun ajaa!
                Ja sekin, että puuhun kiivennyt miekkonen sanoi varsin kovalla äänellä puusta päästyään, että seuraavaksi JOKU voisi raivata vähän risukkoa niin pääsisi kulkemaan. Ajattelin, että jos se sen minulle sanoo päin naamaa niin takuulla sanon, että pitäköön seuraavan kerran huolta siitä, että kissa kiipeää niiden hyvin hoidetun metsän mäntyyn!
                 Otti aivoon koko kotimatkan!
                 Onneksi oli meidän ruoka-aika, joten sain vähän paremman mielen kun hemmottelin itseäni kalapuikoilla ja ranskanperunoilla. Nams!
                 Tiedän olevani joissakin tilanteissa vähän liiankin "reviirikeskeinen" eli puolustuslinja nousee pystyy heti, kun vähänkin joku pomppaa miun puolelle joissakin tilanteissa. Huomaan sen itsekin, että kerään heti kilvet ja päitset kokoon - varsinkin jos joku hyökkää omieni kimppuun edes sanallisesti, niin minusta saa nopeasti esiin tiikerinaaraan, joka repii ja kynsii heti!
                  Ei nyt ehkä kamalan hyvä piirre, mutta jostakinhan sekin on minulle tullut. Lahja elämältä kenties... Onneksi minulla on kuitenkin se toinenkin lahja, itsehillintä, joka pitää tätä tiikeriä vähän aisoissa. Ainakin hetkittäin.

Tämä päivä ei kamalasti eronnut muista tämän viikon päivistä. Harmaata, koleaa ja liukasta. Piti taas pihaa hiekotella, kun ei meinaa jäällä kestää pystyssä! Iltalenkki heitettiin rannalla ja sielläkin alkoi tiet olla siinä määrin liukkaita, ettei ollut kovinkaan nautinnollista sielläkään enää kävellä... Kohta ei päästä koiran kanssa mihinkään! Oikein nauratti kun mentiin rantametsikössä pienen lumialueen yli ja koiruus astui ensin lumelle reippaasti (luullen varmaan, että kyllä hanki kestää) mutta kun huomasin, että upottihan se, niin seuraava askel oli jo hitaampi ja rauhallisempi... Nauroin, että ei se paino siitä vähene, vaikka askeltaisi hitaammin! Ihana kuitenkin huomata, että meidän hauvan päässä tapahtuu ajatustyötä, eikä se vaan mennä touhota tyhjin silmin paikasta toiseen!
               Siivous jäi tänään vähän myöhäiseksi, mutta ajattelin, että siivota voi pimeälläkin, iltalenkki puolestaan on vaikeampi heittää hämärässä. Isä tuli viikonlopuksi lomailemaan, kun äiti meni mummon luo viikonlopuksi katsomaan, että mummo selviää kotisilla sairaalakeikan jälkeen ja että jääkaapissa on ruokaa ja muutenkin talossa kaikki kunnossa..
               Hassua muuten, että kun olin ajatellut tehdä takkasytykkeille sen säilytysarkun niin nyt se onkin sitten jo isän projekti... En raaskinut äskenkään isälle sanoa, että 'öhöm, kenen homma tämä säilytysarkku olikaan' kun isä oli piirtänyt jo kuvia ja suunnitelmia ja kyseli mihin suuntaan se laudoitus laitetaan.. Kai minulle riittää sitten se oman kapioarkun teko, kunhan säät lämpenee. Annan nyt isän puuhata tämän arkun kanssa ihan rauhassa. Pääsenpä minä ainakin vähemmällä...

Iltainen jääkenttä. Ei vielä vesi vellonut vapaana...

Huomenna pidän "vapaapäivän" ja käyn kampaajalla ja ehkä piipahdan vähän kaupoilla, en tiedä vielä. Kampaajalla käyntiä olen siirtänyt jo monta viikkoa ja hiukset alkavat olla kuin peikkotytöllä, ja nyt kun isä on koiran lapsenlikkana, niin saan mennä levollisella mielellä kaupunkiin ilman, että koko ajan pitäisi olla huono omatunto, jos siellä menee vähän kauemmin kuin on tarkoitus. Ajattelin ensin, että käyn leikkauttamassa hiukset ensi viikolla, kun pitää käyttää sekä koiraa että itseäni lääkärissä, mutta en varmastikaan jaksa niiden lisäksi enää mihinkään kampaajan penkkiin istahtaa, joten tämä oli kahdesta pahasta se parempi vaihtoehto. Rehellisesti sanottuna en olisi jaksanut lähteä huomenna yhtään mihinkään, mutta onneksi sain ajan jo aamusta niin ei mene koko päivä... toivottavasti.
             Hyvää viikonloppua suuri ja avara maailma!
             Tämä emäntä raivaa nyt sänkyyn omankokoisen tilan ja kellahtaa unten maille.