20. helmikuuta 2015

Pikaiset riviset!

Minun pitäisi olla jo peiton alla unta odottelemassa, mutta ihan pikaisesti ikuistan tämän päivän bittiavaruuden keskelle.
         Yö meni hyvin. Viiden maissa annoin koiralle vähän ruokaa ja toipilas veteli sen jälkeen taas unta rauhallisesti poikittain sängyn molemmin puolin. Minä olin juuri saanut unesta kiinni ja kunnon otteen, kun pomo soittaa huomisista töistä. Ensin ajattelin, että kuka ihminen minulle soittaa ja mistä töistä, ennen kuin aivot ehtivät puheluun mukaan. Mahtoi pomoa ihmetyttää...
          Piha oli tänään kuin lasiruutu. Ei yhtä tasainen, mutta yhtä kirkas ja liukas! Tulin huonolle tuulelle jo postinhakumatkalle kun pelotti sekä omat kintut että koira-paran kintut. Aamulenkilläkin olin niin stressaantunut meidän kävelystä että en ole pitkiin aikoihin ollut! Raivostuttavaa kävellä koko ajan niin, että pelkää liukastuvansa tai että pelkää toisen liukastuvan! Iltapäivästä yritin rällätä traktorin ketjuilla vähän jään pintaa rikki ja ihan hyvä se juuri silloin olikin, kun hyppäsin traktorin kopista alas, mutta nyt illalla oli taas uutta vettä sulanut jään päälle ja huomenna tämä herkku alkaa alusta...
            MINÄ EN JAKSA !!
On ikävä näitä otuksia...
Iltalenkillä koira teki jo melko hyvät kikkareet, vaikka eivät nekään nyt ihan priimaa olleet edelleenkään, mutta parempaan päin kuitenkin - ainakin nyt! Kunhan nyt vain selvittäisiin ilman antibiootteja näistä mahavaivoista niin saisi vähän suolistoa kuntoon edellisten antibioottien tuhoista... Päivä kerrallaan.
          Huomenna töihin ja luvassa on pitkä päivä. Tänään olisi pitänyt saada vähän nukuttua, kun nyt olen mennyt vähän huonoilla unilla, mutta toivottavasti saan unta hyvin nyt kun tästä pian pomppaan punkkaan ja toivottavasti tulisi hyvin unta yölläkin, niin edes jotenkin jaksaisi huomisen työpäivän... Saa sitte taas sunnuntaina löysäillä unen puoleen, jos siltä tuntuu. Huomisesta vaan pitää selvitä...
           Nyt.
           Öitä sinne puolelle universumia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti